Wuhh, mulla menee lujaa!

Eilen oli tosi erikoinen päivä, näin yön yli nukuttuani voisin siitä vähän kertoa teillekin.

Aamulla aikaisin emäntä otti minut ja Piki-rouvan autoon ja lähti ajelemnaan. Olin aika isosti pettynyt, etten saanut aamuruokaa, mutta ei auttanu valittaa. Emäntä on aika itsepäinen näissä asioissa, jos jotain päättää. Otin Pikin vierestä takapoksista hyvän asennon ja siinä torkuttiin pikku tirsat. Jossain vaiheessa emäntä ajeli semmoista inhottavaa mäkistä ja mutkaista tietä ja mulla tuli oksennus. En tehnyt asiasta sen isompaa numeroa ja emäntäkin kiitteli, että olin oksentanut lakanalle. Siivosi sotkut ja matka jatkui saman tien. 

Aika kauan ajeltiin, luulin jo, että oltas menossa mummolaan. Mutta Piki-rouva kun on niin kauheen viisas, niin se jutteli mulle jotain, että nyt ei taida tytön hupakko tietää mihin joutuu. En todella ymmärtänyt mitä se tarkoitti, joten jatkoin vain tyytyväisenä unia. 

Viimein sitten auto pysähtyi ja Piki bongasi samantien ikkunasta koiran. Kerroin Pikin taustaäänenä, että me ollaan täällä autossa ja venaa hetki, niin tullaan moikkaamaan. Yllättäin emäntä komensikin Pikin pysymään autossa ja vain minä pääsin pihalle! Kävin nopeesti pissalla ja juoksin tutustumaan tähän vieraaseen koiraan. Se oli tosi ihana, kertoi nimensä olevan Usva ja se pussas minua! Ne on niitä isojen tyttöjen juttuja, joista Piki mulle on viimepäivinä vähän kertonu. Olin aika hämilläni, en oikein tiennyt miten päin olla. Siellä oli tosi ihanat maisemat, peltoa silmän kantamattomiin ja hetken mietin, että alan rallattelemaan Usvan kans siinä kunnon päivälenkit. Vaan sitten se alkoi nuuhkia minun hännän alustaa ja mulla iski pakonomainen tarve vaan jähmettyä paikalleen. Tuntui tosi hyvältä ja jäin siihen ihan ajatuksiini. Mutta voi kauhistus, sitten kävikin se sama karsee homma kuin tiistaina Röllin kanssa! Yhtäkkiä tuntuki inhottavalta ja just, kun olin luikkimassa pakoon, tajusin, etten pääsekään mihinkään. Olin kiinni siinä Usvassa! Rääkäisin emännän apuun ja se tulikin samantien minua rauhoittelemaan. Aika nopeasti helpotti ja loppujen lopuksi oli aika kivaa, kun kolme tyyppiä rapsutteli ja kehui minua. Usva yritti siinä vielä minua alkaa pussailemaan, mutta käänsin loukkaantuneena pääni ja mökötin sille. 

Minä, Usva ja kiperä tilanne

Aikansahan se taas otti, mutta kohta pääsin pälkähästä ja emäntä hyppäytti minut takaisin Pikin luo autoon. Janotti ihan kauheesti, onneksi vesitarjoilu pelasi. Hetken odottelun jälkeen lähdettiin ajelemaan takaisin päin.

Autossa makoilin huldahuolettomana, kunnes Piki yhtäkkiä alkoi kertoa mulle TOSI isojen tyttöjen juttuja. Se kysyi, että ymmärränkö minä, mitä tässä niinku oikeen tapahtuu? Vastasin, että ei kait tässä, autolla ajellaan, mitäs erikoista tässä nyt on. Sitten vähän järkytyin, kun Piki kerto, että tässä nyt tehdään koiranpentuja! Siis pentuja! Niitä, joiden leikkitätikoirana olin talvella, kun Piki semmoisia pyöräytti maailmaan. En ollu yhtään tajunnu, että tämmönen kumma pikku ilottelu vois johtaa semmoiseen. Piki sanoi, että se hetken ihanuus on kuule yhdeksän viikon lihavuus sitten. Mutta minä kun oon tämmönen peruspositiivinen tyyppi, aloin nopeesti miettiä asian hyviä puolia. Huomasin nimittäin talvella, että Pikille toimi emännän suunnalta aika törkeen hyvä ruokatarjoilu. Ja sitä paitsi, pennuthan on ihania. En tosin oo varma, mitä niille ihan pikkuruisille pennuille pitää tehdä, kun Pikin pentuihin tutustuin vasta vähän isompana. Piki huokaisi ja katto silleen jännästi. Se on Niin Viisas Nainen, onneksi mulla on se oppiäitinä kaikessa! 

Yhtäkkiä emäntä kaarsi yhdelle parkkikselle, joka oli hieman tutun näköinen. Tajusin, että me käytiin siellä pari päivää sitten moikkaamassa Rölli-koiraa. Piki vinkkas, että se on kuule menoa nyt ja samalla emäntä päästi minut autosta. Juoksin samantien Röllin luo ja mulla tuli ihan hirvee hinku taas pikkuisen ilotella. Emäntä kerkes just autolta meidän luo, kun taas tapahtu se karsee homma! Taas me oltiin jumissa, hitto ku minun muisti voiki olla niin hyvä mutta lyhyt! Pikkusen oli pakko protestoida, se on oikeesti ihan vihoviimeistä hommaa se jumissa olo! Mutta emäntä oli ihan tyytyväisen näköinen, niin rauhotuin sitten tosi nopeesti. 

Rölli, minä ja taas kävi näin...

Jotain maagista tuossa hommassa kuitenkin on, koska kun pääsin taas vapaaksi, niin olisin kyllä halunnut ottaa ihan heti uudestaan. Emäntä kuitenki sano, että nyt riitti ja taisin saada uuden lempinimen kun se puhui useaan kertaan jostain pikkulortosta. Piki sanoi, että se on semmonen kotilempinimi, eikä sitä kannata kauheesti kylillä huudella. En tiedä mitä se tarkoittaa, mutta olen tottunut aina vaan tottelemaan Pikiä, joten ei siitä lempinimestä nytkään sitten sen enempää.

Kotiin päästyämme emäntä anto meille kertakaikkisen ihanat rustoluut ja nautiskeltiin niistä. Sitten saatiin rallatella pihalla pitkä tovi. Piki alkoi jo hieman paheksua minua, kun kuulemma mulla pitäs yrittää vähän hillitä hormoonejani. Kysyin, mitä ne on, mutta Piki vaan huokasi syvään ja sitten se vähän leikki mun kans isojen tyttöjen leikkejä, kun minä niiiiiin halusin.

Emäntä sitten myöhään illalla jutteli mulle samoja kuin Piki aiemmin, eli pentujuttuja. Me mennään kuulemma ultraan eläinlääkäritätille neljän viikon päästä ja sitten tiedetään, onko mulla mahassa pentuja. Siihen asti kuulemma jatketaan ihan normaalia elämää. En kuulemma saa edes ekstraruokaa ennen sitä, olin vähän vaisuna kun sen kuulin. Mutta ei se neljä viikkoa vissiin kauhean pitkä aika ole.

Sitä odotellessa voin vaikka keskittyä isojen tyttöjen leikkeihin Piki-rouvan kanssa, syömiseen ja olemaan ihana. Siinä on jo aika paljon yhdelle koiralle.

Terkuin Noki