Sivut

Sivut

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Pentutesti

Tänään pennut täyttivät kuusi viikkoa ja sen kunniaksi ahtauduttiin kaikki Fiattiin ja huristeltiin tunnin matka Koirankujeeseen Siuntioon pentutestiä varten. Testin tarkoituksena oli selvittää pentujen käyttäytymistä tilanteessa, jossa ne ovat aivan uudessa paikassa, aivan uuden ihmisen kanssa ja kokevat osin uusia asioita, ilman lauman tukea. Pentutesti ei kerro siitä, millainen koira on aikuisena, mutta antaa hyvin osviittaa sen perusluonteesta. Sitä voi sitten ihminen ja ympäristö muokata parempaan tai huonompaan suuntaan. Matka autossa sujui loistavasti, pennut nukkuivat ja yhtään itkua tai oksennusta ei tullut!

Testissä oli monta osiota. Kerron vain lyhyesti jokaisesta. Testi alkoi jokaisen pennun osalta aika tasavertaisista lähtökohdista; nostin ne nukkuvana autosta, pidin hetken sylissä, että heräsivät. Laskin pihalle juoksentelemaan ja pissalle. Saivat olla muutaman minuutin ulkoilemassa ja siitä sitten otin syliin vielä rauhoittumaan. Itse testi alkoi niin, että annoin pennun Kikan syliin ja he menivät kahdestaan pennulle ennestään aivan outoon ja uuteen tilaan. Siellä Kikka piti pentua sylissä hetken ja laski pennun huoneen nurkkaan, mennen itse huoneen keskelle lattialle istumaan ja tarkkailemaan pentua. Tässä katsotaan, miten pentu lähtee liikkumaan uudessa tilassa ilman ihmisen rohkaisua.
Sitten katsottiin pennun kontaktia ihmiseen. Taistelutahtoa Kikka testasi perinteisesti leikkien vetoleikkejä leluilla pennun kanssa. Noutamista /saalisviettiä testattiin vierittämällä palloa pennun edessä ja katsoen, miten pentu käyttäytyy. Koulutettavuus-osiossa pennut saivat namia touhutessaan Kikan kanssa (istumista). Kivun sietokykyä Kikka testasi nipistämällä pentua nopeasti varpaasta. Sitten Kikka laittoi pennun selälleen alustalle ja piti pentua siinä tietyn aikaa paikallaan, tämä on ns. alistaminen. Ja palautuminen on sitä, miten pentu reagoi heti sen jälkeen, kun Kikka päästää pennun vapaaksi kätensä alta. Ääniherkkyys kohdassa Kikka tipautti kolisevan räminäpurkin lattiaan ja katsoi, tuleeko pentu itse tutkimaan äänen kohdetta vai tarviiko siihen ihmisen apua. Seuraavaksi pentu nostettiin pöydälle, ja katsottiin, miten pentu siinä käyttäytyy. Toimintakyky-kohdassa Kikka meni lattialle ja kun pentu tuli kohti, aukaisi nopeasi sateenvarjon ja jäi itse sateenvarjon alle "piiloon". Hyvän toimintakyvyn omaava pentu tuli itse katsomaan tuota mustaa kummastusta, toiset sitten tarvivat enemmän tai vähemmän houkuttelua. Sitten pentu laitettiin peilin eteen, ja Kikka seurasi mitä pentu tekee. Ja lopuksi laumaviettiä testattiin niin, että Kikka käveli huoneessa edestakaisin ja katsoi, seuraako pentu häntä. Tästä osiosta puhuttiin puhelimessa, ettei suoraan kerro tulevasta laumaviettisyydestä, koska osio oli viimeisenä; siihen vaikutti siis kovasti pennun kuormittuminen testin aikana ja osalla jo ehkä väsymyskin. Mutta eroja toki pennuissa tässäkin kohtaa näkyi. Todennäköisesti nuo pisteet olisi olleet isommat, jos osio olisi ollut testin alkupäässä. Pisteytys joka kohdassa 1-5

Ja tässä nyt tulokset pennuittain, ensin pisteinä ja sitten Kikan (testaajan) kommentit pennusta lopussa.

MOSKU:

Käyttäytyminen sylissä: 4p. Hyvin rentoutunut
Rohkeus: 3p. Varovainen, liikkuu hitaasti / matalana
Kontakti ihmiseen: 3,5p. Ottaa kohtuullisen hyvin kontaktia, pientä epävarmuutta /haluttomuutta (mielistelee)
Taistelutahto: 3p. Puree kevyesti, luopuu helposti
Noutaminen /saalisvietti: 3p. Menee perään, tuo takaisin, antaa pois
Koulutettavuus: 4p. Tekee keskittyneesti, jatkuvalla mielenkiinnolla
Kivun sietokyky: 2p. Reagoi voimakkaasti kiljumalla
Dominoivuus /alistaminen:2,5p. Taistelee aluksi, rentoutuu lopulta /rentoutuu, nuolee käsiä
Palautuminen: 5p. Palautuu välittömästi, häntä ylhäällä
Ääniherkkyys: 3p. Pelkää, pystyy toimimaan, ei mene lähelle, tarvitsee apuja
Käyttäytyminen pöydällä: 2p. Jännittää, liikkuu hieman/ matalana, yrittää pudottautua
Toimintakyky: 3p. Lähestyy varovasti, matalana
Peilitesti: 2p. Ei liiku kohti
Laumavietti: 3p. Seuraa kauempaa / viivellä. (vinkuu, seuraamaan alkaminen kestää, sitten seuraa)

Keskiarvo: 3,0 p. Ns. helppo koira. Sopii lapsiperheisiin ja myös ensimmäiseksi koiraksi sekä harrastuskaveriksi.

Kikan kommentit: " Musta poika. Häntä heiluu koko ajan. Iloinen, alkaa riekkumaan. Kiva pentu. Hiljainen, hyvin leimautunut ihmiseen. Paineen alla alkaa vähän vinkua. Ottaa apuja ihmisestä. Herkkis."

 TAPSU:

Käyttäytyminen sylissä: 4p. Hyvin rentoutunut
Rohkeus: 5p. Tulee rohkeasti ja reippaasti, häntä ylhäällä.
Kontakti ihmiseen: 3,5p. Ottaa kohtuullisen hyvin kontaktia, pientä epävarmuutta /haluttomuutta (ei viihdy luona, häntä ylhäällä)
Taistelutahto: 4,5p. Taistelee kohtuullisesti, irtoaa helposti / taistelee keskittyneesti, murisee, hyvä ote
Noutaminen /saalisvietti:4,5p Ryntää perään, ei tuo takaisin, jää sinne / ryntää perään, vie lelun pois.
Koulutettavuus: 4p. Tekee keskittyneesti, jatkuvalla mielenkiinnolla
Kivun sietokyky: 3p. Reagoi jonkin verran, rauhoittuu heti
Dominoivuus /alistaminen:2,5p. Taistelee aluksi, rentoutuu lopulta /rentoutuu, nuolee käsiä (vinkuu)
Palautuminen: 4p. Palautuu melko nopeasti, häntä alhaalla
Ääniherkkyys: 5p. Ei pelkää, menee heti tutkimaan
Käyttäytyminen pöydällä: 4p. Liikkuu kohtuullisen rohkeasti, häntä alhaalla.
Toimintakyky: 5p. Lähestyy rohkeasti, häntä ylhäällä
Peilitesti: 3p. Lähestyy, kiehnää peilin ympäri
Laumavietti: 3p. Seuraa kauempaa / viivellä

Keskiarvo: 3,9 Pentu on melko dominoiva ja itsevarma, mutta tasapainoinen. Ei suositella ensimmäiseksi koiraksi, eikä pieniä lapsia omistavaan perheeseen. Tarvitsee johdonmukaista koulutusta ja johtajuusharjoituksia. Erinomainen harrastus/kisakoira.

Kikan kommentit:  "Häntä heiluu koko ajan. Ei viihdy luona, peili tärkeä. Rohkea, reipas, hiljainen. Hyvä laumavietti. Leimautunut hyvin ihmiseen. Yhteistyökykyinen, tosi hyvä pentu!"

JAAJO:

Käyttäytyminen sylissä: 4p. Hyvin rentoutunut
Rohkeus: 4,5p. Tulee rohkeasti ja reippaasti, häntä ylhäällä / Tulee rohkeasti, häntä alhaalla.
Kontakti ihmiseen: 4,5p. Ottaa kohtuullisen hyvin kontaktia / Avoin, ystävällinen, vapautunut, puree
Taistelutahto: 3p. Puree kevyesti, luopuu helposti (hiukan taistelee)
Noutaminen /saalisvietti: 2,5p. Ryntää perään, ei tuo heti takaisin, ei anna pois / menee perään, tuo takaisin / antaa pois
Koulutettavuus: 4p. Tekee keskittyneesti, jatkuvalla mielenkiinnolla
Kivun sietokyky: 4p. Reagoi pienellä äännähdyksellä
Dominoivuus /alistaminen: 3p. Taistelee aluksi, rentoutuu lopulta
Palautuminen: 4p. Palautuu melko nopeasti, häntä alhaalla
Ääniherkkyys: 3,5p. Pelästyy hieman, voittaa pelkonsa / Pelkää, pystyy toimimaan, ei mene lähelle, tarvitsee apua (tarvii hiukan apua)
Käyttäytyminen pöydällä: 2p. Jännittää, liikkuu hieman/ matalana, yrittää pudottautua (tähän ei ollut oikeaa pistevalintakohtaa, koska Jaajo istui paikalla hiljaa ja katseli rauhallisena maailmaa! )
Toimintakyky: 4p Lähestyy melko rohkeasti, häntä alhaalla (vinkuu)
Peilitesti: 2p. Ei lähesty (ei välitä peilistä)
Laumavietti: 3p. Seuraa kauempaa / viivellä

Keskiarvo 3.4  Rajatapaus; Ns. helppo koira. Sopii lapsiperheisiin ja myös ensimmäiseksi koiraksi sekä harrastuskaveriksi / Pentu on melko dominoiva ja itsevarma, mutta tasapainoinen. Ei suositella ensimmäiseksi koiraksi, eikä pieniä lapsia omistavaan perheeseen. Tarvitsee johdonmukaista koulutusta ja johtajuusharjoituksia. Erinomainen harrastus/kisakoira.

Kikan kommentit: "Tosi reipas, häntä heiluu koko testin ajan. Puree, palautuu hyvin dominanssiosiosta. Kivanoloinen, mukava pentu. Toimelias, vinkuu vähän lopussa. Ei välitä pentulaumasta."


JOIKU:

Käyttäytyminen sylissä: 3p. Melko rentoutunut /mielistelee, kynnet hieman esillä

Rohkeus: 4p. Tulee rohkeasti, häntä alhaalla.
Kontakti ihmiseen: 3p. Pientä epävarmuutta / haluttomuutta (mielistelee)
Taistelutahto: 4p. Taistelee kohtuullisesti, irtoaa helposti
Noutaminen /saalisvietti: 2,5p. Ryntää perään, ei tuo heti takaisin, ei anna pois / menee perään, tuo takaisin / antaa pois
Koulutettavuus: 3,5p. Tekee keskittyneesti, jatkuvalla mielenkiinnolla / istuu muutaman kerran (ei innostuneesti)
Kivun sietokyky: 5p. Ei reagoi
Dominoivuus /alistaminen: 3p. Taistelee aluksi, rentoutuu lopulta
Palautuminen: 4p. Palautuu melko nopeasti, häntä alhaalla
Ääniherkkyys: 2p. Pelkää, palautuu hitaasti (vinkuu)
Käyttäytyminen pöydällä: 2p. Jännittää, liikkuu hieman/ matalana, yrittää pudottautua
Toimintakyky: 4,5p Lähestyy melko rohkeasti, häntä alhaalla/ Lähestyy rohkeasti, häntä ylhäällä (lähtee ensin pakoon, tulee sitten)
Peilitesti: 3p. Lähestyy, kiehnää peilin ympäri
Laumavietti: 3p. Seuraa kauempaa / viivellä

Keskiarvo 3,3  Ns. helppo koira. Sopii lapsiperheisiin ja myös ensimmäiseksi koiraksi sekä harrastuskaveriksi

Kikan kommentit:  "Alistuvainen, mielistelevä. Hiljainen, häntä heiluu. Alkaa vinkua lopussa ääniherkkyys-testin jälkeen. Ei keskity. Helppo koira."


SISSI:

Käyttäytyminen sylissä: 3p. Melko rentoutunut /mielistelee, kynnet hieman esillä

Rohkeus: 3p. Varovainen, liikkuu hitaasti / matalana
Kontakti ihmiseen: 2p. Jännittää, hieman väistää, on matalana
Taistelutahto: 3p. Puree kevyesti, luopuu helposti
Noutaminen /saalisvietti: 2p. Menee perään, tuo takaisin, antaa pois
Koulutettavuus: 3,5p. Tekee keskittyneesti, jatkuvalla mielenkiinnolla / istuu muutaman kerran (ei innostuneesti)
Kivun sietokyky: 5p. Ei reagoi
Dominoivuus /alistaminen: 3,5p. Taistelee aluksi, rentoutuu lopulta / Taistelee voimakkaasti
Palautuminen: 5p Palautuu välittömästi, häntä ylhäällä
Ääniherkkyys: 3,5p. Pelästyy hieman, voittaa pelkonsa / Pelkää, pystyy toimimaan, ei mene lähelle, tarvitsee apua (tekee ison kaarroksen, sitten menee itse katsomaan)
Käyttäytyminen pöydällä: 1p. Paniikissa, ei liiku, tärisee, vinkuu
Toimintakyky: 4,5p Lähestyy melko rohkeasti, häntä alhaalla/ Lähestyy rohkeasti, häntä ylhäällä
Peilitesti: 3p. Lähestyy, kiehnää peilin ympäri
Laumavietti: 1p. Ei seuraa, pakenee

Keskiarvo: 3,1 Ns. helppo koira. Sopii lapsiperheisiin ja myös ensimmäiseksi koiraksi sekä harrastuskaveriksi

Kikan kommentit: "Pidättyväinen, jännittää. Herkkä, hiljainen. Koiralaumasta ottaa tukea, alistuvainen."


NATU:

Käyttäytyminen sylissä: 3p. Melko rentoutunut /mielistelee, kynnet hieman esillä (haluaa pois sylistä)
Rohkeus: 4,5p. Tulee rohkeasti ja reippaasti, häntä ylhäällä / Tulee rohkeasti, häntä alhaalla.
Kontakti ihmiseen: 3,5p. Ottaa kohtuullisen hyvin kontaktia, pientä epävarmuutta /haluttomuutta (pientä mielistelyä)
Taistelutahto: 4p. Taistelee kohtuullisesti, irtoaa helposti
Noutaminen /saalisvietti: 3p. Ryntää perään, ei tuo heti takaisin, ei anna pois
Koulutettavuus: 4p. Tekee keskittyneesti, jatkuvalla mielenkiinnolla.
Kivun sietokyky: 4p. Reagoi pienellä äännähdyksellä
Dominoivuus /alistaminen: 4p. Taistelee voimakkaasti
Palautuminen: 5p Palautuu välittömästi, häntä ylhäällä
Ääniherkkyys: 3,5p. Pelästyy hieman, voittaa pelkonsa / Pelkää, pystyy toimimaan, ei mene lähelle, tarvitsee apua (hiukan tarvitsee apua)
Käyttäytyminen pöydällä: 2p. Jännittää, liikkuu hieman / matalana
Toimintakyky: 4p Lähestyy melko rohkeasti, häntä alhaalla (pieni kierto)
Peilitesti: 3p. Lähestyy, kiehnää peilin ympäri
Laumavietti: 3p. Seuraa kauempana / viiveellä

Keskiarvo: 3,6  Pentu on melko dominoiva ja itsevarma, mutta tasapainoinen. Ei suositella ensimmäiseksi koiraksi, eikä pieniä lapsia omistavaan perheeseen. Tarvitsee johdonmukaista koulutusta ja johtajuusharjoituksia. Erinomainen harrastus/kisakoira.

Kikan kommentit: "Reipas, rohkea, utelias, taistelutahtoinen. Häntä heiluu melkein koko testin ajan. Dominanssin jälkeen tulee luo kuitenkin, vaikka ottaakin painetta. Loppua kohden alkaa vähä vinkua paineen noustessa."


PANDA:

Käyttäytyminen sylissä: 4p. Hyvin rentoutunut
Rohkeus: 5p. Tulee rohkeasti ja reippaasti, häntä ylhäällä
Kontakti ihmiseen: 5p. Avoin, ystävällinen, vapautunut, puree
Taistelutahto: 4,5p Taistelee kohtuullisesti, irtoaa helposti / taistelee keskittyneesti, murisee, hyvä ote
Noutaminen /saalisvietti: 1,5p. Ei lähde perään / Menee perään, tuo takasin, antaa pois. (2 krt lähtee perään)
Koulutettavuus: 4p. Tekee keskittyneesti, jatkuvalla mielenkiinnolla.
Kivun sietokyky: 5p. Ei reagoi
Dominoivuus /alistaminen: 3,5p. Taistelee aluksi, rentoutuu lopulta / Taistelee voimakkaasti
Palautuminen: 5p Palautuu välittömästi, häntä ylhäällä
Ääniherkkyys: 2,5p. Pelkää, palautuu hitaasti / Pelkää, pystyy toimimaan, ei mene lähelle, tarvitsee apuja (tarvitsee paljon apuja)
Käyttäytyminen pöydällä: 3p. Liikkuu varovasti, kynnet esillä
Toimintakyky: 3p. Lähestyy varovasti / matalana (kiertää kaukaa)
Peilitesti: 3p. Lähestyy, kiehnää peilin ympäri
Laumavietti: 1,5p Seuraa matalana, arkaillen, häntä koipien välissä / Ei seuraa, pakenee

Keskiarvo: 3,6  Pentu on melko dominoiva ja itsevarma, mutta tasapainoinen. Ei suositella ensimmäiseksi koiraksi, eikä pieniä lapsia omistavaan perheeseen. Tarvitsee johdonmukaista koulutusta ja johtajuusharjoituksia. Erinomainen harrastus/kisakoira.

Kikan kommentit: "Avoin, ystävällinen, rohkea, utelias, reipas. Puree varpaasta dominanssiosion jälkeen. Häntä heiluu koko ajan. Yhteistyökykyinen, hiljainen. Palautuu tosi hyvin. Vinkuu hiukan. Tosi kiva pentu.
 






































 TASSU:

Käyttäytyminen sylissä: 4p. Hyvin rentoutunut
Rohkeus: 4,5p. Tulee rohkeasti ja reippaasti, häntä ylhäällä / Tulee rohkeasti, häntä alhaalla.
Kontakti ihmiseen: 3,5p. Ottaa kohtuullisen hyvin kontaktia, pientä epävarmuutta /haluttomuutta (pieni niiaus, hikka)
Taistelutahto: 4,5p Taistelee kohtuullisesti, irtoaa helposti / taistelee keskittyneesti, murisee, hyvä ote
Noutaminen /saalisvietti: 4p. Ryntää perään, ei tuo takaisin, jää sinne.
Koulutettavuus: 4p. Tekee keskittyneesti, jatkuvalla mielenkiinnolla.
Kivun sietokyky: 4p. Reagoi pienellä äännähdyksellä.
Dominoivuus /alistaminen: 4p. Taistelee voimakkaasti
Palautuminen: 5p Palautuu välittömästi, häntä ylhäällä
Ääniherkkyys: 2,5p. Pelkää, palautuu hitaasti / Pelkää, pystyy toimimaan, ei mene lähelle, tarvitsee apuja (tarvitsee paljon apuja)
Käyttäytyminen pöydällä: 4p. Liikkuu kohtuullisen rohkeasti, häntä alhaalla.
Toimintakyky: 3p. Lähestyy varovasti / matalana
Peilitesti: 3p. Lähestyy, kiehnää peilin ympäri
Laumavietti: 1p. Ei seuraa, pakenee

Keskiarvo:  3,6  Pentu on melko dominoiva ja itsevarma, mutta tasapainoinen. Ei suositella ensimmäiseksi koiraksi, eikä pieniä lapsia omistavaan perheeseen. Tarvitsee johdonmukaista koulutusta ja johtajuusharjoituksia. Erinomainen harrastus/kisakoira.

Kikan kommentit: Melko reipas, erittäin kiva pentu. Häntä heiluu koko testin ajan. Äänistä paineistuu jonkin verran. Pentulauma tärkeä tuki. Voittaa pelkonsa monessa kohtaa testissä.


SYLVI:

Käyttäytyminen sylissä: 4p. Hyvin rentoutunut
Rohkeus: 4p. Tulee rohkeasti, häntä alhaalla.
Kontakti ihmiseen: 3,5p. Ottaa kohtuullisen hyvin kontaktia, pientä epävarmuutta /haluttomuutta (ei kiinnostu, häntä ylhäällä)
Taistelutahto: 4p Taistelee kohtuullisesti, irtoaa helposti
Noutaminen /saalisvietti: 4p. Ryntää perään, ei tuo heti takaisin, ei anna pois.
Koulutettavuus: 4p. Tekee keskittyneesti, jatkuvalla mielenkiinnolla.
Kivun sietokyky: 4p. Reagoi pienellä äännähdyksellä.
Dominoivuus /alistaminen: 4p. Taistelee voimakkaasti
Palautuminen: 5p Palautuu välittömästi, häntä ylhäällä
Ääniherkkyys: 3p. Pelkää, pystyy toimimaan, ei mene lähelle, tarvitsee apuja
Käyttäytyminen pöydällä: 2p. Jännittää, liikkuu hieman / matalana, yrittää pudottautua.
Toimintakyky: 1,5p. Pakenee / ei lähesty, haukkuu, murisee
Peilitesti: 3p. Lähestyy, kiehnää peilin ympäri
Laumavietti: 1p. Ei seuraa, pakenee

Keskiarvo: 3,3  Ns. helppo koira. Sopii lapsiperheisiin ja myös ensimmäiseksi koiraksi sekä harrastuskaveriksi

Kikan kommentit: "Itsenäinen, ei pelkää ihmistä, vaan ei välitä ihmisestä. Pentulaumasta ottaa turvaa, jouduin peittämään peilin. Suuttui ja otti painetta dominanssin jälkeen ja alkoi vinkumaan, ei tule luo itsenäisesti. Näennäisesti rohkea, mutta siten ei kuitankaan, kun tulee enemmän painetta. Samantyyppinen kuin Hattie." 


HATTIE:

Käyttäytyminen sylissä: 4p. Hyvin rentoutunut
Rohkeus: 4p. Varovainen, liikkuu hitaasti / matalana
Kontakti ihmiseen: 4p. Ottaa kohtuullisen hyvin kontaktia
Taistelutahto: 3,5p Taistelee kohtuullisesti, irtoaa helposti / Puree kevyesti, luopuu helposti
Noutaminen /saalisvietti: 2p. Menee perään, tuo takaisin, antaa pois
Koulutettavuus: 4p. Tekee keskittyneesti, jatkuvalla mielenkiinnolla.
Kivun sietokyky: 5p. Ei reagoi
Dominoivuus /alistaminen: 3p. Taistelee aluksi, rentoutuu lopulta
Palautuminen: 5p Palautuu välittömästi, häntä ylhäällä
Ääniherkkyys: 2,5p. Pelkää, palautuu hitaasti / Pelkää, pystyy toimimaan, ei mene lähelle, tarvitsee apuja (tarvitsee paljon apuja)
Käyttäytyminen pöydällä: 2p. Jännittää, liikkuu hieman / matalana, yrittää pudottautua.
Toimintakyky: 2,5p. Lähestyy varovasti / matalana / Ei lähesty (kiertää, tarvitsee apuja)
Peilitesti: 3p. Lähestyy, kiehnää peilin ympäri
Laumavietti: 1p. Ei seuraa, pakenee

Keskiarvo: 3,3  Ns. helppo koira. Sopii lapsiperheisiin ja myös ensimmäiseksi koiraksi sekä harrastuskaveriksi

Kikan kommentit: "Iloinen, häntä heiluu. Hyvin leimautunut ihmiseen. Hiljainen, miettii. Ujon oloinen, pehmeä. Melko kiva pentu. Reagoi ääniin voimakkaasti."



Pisteiden keskiarvoilta siis aika tasainen pentue, mutta osa-alueissa on suurtakin heittoa. Pisteiden keskiarvon perusteella pennut voi karkeasti jakaa viiteen eri tyyppiin (joista tämän pentueen pennut jakaantuu kahteen), mutta hajonta on suurta. Yleisesti voisi todeta, että tässä pentueessa selkeästi ääniherkkyys on asia, johon kannattaa pentujen kanssa panostaa. Täällä meillä ne on tottuneet lähes jatkuvaan yleiseen hälinään, mutta tuollaiset testitilanteen kaltaiset yksittäiset, kovat äänet on niille aikalailla uutta. Koska ääniherkän koiran kanssa eläminen on vaikeaa sekä koiralle, että omistajalle, asiaan kannattaa panostaa nyt pentuaikana ja siedättää / totuttaa pentua erilaisiin odottamattomiin ääniin.




















































 


























































sunnuntai 28. joulukuuta 2014

5 vkoa ja 5 pvää

Koskapa Maija & kamera oli taas kylässä, niin saatte ihastella naperoista uusia kuvia.

Kaikki kymmenen ovat tänä viikonloppuna käyneet ekalla autoajelullaan. Eilen puolet porukasta olivat mukana, kun käytiin Riihimäellä juna-asemalla mutka, eli n. 60km reissu. Ihan uskomattoman hienosti meni, alkuun parin minuutin uikutusta ja sitten kaikki nukkuivat loppumatkan.
Tänään toiset viisi pääsi n. 70km:n ajelulla, kun käytiin minun työpaikalla moikkaamassa lapsia ja aikuisia. Kaikki 5 tyttöä matkustivat hipihiljaa ja ongelmitta. Kellään kymmenestä ei ollut mitään pahoinvointiakaan, vaikka Riihimäelle rytyytettiin jopa mukulakivikatua.

Tassulle on löytynyt erittäin mukavankuuloinen kotiehdokas, joten kaikille pennuille näillä näkymin on ne omat ihmiset odottamassa.

Kovasti odotan jo tiistaita ja pentutestiä. Hurjan mielenkiintoista nähdä, mitä pennuista sanotaan. Ne ovat saaneet kyllä olla täysin meidän perheen elämässä mukana kuluneen viikon, vain yöt ovat viettäneet pentuhuoneessa emänsä kanssa. Isohkossa lapsiperheessä pennut tottuvat monenlaiseen, ja ulkoiltukin toki ollaan monta kertaa päivässä. Mutta sellaisia tilanteita, missä ne olisivat ihan yksin, on ollut ihan minimaalisen vähän. Tiedän, että olisi tärkeää saada niitäkin kokemuksia ja yritän niihin panostaa tulevan viikon aikana. Pentutestissähän jokatapauksessa pentu on ilman kavereita ja onki mielenkiintoista nähdä, miten ne käyttäytyvät aivan uudessa tilanteessa.

Mutta nyt siis niitä kuvia:


















perjantai 26. joulukuuta 2014

Viisi ja puoli viikkoa!

Maija & kamera kävivät taas kyläilemässä. Tarkoituksena oli ottaa seisontakuvat pennuista, mutta eihän siitä mitään tullu :D Pennut nostettiin nukkumatokkuraisina keittiön pöydälle seisomaan ja siinä ne osa hetken kyhjöttivät ihan reppanan näköisinä, osa alkoi saman tien viilettää ympäriinsä ja kun en mikään kuvankäsittelijä osaa olla, niin luovuttiin toivosta saada kunnollisia. Joitain könötyskuvia tässä nyt osasta pennuista on.

Pennut ovat nyt siis 5,5 viikkoa vanhoja ja syötävän suloisia. Melkoinen temmellys meillä käy siinä vaiheessa, kun kaikki ovat yhtä aikaa virkeimmillään. Kakat tehdään lähes täysin jo ulos, mutta pissalätäköitä pyyhitään tuon tuosta jostain.

Tassusta on tullut paljon kyselyitä ja kaikki pennut ovat nyt siis varattuja.

Mosku (Pippuri), 2270g

Mosku

Tapsu 2560g

Tapsu

Jaajo 2210g

Jaajo

Joiku (Kinuski) 2190g

Joiku

Sissi 2060g

Sissi

Natu (Tirriäinen) 1980g

Natu

Panda (Meteoriitti) 2090g

Panda

Tassu 2220g

Tassu

Sylvi (Hei) 2290g

Sylvi

Hattie (Block) 2350g

Hattie
Noki ja Panda

Tassu

Tassu

Joiku

Joiku, Tapsu ja Hattie

Joiku ja Tapsu

Tapsu


Mosku