Edellisessä kirjoituksessani kerroin, että Juovattaan kasvatustoiminta on nyt tauolla, kun astutukseen sopivia narttuja minulla ei ole. Sen postauksen jälkeen olen muutoinkin pohtinut jalostuksellisia juttuja.
Minun ensimmäinen oikeasti ikioma koira oli paimensukuinen lapinkoira Piki. Suomenlapinkoira rotuna oli minulle tuttu, paimensukuisuudesta kuulin Pikin myötä ensimmäisen kerran. Oli siis puhtaasti sattumaa, että meille nimenomaan paimensukuinen lapinkoira tuli perheeseen. Tutustuin paimensukuisiin ihmisineen ja historioineen niin Reviiri-lehden, nettipalstan kuin Katselmus-reissunkin muodossa. Viehätyin nopeasti paimensukuisten historiasta ja siitä ajatuksesta, että on haluttu säilyttää jotain alkuperäistä, "luomua". Tuolloin minua ihastutti myös kovasti paimensukuisten monimuotoinen ulkonäkö ja se, ettei niiden jalostuksessa pyritä täyttämään mitään tiukkaa rotumääritelmää.
Piki oli aivan upea, juuri minulle sopiva koira. Aloin aika pian haaveilla kasvattamisesta ja oli täysin päivänselvää, että kasvattaisin juuri paimensukuisia lapinkoiria. Noki tulikin meille sillä ajatuksella, että jos siitä kasvaa terve ja ok-luonteinen koira, sillä pennut tehtäisiin.
Paimensukuisia lapinkoira-pentueita meillä on sittemmin syntynyt kuusi kappaletta. Olen tehnyt viisaita ja typeriä jalostusvalintoja. Onnistunut ja epäonnistunut. Saanut mitä olen odottanut ja saanut jotain täysin odottamatonta. Matkan varrella on lisääntynyt niin tutkitun tiedon määrä kuin käytännön kokemuskin.
Suomenlapinkoirien linjajakoon (valtalinja - paimensukuinen) on liittynyt ja liittyy edelleen vahvoja mielipiteitä, tunteita ja valitettavasti riitojakin. Itse en ole missään vaiheessa ajatellut, että kumpikaan linja olisi toistaan parempi tai pahempi. Nykyisin uskallan sanoa, että molemmissa linjoissa on omat, selkeät ongelmansa ja sitten on myös ihan koko rotua koskevat yhteiset haasteet. Terveyden puolesta on nähtävissä, että paimensukuisilla lonkkatilanne on huomattavasti valtalinjaa parempi. Sitten taas erilaisten autoimmuunisairauksien osalta on selvää, että mitä pienempi ja suljetumpi jalostuspopulaatio on, sitä suuremmaksi ongelmaksi ai-sairaudet yleensä osottautuvat. Minulla ei ole faktatietoa siitä, onko tällä hetkellä paimensukuisessa linjassa enemmän esim. allergioita, kilpirauhasen vajaatoimintaa ym autoimmuuniongelmaa. Mutta ainakin siihen on suurempi riski, koska populaatio on valtalinjaa pienempi. Rakenteen osalta molemmissa linjoissa on ongelmallisia ääripäitä. Hivenen kärjistäen voisin sanoa, että valtalinjan ääripää on hyvin raskas, massiivisen pään omaava, överiturkilla päällystetty koira, joka omaan silmään muistuttaa enemmän eurasieria tai jopa tiibetinmastiffia kuin lapinkoiraa. Paimensukuisen ääripää taas on erittäin kapea ja kevytrakenteinen, puikulapäinen ja sirokuonoinen, luisulantionen ja takaa ahdas sirppana, jota ei toisellakaan katsomisella tunnista lapinkoiraksi. Oikeasti kummassakin linjassa valtaosa koirista on kultaista keskitietä, mutta niitä stereotypisiä ääripäitä löytyy molemmista ja ihan koiran hyvinvointiin liittyviä rakenteellisia ja turkillisia ongelmia on molemmissa linjoissa. Kummankaan linjan haukkuminen ei paranna sen toisen linjan tilannetta.
Olen itse suurissa tunteissa alati rypevä ihminen ja olen esim. valinnut alani ja työpaikkani hyvin pitkälti tunteen perusteella. Koirien suhteen pyrin kuitenkin aina siihen, että päätöksentekoa ohjaa järki eikä tunne. Olen jo parin vuoden ajan miettinyt kovasti paimensukuisen lapinkoiran tulevaisuutta, suomenlapinkoiran tulevaisuutta, kasvattamisen tulevaisuutta. Nyt olen pohdinnoissani tullut siihen pisteeseen, etten pysty enää perustelemaan itselleni, miksi ideologia, tunteet ja tietty yhteisöllisyys menisi tutkitun tiedon ja omankin järjen edelle. Siispä olen päättänyt, että jatkossa Juovattaan kennel kasvattaa suomenlapinkoiria linjaan katsomatta.
Tämä päätös on ollut yllättävän vaikea. Itse koirien ja rodun tulevaisuuden osalta päätös on suhteellisen helppo perustella järjellä. Mutta paimensukuisuuteen liittyy myös vahva yhteisöllisyys, hirveän paljon ihmisiä, joihin olen tutustunut paimensukuisten myötä. Paimensukuisen Lapinkoiran Seura, jossa olen itsekin toiminut. Ihania tapahtumia, mahtavia keskusteluja, toisen tukena olemista. Reviiri-lehti. Paljon hyvää. PLS:n säännöt kieltävät yksiselitteisesti seuran jäsentä astuttamasta narttuaan valjalinjaisella uroksella tai antamasta urostaan astumaan valtalinjaista narttua. Päätökseni siis tarkoittaa, että sanoudun irti minulle sinällään rakkaaksi tulleesta seurasta, jonka pääasiallista tarkoitusta en vain enää pysty itse allekirjoittamaan sellaisenaan. Tiedostan, että päätökseni todennäköisesti tulee myös "kadottamaan" elämästäni ihmisiä, jotka ajattelevat tästä asiasta eri tavalla ja pitävät päätöstäni anteeksiantamattomana. Se on hinta, jonka tästä maksan.
Mitä hyvää sitten toivon ja kuvittelen tämän päätöksen tuovan? Toivon, että jalostusmateriaalin laajentuessa pystyn tekemään yhdistelmiä, joissa on lähtökohtaisesti paremmat mahdollisuudet terveisiin ja elinvoimaisiin pentuihin. En edelleenkään pyri kasvattamaan näyttelytähtiä, mutta toivon päätökseni myötä saavani aikaiseksi tasapainoisemman rakenteen ja liioittelemattoman, lapinkoiramaisen ulkonäön omaavia yksilöitä. Toivon, että päätökselläni voisin antaa jotain koko rotuun. Kasvatustoimintani on niin pienimuotoista, että mitään isoja vaikutuksia on turha sen kummemmin toivoa kuin pelätäkään. Mutta jotain pieniä puroja, jotka ehkä auttavat jatkossa muitakin kasvattajia löytämään terveempiä ja toimivampia yhdistelmiä.
Koska kasvateillani on aivan mielettömän ihania ja luottavaisia omistajia, niin minulla on kunnia saada jalostuslainaan kasvattini Hupi, Juovattaan Pala Rauhaa. Hupin astutus olisi v. 2023 maalis-huhtikuussa. Tästä tulee tarkempaa tietoa lähitulevaisuudessa Pentuja-sivulle.
Kaiken tämän lisäksi Juovattaan kennelin "rotuvalikoima" toivottavasti ensi keväänä kasvaa. Suomenlapinkoirien lisäksi jatkossa meille syntyy silloin tällöin myös itäsiperianlaikan pentuja. Isäni omistuksessa oleva Suru on tältä osin kennelin kantaemo, mikäli kaikki sujuu kuten toivotaan. Tästäkin lisää Pentuja-osioon, kunhan saan aikaiseksi kirjoitella esittelyn Surusta ja sille kositusta uroksesta.
Kiitos sinulle, joka ymmärrät ja tuet tai edes hyväksyt päätökseni ja anteeksi sinulle, joka tästä pahoitat mielesi. Ymmärrän senkin.