Noki ja kesäsuunnitelmat

Wuhh!

Minä olen iloinen pieni koira, jolla on monta nimeä niin kuin rakkailla lapsilla aina. Virallisesti olen Havukorven Pihkainen Petäjä ja noin useimmiten tottelen nimeä Noki. Lisäksi olen Pikkumusta, Noksupoksu, Lapinkääpiö, Mustapossu, Porsas jne.

Synnyin Oulussa ihanan Neeka-emän esikoistyttäreksi. Meitä oli semmoinen siskojengi, koska pentueeseen ei syntynyt yhtään urosta. Neeka oli vähän niin kuin lainassa Marialla, minun kasvattajatätillä. Nykyinen emäntäni oli vuosia ihaillut Neekaa ja miettinyt mielessään, että joskus tahtoisi Neekan pennun. Kun minä sitten synnyin, niin se tuli ihan sairaaksi ja lopulta osti jopa omakotitalon, että sai itselleen toisen koiran, eli minut! Minulla on kaksi siskoa ja emäntä pyysi Mariaa valitsemaan pennuista semmoisen suht rauhallisen, mutkattoman ja reippaan otuksen. Maria valitsi minut ja emäntä on sanonut ainakin tuhansia kertoja, ettei olisi paremmin voinut valita.

Minut haettiin uuteen kotiin komeasti asuntoautolla. Siellä minua odotti Piki-rouva, joka sanoi mulle heti ovella, että se on sitten niinku perheen karvaisten pomo ja jos se on mulle ok, niin tervetuloa perheeseen. Viestitin Pikille heti, että se on tosi cool ja niin meidän ystävyys sitten alkoi.

Olen ollut alusta asti hirveen helppo koira. Minusta parasta on, kun saan hengata emännän mukana ja perheen ihmislapset on myös mulle ihan hirmuisen tärkeitä. Pakko toki mainita kolmas maailmani tärkein asia ja se on ruoka. Emäntä sanoo, että olen iloinen ja hellyttävä häslääjä ja minusta elämä vaan on ylipäätään ihan mielettömän kivaa! Olen usein kuullut, että minulla into korvaa puuttuvan älyn. En tiedä mitä se tarkoittaa, mutta emäntä on aina kauheen hyväntuulinen, kun se niin sanoo, eli kai se on positiivinen juttu.

Me ei olla emännän kanssa harrastettu koskaan mitään sen kummempaa. Ruuan perässä teen kyllä erinäisiä temppuja ja olen nopea oppimaan. Keskittymiskyky vaan ei oo mun vahvuuksiani, olen enempi semmoinen menevä tyyppi. Tulen onnelliseksi, kun näen, että emäntä on onnellinen. Se sanookin, että mulla on miellyttämisenhalua paljon enemmän kuin Pikillä. Tottelen hienosti myös ihmislapsia ja tytöt lenkittääkin minua paljon. Minä kun en karkaile enkä välitä vastaantulevista koirista.

Itseasiassa vieraat koirat jännittää minua jonkin verran ja olen todennut, että niistä ei kannata välittää. "Poissa silmistä, poissa mielestä" on minusta tosi viisas neuvo. Emäntä sanookin, että olen välinpitämätön muita koiria kohtaan. Sama oikeastaan pätee hyvin moniin eläimiin. Lenkillä en koskaan lähde minkään eläimen perään, olipa se sitten pupu, poro tai lintu. En oikein tiedä mitä niille pitäis tehdä, joten minusta on paljon kivempi mennä vaan emännän luo ja yleensä siitä saa vielä namia!

Sen sijaan uusia paikkoja en juurikaan jännitä ja emäntä sanoo, että olen erittäin alustavarma. Kiipeän vaikka minne ja kuljen hyvin sutjakkaasti erilaisilla pinnoilla ja kummallisissa paikoissa. Vaikka Piki onkin tosi cool, niin minusta se on näissä hommissa vähän nynny. Minä vaan menen enkä mieti, ja välillä emäntä vähän haukkoo jopa henkeään minun moovseja katsellessaan. Mutta en minä oo koskaan itseäni loukannu!

Joskus olen ollut emännän mukana paikassa, jossa on ihan hirveesti koiria ja jossa joku vieras ihminen kopeloi minua. Missikisoiksi taisi emäntä niitä kutsua. Siellä hengaan emännän jalkojen juuressa, saatan nukkuakin ihan rauhassa. Mutta siellä missikehässä minua hieman jännittää, jos on paljon muita koiria ympärillä. Jos mulla jännittää, niin menen vaan lähemmäksi emäntää ja tapitan nätisti silmiin. Siellä missikisoissa (virallisessa ja PLS Katselmuksissa) on kehuttu, että olen tosi nätti. Mulla on voimakas luusto, kaikki jalat sojottaa oikeaan suuntaan, liikun tosi nätisti ja mulla on kuulemma myös alaleuka! Turkki mulla on nätti ja helppohoitoinen, aika paksukin. Yks tuomari sanoi, että mulla on liian vaaleat silmät. Se on ehkä ihan totta, mutta osaan kuitenki katsoa niillä tosi kauniisti.

2-vuotis synttäreiden jälkeen emäntä vei minut koirien kummitusrataan! Se oli aika ihme homma, siellä oli tosi kummasti käyttäytyviä ihmisiä, rämiseviä tynnyreitä ja outo ihan pimeä huone. Emäntä puhui jostain luonnetestistä. Ihan hyvin se siitä selvis, ja minä lähinnä vaan hengasin sen mukana siellä. Tuomaritkin siellä oli ja ne kertoi, että olen hauska pieni otus. Kuulemma kerron kovasti kaikille, että olen semmonen kiltti, pieni ja harmiton, jostain mielistelevästä ja pehmeästä ne puhui. Mutta nekin huomasi, että emäntä on mulle tosi tärkee juttu. Ne huomas, että teen mitä vaan ja meen minne vaan, jos vaan emäntä on vieressä. Koska jos mulla pelottaa niin katson vaan emäntää ja jos se sanoo, että homma on ok niin se riittää mulle. Se pimeä huone oli tuomaritätin mielestä minun bravuuri, siellä liikuin tosi ketterästi ja innoissani. Lisäksi ne kehui, että vaikka kerään henkistä kuormaa, niin osaan myös hienosti purkaa sitä. Saatiin emännän kanssa sieltä kummitusradasta +84 pistettä. Tuomaritätien mielestä olin liian nuori niin hurjaan touhuun, mutta kun siinä oli 2v ikäraja niin pitihän sitä kokeilla!

Täällä kotona arjessa olen kauheen ihana ja helppo. En ole koskaan tuhonnut mitään värikyniä kummempaa. Kun emäntä on kotona, seuraan sitä joka paikkaan. Mutta jos se lähtee vaikka töihin, niin jään ihan nätisti nukkumaan sohvalle, enkä ole koskaan itkenyt perään. Mulla on Pikin kans oma aidattu piha ja siellä tykkään rallatella aina välillä. Mutta en jaksa silleen innostua pihan vahtimisesta kuin Piki, vaan paljon mielummin kömmin emännän kainaloon sohvalle nautiskelemaan elämästä.

Ruoka on mulle pyhä asia ja koska emäntä laittaa minua vähän väliä laiharille, niin mulla on pakko olla omatoiminen tässä asiassa. Oon tosi näppärä ja kekseliäs, jos haistan jotain kivaa syötävää kaapista, saunanlauteilta tai pöydiltä. Tämä on ainoo asia, mistä tulee välillä oikeesti sanomista emännältä. Mutta en vaan mahda itselleni mitään, ja luulen emännän jollain tapaa ymmärtävän kun samanlainen holtiton syöjä se on itsekin.

Muutaman kerran ollaan käyty emännän kans myös eläinlääkärissä. Siellä minua on aina ihailtu ja kehuttu maailman kilteimmäksi koiraksi. Olen saanut ihan erityismaininnan kultaisesta luonteestani. Kerran minut laitettiin siellä ihan tainnoksiin ja emäntä sanoi, että multa kuvattiin lonkat ja kyynärät. Lonkat on kuulemma B/B ja kyynärät 0/0. Samalla kertaa kopeloitiin polvet ( 0/0). Silmät on tutkittu kahdesti täysin terveiksi. Sitten minusta on myös otettu verta. Siitä sai namia ja oli ihan pikku juttu. Verestä on tutkittu TGA-kilpparijuttu joka oli negatiivinen. Ja lisäksi kolme geenitestiä (Pompentauti, prcd-PRA ja DM) ja olen niiden kaikkien osalta ihan terve. Kerran jouduttiin kiireellä eläinlääkäriin, kun olin tullut emännän työvuoron aikana tosi kipeeksi. Se oli vähän semmonen "ahneella on paskanen loppu"-tarina, sillä kivun syyksi paljastui suolitukos, oli tullu vedettyä vähän rustoluuöverit. Onneksi helpotti ihan öljyllä, eikä tarvinu alkaa sen isommin leikkailemaan tmv. Muutoin olen ollut ihan terveenä ja erittäin kaikkiruokainen.

Piki-rouva sai viime marraskuussa peräti kymmenen kauhukakaraa. Aluksi olin ihan pihalla niiden kans, en oikein tajunnu mitä ihmettä ne on ja mitä niiden kans pitäs tehdä. Mutta aika pian huomasin, että ne onki tosi ihania pikkutyyppejä. Minusta tuli niiden virallinen leikkitäti ja emäntä oli kauheen ylpee minusta!

Nyt, kun kohta täytän kolme vuotta, emäntä haluaa minullekin pentuja. Olen itse aika innoissani asiasta, vaikka en ihan hahmotakaan mitä kaikkea se tarkoittaa. Niin kuin kaikissa asioissa, myös juoksuissani olen nopea tyttö. Juoksut tulee 5,5kk välein ja seuraavaa emäntä oottelee alkavaksi kesä-heinäkuun vaihteessa. Silloin kuulemma mennään kahden ihanan poikakoiran luo ja muuta mulle ei oo vielä kerrottu. Emäntä saa nyt siis teille kertoa, mistä on kyse, laitan sillä välin muutaman juuri tänään otetun kuvan minusta. Kuvat otti emännän kaveri Maija.

Ja sitten ihan oikeisiin pentusuunnitelmiin.

Noki tuli minulle alunperinkin sillä ajatuksella, että jos kaikki menee hyvin, se tekee aikuisena pentueen tai kaksi. Aloin etsiä sille sopivia uroksia viime vuoden syksyllä ja ajatuksenani oli, että astutan sen nyt kesän juoksusta, sen ollessa n. 3-vuotias. Millaista urosta sitten etsin? Noh, sen piti olla vähintään 6-vuotias, eikä aiempia pentueita saisi olla. Luonteen puolesta kaipasin Nokille semmoista rauhallista, itsevarmaa, omilla tassuillaan seisovaa urosta, jossa saisi olla vähän "henkistä munaa", Nokin ollessa hyvin pehmeä narttu. Suvultaan katselin ensisijaisesti uroksia, joiden takaa ei löytyisi tiettyjä paljon kantaan levinneitä koiria, jotka puuttuvat Nokinkin sukutaulusta. Ulkonäöllisesti minulla ei ollut suuria kriteereitä, koska Noki on rakenteeltaan niin hyvä. Se paikkaisi tarvittaessa uroksen puutteita. Sairausriskeistä Nokin suvussa selkeästi esiintuleva on autoimmuunisairaudet. Koska riskitöntä urosta ei ole olemassakaan, niin rajasin homman niin, ettei ihan lähisuvussa saisi sairauksia olla.

Aikani etsittyäni löysin kaikki kriteerit täyttävän, vallan kivan näköisenkin uroksen, jonka omistaja vieläpä innostui ajatuksesta saada urokselleen jälkeläiset. Aloimme siis odottaa kevättä, jolloin Noki ja uros kävisivät silmätarkissa.

Ennen silmätarkastuksia sitten Nokin kasvattaja ilmoitti, että Nokin siskolla epäillään kaihia. Koska Nokille valitsemani uroksen veljellä on kaihi, niin löin pentusuunnitelmat kokonaan jäihin. Päätin, että odotan Nokin siskon uusintasilmätarkin ja mietitään jatkoa sitten. Homman sinetöi tieto, että Nokille kaavailemani uros oli mennyt silmätarkkiin ja silläkin löytyi silmistä kaihi.

PLS kevätkokouksessa hyväksyttiin paimensukuiseksi kaksi uutta rotuunotettua suomenlapinkoiraa. Näistä toinen, Rölli, oli paikalla Katselmuksessa ja kevätkokouksessa. Ihastelin sen rauhallista ja ystävällistä olemusta. Rölli jäi alitajuntaani ja sydämeeni muhimaan. Kyselin siitä kautta rantain vähän enemmän ja päädyin myös noin ajatuksen tasolla selvittämään, olisiko sitä saatavilla Nokille sulhoksi. Sain myöntävän vastauksen Röllin omistajalta. Mutta en oikein kuitenkaan ollut varma.. Ensinnäkin, olen ihan julkisesti sanonut useita kertoja, että olen hieman "allerginen" nuorten urosten käytölle. Liputan kovasti jo aikuiseen ikään ehtineiden, vanhempien urosten käytön puolesta. Rölli on vasta reilu 2-vuotias. Toiseksi sillä on toisesta kyynärästä tuloksena 1 eli sillä on lievä kyynärvika. Se ei toki sulje koiraa jalostuksesta pois, mutta on asia, mitä pitää oikeasti miettiä. Kolmanneksi, Nokin suvussa on etenkin kilpirauhasen vajaatoimintaa ja nyt ehkä kaihiakin, samoin sieltä löytyy epilepsiaa. Riskitöntä yhdistelmää ei ole eikä tule, mutta Röllin sairausriskeistä ei ole oikeastaan mitän tietoa. Ts. yhdistelmä olisi aikamoista venäläistä rulettia, mitä sairauksiin tulee. Jäin miettimään asiaa hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa.

Viikko sitten olin työkaverini luona kylästelemässä. Hänellä on kaksi ns. valtalinjan lapinkoiraa, joista toisella uroksella oli juuri käynyt narttu astutettavana. Katselin siinä huvin vuoksi yhdistelmää koiranetistä ja huokaisin ihastuneena, kun katsoin yhdistelmän sukukatokerrointa kahdeksalla polvella. Paimensukuisissa olen voinut korkeintaan unelmoida moisista. Samana päivänä luin Pikin kasvattajan Kirstin ajatuksia kasvattamisesta hänen blogissaan ( http://suakkuna.blogspot.fi/2015/05/mansin-ja-rannun-historia-pentue.html ) Mielessäni kävi oikein humahdus, kun tajusin, että voin maailman tappiin asti pyöritellä sairausriskejä paperilla, miettiä, soutaa ja huovata. Mutta tosiasia on, että kaikista eniten meidän rotulinja tarvitsee uutta verta, laajempaa geenipoolia. Lisäksi geenitestein testattavia sairauksia lukuunottamatta seilaamme täysin tuurin varassa. Lopulta olemme täysin geeniarpajaisten varassa siinä, mikä yksilö sairastuu tai ei sairastu johonkin perinnölliseksi luokiteltavaan sairauteen.

Siinä se päätös syntyi; haluan Röllin geenit talteen ja haluan tehdä sen mahdollisimman nopeasti. Astutan Nokin heti seuraavasta juoksusta. Rölli ON nuori, ja toivottavasti sillä on vielä ainakin kymmenen vuotta aikaa lisääntyä. Mutta ikinä ei voi tietää, mitä sattuu ja Rölli on niin arvokas paimensukuiskannalle, ettei sitä sovi tuhlata. Pyörrän sanani ja periaatteeni ja käytän nuorta urosta. Jalostustoimikunta ei anna hyväksyntää koiralle, jolla on kyynärälausuntona jotain muuta kuin 0, joten jtk hyväksyntää ei Noki x Rölli-yhdistelmä saanut.

Rölli, kuva: Sanna Kalliosaari

Rölli, kuva: Sanna Kalliosaari

Jotta en ihan rappiolle joutuisi periaatteideni kanssa, päätin samantien kokeilla taas kaksoisastutusta. Toiseksi urokseksi halusin ehdottomasti jo iäkkäämmän ja sellaisen, jolla olisi sukunsa puolesta annettavaa paimensukuisille. Katseeni kääntyivät urokseen, johon sain tutustua viime vuonna. Kyseessä on Atte, virallisesti Pukranvaara Bajan Ceargu. Atte on syksyllä 10v täyttävä uros, jolla ei ole jälkeläisiä. Myöskään yksikään sen pentuesisaruksista ei ole sukua jatkanut ja tietojeni mukaan Atte on todennäköisesti ainoa, jolle se on ylipäätään enää mahdollista. Atte on suvultaan hieman vähemmän paimensukuiskantaan levinnyttä linjaa ja siltä osin olisi tärkeää saada sen geenit  jatkumaan. Atte itse on terve, suhteellisen pienikokoinen, ystävällinen uros. Sillä on ollut nuorempana muutama kipukohtaus, joille ei tutkimuksissa ole syytä löytynyt, mutta niiden epäillään olleen suolistoperäisiä. Nyttemmin niitä ei enää ole ollut. Aten takana on myös autoimmuunisairauksia, epilepsiaa ja kaihia, eli siinä mielessä se ei ole ihanteellinen uros Nokille. Laitan kuitenkin toivoni siihen, että se itse on terve yksilö ja sillä on lähisuvussaan useita terveen ja pitkän elämän eläneitä koiria. Sen sisaruksilla ei myöskään tiettävästi ole esiintynyt em sairauksia. Yksi sisarus on kuulemani mukaan lopetettu nuorena pitovaikeuksien vuoksi. Jalostustoimikunta hylkäsi Atte x Noki-yhdistelmän liian suuren kilppaririskin vuoksi.

Atte, kuva: Teija Parviainen

Röllillä ja Atella on maantieteellistä etäisyyttä reipas 700km, mikä tuo omat haasteensa kaksoisastutukselle. Mutta koska kesäyöt ovat valoisat ja hyvällä todennäköisyydellä minulle sattuu lomaakin juuri astutuksen aikoihin, niin eiköhän me selvitä. Voihan se olla, että kumpikaan uros ei edes astu tai että Noki sanoo haista huilu molemmille, mutta toivossa on hyvä elää. En ole vielä päättänyt, kummalla uroksella käymme ensin, mutta jokatapauksessa peräkkäisinä päivinä ne tulevat astumaan, tai sitten toinen aikaisin aamulla ja toinen myöhään illalla. Mitään pakkopakkoa ei pentuja ole saada, Noki on nuori ja sillä on kyllä aikaa. Mutta toki toivon kovasti paljon, että saisimme ihanan syyspentueen, jossa olisi vieläpä pentuja molemmille uroksille. Mutta se on hurjan paljon toivottu, ja nöyränä odotan, mitä tuleman pitää.

Yhdistelmät jalostustietokannassa:
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=ER47262/14&ReknoE=FI45419/12
ja

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=ER52402/05&ReknoE=FI45419/12
Jos sinulla heräsi alustava kiinnostus tällaiseen "Geenit talteen"-pentueeseen, niin kerron mielelläni lisää ihan kaiken mitä haluat tietää. Minut tavoittaa parhaiten sähköpostitse, sp. osoite on juovattaan@luukku.com

Jos pentuja saamme, ne tulevat syntymään ja kasvamaan lapsiperheen arjen keskellä. Ne saavat valloittaa talomme, pihamme ja sydämemme. Ne luovutetaan rekisteröityinä, madotettuina, asianmukaisesti sosiaalistettuina, eläinlääkärin tarkastamina, polveutumis- ja pentutestattuina.

Pentueesta tulen todennäköisesti sijoittamaan yhden uros- ja yhden narttupennun, eli mikäli sinua kiinnostaisi senkaltainen yhteistyö, niin odotamme viestiäsi innolla :)

T. Noki ja Mirja