Täytyipä alkaa päivittämään kuulumisia, kun aivan tuli jo kyselyjä lisäkirjoituksista!
Mulla on ollut melkoisen mukava viikko. Tuo ihmispomo on alkanu hemmottelemaan minua. Ei se edes itse raukka huomaa, mutta niin vain sujahtelee ylimääräisiä makupaloja silloin tällöin, ja paijaa ja rapsuttaa aiempaa enemmän. Siis sehän kuvittelee, että minusta on tullut jotenki hellyydenkipeempi, kun oon parina iltana hypänny sohvalle sen kainaloon rapsutettavaksi. Oikeesti teen sen vaan kakaran kiusaksi; ihmispomon kainalo kun on kakaran lempparipaikka. Ja minusta on niin hauskaa katsella kakaran steppailua, kun se ei tiedä mihin se nokkansa työntäs, normipaikan ollessa varattu.
Pikkusen oon tässä Oliveria ja Pipoa miettiny. Ei oo uroista kuulunu yhtikäs mitään. Sen verran voin kertoo, että mulla on ollu kaks lyhyttä suhdetta aiemminki, ja melkosia hunsvotteja olivat neki urhot. Sain molemmille seitsemän kakaraa. Kannoin sen valtavan maharepun valittamatta ja synnytyksessä ei verta, hikeä eikä kyyneleitä säästelty. Imetin tissit ruvella ja putsasin pentupeppuja lähes 24/7. Ja mitä tekee isät? No tulevat katsomaan pentuja sitten, kun ne on semmosia söpöjä, lähes valmiiksi kasvatettuja pikkupalloja! Helppohan se on sitten tulla polleena siihen kehumaan, että "voi ja oi, kylläpä tein miehen työn, kun ihan seitsemän jälkeläistä kerralla sain alulle". Voin kertoo, että jos en ois näin kypsä ja aikuinen, niin turpiin ois tullu, molemmille! No, toinen sitten otti myöhemmässä vaiheessa vastuuta ja alkoi yhden murkkuikäisen poikansa lähivanhemmaksi. Että jotain nyt sentään..
Sitä oon siis tässä funtsinu, että jos nuo viikon takaiset hetken himoon antautumiset nyt kantaa hedelmää ja puserran x -määrän pentuja maailmaan, niin samapa mulla on jo alkaa valmistautua yh-elämään. Onneksi on jo tuota kokemusta, ja nuo ihmiset hyvänä tukiverkostona, että eiköhän siitä selvitä. Ihmispomo kertoi, että 17.10. mennään käymään ultrassa ja sittenhän sen näkee. Onneksi mulla on hyvät välit nuihin eläintohtoreihin. Tykkään ihan käydä, siellä on aina ollu tosi kivat ihmistyypit ja oon saanu useeasti kehujaki. Ne silmätipat on kyllä aika syvältä, mutta kilttinä friiduna oon kestäny neki jo monta kertaa.
Täytyy kohta lähteä tsekkaamaan tuo pihamaa, ettei oo mitään iltamyöhän hiippareita eksyny liian lähelle. Tällä tietty tarkoitan niitä naapureiden kissanrontteja. Mutta sitä ennen minun on pakko kertoa tästä julkisuuden kääntöpuolesta. Sunnuntaina olin kakaran ja ihmispomon kanssa ihan normaalisti lenkillä. Tassuteltiin tuolla yhdellä kivalla pellolla. Kakara spurttaili vapaana ja minä jouduin olemaan hihnassa, ihmispomo kun höpisi jostain juoksuajasta vielä (aika törkeetä kuvitella, että olisin mitenkään kiinnostunu enää mistään kolmannesta uroksesta, voi juma!) En antanu sen hihnan häiritä, koska pellolla oli mielettömän paljon ihania tuoksuja ja keskityin niihin.
Ykskaks huomattiin siinä, että kauempaa meitä kohti juoksee koira. Sen ihmispomoa ei näkyny missään ja valpastuin heti. Kun se tuli lähemmäs, niin huomasin heti, että joku säälittävä poikarukkahan se siinä. Ja voitteko kuvitella; se idiootti tuli suoraan minun luo ja alko ehotteleen siinä todella kaksmielisiä juttuja! Sanoin sille samantien, että kuka helvetti luulet olevas, että tuolleen törmäät meikän takapuoleen? No tämä törkeyden huippu alkaa selittämään, että kato luin blogistas, että oot aika kuuma ja helppo! Onneksi ihmispomoki kuuli, ja sano sille törkyturvalle, että nyt ala vetää siitä. Kakara ei tietty taaskaan tajunnu mistään mitään, mutta tuli se sitten mun takaa huuteleen jotain, ihan vaan minua kompatakseen. Ja sen verran oli kolmessa nartussa yhteisvoimaa, että häipy se tyyppi sinne mistä tuliki!
Myöhemmin ihmispomo kuuli, että se peltohuitelija oli semmonen meidän kakaraaki nuorempi sekarotuinen paimenkoiranalku, joka kuulemma on jo jonkin aikaa kuvitellut itsesään hieman liikaa. Pokkana vaan härskisti ehdotellu pikasuhdetta kaikille vastaantulijoille. Kaikenlaisia..!?
Mutta nyt lähden tsekkaamaan ne kissat, se on moro!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti