Kasvatusrintamalla viimeinen kuukausi on tuonut minut pilvilinnoista takaisin maan pinnalla, osin ihan kellariin asti.
Ensin Surun astutus ei onnistunut. Yritettiin kahdellakin uroksella, en edes enää muista monenako päivänä. Suru osoitti olevan mallia "annan ymmärtää, mutten ymmärrä antaa". Se siis tarjosi itseään uroksille hyvin auliisti parin viikon ajan. Alkuun urosta ei kiinnostanut lainkaan, mutta lopulta erittäin hyvää astumisyritystä oli monen päivän ajan. Vaan kun uros pääsi sisälle, luiskahti Suru samantien kiljaisten alta pois. Lopulta ei enää kiinnostanut kumpaakaan muu kuin leikkiminen, joten pistettiin leuka rintaan ja todettiin, että ehkä vuoden päästä sitten.. Koirat olivat tarhassa pieniä aikoja keskenään pois näköetäisyydeltä, että tokihan pieni teoreettinen mahdollisuus pentuihin on, mutta se on kyllä hyvin pieni.
Noh, sitten Hupi. Kävin tapaamassa Hupia Tampereella helmikuun lopulla. En ollut nähnyt sitä kunnolla aikuisena kuin kuvissa ja se olikin livenä paljon kauniimpi kuin luulinkaan. Hupi otti minut kotonaan vastaan hyvin rauhallisesti ja ystävällisesti. Ovikello ja pari vierasta eikä haukahdustakaan päästänyt. Tätä on nykyisin näin Tirpan kanssa elävänä alkanut arvostaa ihan uudella tavalla ;) Hupi otti nopeat paijaukset vastaan ja kömpi sitten omiin oloihinsa. Omistajan kanssa juteltiin pennutuksen käytännön asiat selviksi ja tehtiin jalostuslainasopimus. Ja sitten vain juoksua odottamaan... kunnes parin päivän päästä puhelin kilahti ja kaikki meni uusiksi.
Sain kuulla, että Pyryn (Juovattaan Ainutlaatuinen) pojalla on ollut epilepsiakohtaus. Tämä uusi epileptikko on siis Hupin serkku (Hupin emä ja Pyry ovat sisaruksia). Hupin siskopuolella Lyylillä on epilepsia, ja nyt sitten tämä. Yksi tapaus on vielä ok. Mutta nyt sitten A-pentueen kahdella koiralla on epilepsiaa sairastava jälkeläinen. Olisi aika itsensä(kin) pettämistä ajatella, että kyseessä on harmiton sattuma. Todennäköisempää on jokin geneettinen yhteys. Hupin laskennallista epilepsiariskiä tuo serkun sairaus ei oleellisesti nosta ja sen puolesta Hupin ja Kaskun yhdistäminen on periaatteessa ihan ok. Jalostuskriteeritkin suosittelevat jättämään pois vain epilepsiaa sairastavan koiran, epilepsiasairaan koiran jälkeläiset, täyssisarukset sekä vanhemmat. Sovin Hupin ja Kaskun omistajien kanssa, että mietin asiaa vielä.
Olin jo taipumassa siihen, että kyllä me ne pennut nyt yritetään saada Hupille. Sillä olisi mielestäni suvullisesti ihan annettavaa rotuun. Se on itse terve, sillä on nätti rakenne ja tykkään itse sen luonteesta. Lisäksi tämä emälinjani keikkuu ihan oleellisen paljon Hupin varassa. Tässä kohtaa sitten viestittelin Lyylin (J. Uhkiaposkinen, Hupin kanssa sama emä, eri isä) omistajan kanssa. Lyylin epilepsia on pahentunut, se on loppuvuoden lääkkeen nostosta huolimatta saanut nyt maaliskuussa taas kaksi rajua kouristuskohtausta. Tuli niin voimaton olo ja paha mieli Lyylin ja omistajan puolesta, että aloin oikeasti miettiä ylipäätään koko kasvattamisen mielekkyyttä, mutta etenkin uskallanko oikeasti tehdä Hupilla pennut. Entä jos sekin periyttää epilepsiaa?
Parviäly käyttöön ja juttelin asiasta useamman kasvattajan sekä yhden eläinlääkärin kanssa. Epilepsian periytymismekanismihan on suurelta osin vielä tuntematon. Jollain tapaa se tuntuu tietyissä suvuissa kulkevan, se on selvää. Tunteet ja järki kävivät keskustelua, ja kumpi milloinkin oli niskanpäällä. Koska asia alkoi haitata jo yöuniakin, tein kompromissin: En astuta Hupia vielä nyt ihan pian alkavasta juoksusta. Katson seuraavan 6kk ajan, mitä tapahtuu. Mikäli tähän selvästi A-pentujen sukuun tulee yhtään uutta epilepsiatapausta niin sitten tämä linja saa osaltani jäädä tähän. Mutta mikäli uusia ikäviä uutisia ei tule, niin yritän astuttaa Hupin Kaskulla syksyn juoksusta. Hupi alkaa olla sitten jo n. 5-vuotias, joten yhtään pidemmälle tätä asiaa en voi lykätä. Katselen ja sovin nyt sitten kaikessa rauhassa vielä varauroksen, mikäli Kaskun kanssa ei syystä tai toisesta natsaisikaan.
Olen todella pahoillani niiden muutaman ihanan perheen puolesta, jotka kesäpentua tästä itselleen kovasti toivoivat. Toivon, että jaksatte odottaa syksyyn. Mutta ymmärrän hyvin, jos päädytte kysymään ja hankkimaan pennun toisaalta. Niin kuin sen oikean pennun etsiminenkään ei helppoa ole, niin ei se ole aina myöskään täältä kasvattamisen puolelta mutkatonta.
Lopuksi vielä omien koirien kuulumisia. Molemmat kävivät maaliskuun alussa silmätarkissa. Tirpalla oli täysin terveet näkimet ja se yllätti minut täysin olemalla varsin reipas ja helppo käsiteltävä. Sehän lähtökohtaisesti jännittää vieraita ihmisiä, mutta yllättäin ihmislauma eläinlääkärin odotustilassa + kaksi lääppivää eläinlääkäriä olivatkin aivan ok Tirpukalle. Heikon hetken taas kerkesin jo miettiä, josko sillä kuitenkin ne yhdet pennut... mutta ei, ei tuo meidän rakas Piippanen ole kuitenkaan jalostusluonne.
Nokilla on molemmissa silmissä muutosta, toisessa pikkuisen, toisessa enemmän. Kirjattiin nyt kaihiepäilynä ja käymme ensivuonna sitten katsomassa, onko tilanne pahentunut. Voi siis olla myös hyvälaatuista iän tuomaa samentumaa. Tai sitten kortikaalinen katarakta. Joka tapauksessa tutkineen eläinlääkärin mielestä tämä Nokin löydös ei vaikuta sen jälkeläisten, eikä etenkään toisen polven jälkeläisten jalostuskäyttöön. Mutta toki on hyvä tiedostaa, että siellä suvussa voi olla tämmöistä myöhäisellä iällä puhkeavaa kaihia. Ylipäätään koiria pitäisi käyttää silmätarkastuksessa vielä sittenkin, kun ikänsä (tai muutoin) jäävät pois jalostuksesta.
Minun viimeinen (yhteis)sijoituskoirani Tanka (Pielisen Balladi) on läpäissyt onnekkaasti kaikki kriteerit ja tutkimukset ja se on tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta. Juoksua odotellaan touko-kesäkuulle. Vielä on pikkuisen epävarmaa, tuleeko pennuista Mierka- vai Juovattaan nimeä kantavia. Ja sekin on vähän vaiheessa, että missä pennut fyysisesti syntyvät ja kasvavat. Mutta kaikki selviää lähiaikoina.
Loppuun vielä sellainen uutinen, että Juovattaan kennel ihmisineen muuttaa Etelä-Suomeen alkukesän aikana. Tarkempi sijoituspaikka vahvistuu ajan kanssa, mutta jonnekin tuonne Vantaan ja Mäntsälän välimaastoon olettaisin meidän päätyvän. Paljon on siis keväälle puuhaa luvassa, vaikkei nyt niitä pentuja sitten saatukaan.