Eilen mulla alko ihan aidosti ottaa kupoliin ihmispomon stressaaminen. Niinpä tein sotasuunnitelman, että kertakaikkiaan väsytän sen niin pahoin, että se sammuu. Sittenhän voisinkin itse rentoutua ja pyöräyttää pentukoirat maailmaan.
No, suunnitelmista tekoihin; joka kerta, kun ihmispomo oli makuullaan, seurasin sitä. Siinä vaiheessa kun se painui kunnon uneen, kävin tökkimässä sen hereille. Näyttelin tosi levotonta ja niin ihmispomo sinkosi aina pystyyn, veti ulkovaatteet päälleen ja lähdettiin kiertämään korttelia. En todella pitänyt kiirettä ja seisahduin välillä haistelemaan yön raikkaita tuoksuja.
Toistin tätä samaa päivän, illan, yön.. vain todetakseni tänään aamulla, että ihmispomo onkin aika kova luu. Ei se ollu moksiskaan, eikä stressi pienentynyt ainakaan. Päätin luovuttaa ja pötkähdin puuhkuttelemaan pentulaatikkoon.
Ihmispomo sitten kävi taas heilumassa sen piippaavan puikkonsa kanssa meikän hännän alla ja siitä se ilo repesi; se maaginen luku oli kuulemma alitettu ja pentujen olisi määrä syntyä ensiyön tai huomisen päivän aikana. Ihmeellistä tässä oli se, että ihmispomon kireys katosi samantien ja se on ollut tosi hyväntuulinen sen piippauksen jälkeen. Minä nyt siis nautin tuosta sen mielentilasta, katsotaan kauanko sitä kestää.
Puuh, nyt muuten hieman läähätyttää..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti