Ristus, mikä reissu!

Nyt täytyy kyllä kertoa tuosta menneestä keskiviikosta. Se kun ei todella ollut ihan peruspäivä.
Jo aamusta katsoin, että nyt ei oo ihmispomolla oikeen tilanne hallinnassa. Se anto mulle ihan liian pienen aamuruuan. Ilmeisesti sillä meni Nokin ja mun annokset jotenki sekasi, luulin. Nokihan on semmonen possu, se on aina dieetillä. Mulla ei oo niitä ongelmia, kato ku tajuun ihan ite säännöstellä... No ei kait siinä, närpin sen miniannoksen ja olin kyllä hieman loukkaantuneen näkönen. Ihmispomokin sen tajusi, koska alko mulle siinä selittää, että on pitkä automatka edessä niin varuilta ei syödäkään ähkyyn, ettei tuu huono olo. Ok, minusta vähän hätävarjelun liioittelua, kun enhän minä ikinä ökää autossa, seki on vaan kakaran hommia se. Mutta en jääny sitä murehtiin, kun aloin miettiä sitä meidän reissua. Lähetäänköhän me ihmislasten mummolaan, wuhuu! Siellä me saadaan kato rallatella vapaana metsissä ja siellä toimii myös tuo kauniisti silmiin tapittaminen ruuan toivossa paljo paremmin ku kotona. Pistinpä siis pitkäkseni ja aloin unelmoida mökkirannasta. Vähän kyllä ihmettelin siinä, kun tuo ihmispomo vaikutti ihan hermostuneelta. Kai sillä joku ressinpoikanen oli.

Siinähän sitten puolenpäivän aikaan ihmispomo otti hihnan käteen ja pyys matkaan. Siinä vaiheessa tajusin, ettei olla kyllä nyt mummolaan lähdössä, kun lähdettiinki ihan kaksistaan ja ei sillä ollu ees peräkontti täynnä tavaraa. Jotain papereita vaan otti mukaasa ja niin me lähdettiin. Kakaraki jäi kotiin, sitä hieman ihmettelin. Vetäsinpä sitten ihan koko pituudeltani rennoksi, kun ei ollu ahdastakaan. Minähän oon semmonen reissukoira, ihmispomo aina kehuu. Tykkään kato olla autossa ja kulkee nuiden ihmisten mukana missä vaan.

Matkaa oliki usiampi tunti ja ilmeisen kiirekin, kun ei edes kaffipaussia pidetty. Vähän siinä kyllä mietin, ett mikähän juttu tää on, mutta Suomipoppi soi ja kelikin oli hyvä, niin mikäpä tuossa, koiran reissatessa.

Nelisen tuntia makoilin ja sitten ihmispomo kääntyi ihan oudon talon pihaan. En kuuna kullan valkeana ollu siellä käyny, mutta innostuin heti ajatuksesta. Kuulin, että paikalla on sekä lapsia että koiria, joten valpastuin toki samantien. Pääsin siinä sitten ulos ja samantien mentiin tsekkaamaan täysin uus koiratuttavuus. Ihmispomo sano, että se on Oliver ja pakko myöntää; tykkäsin! Pääsin vapaaksi hihnasta ja spurttasin vauhtiin. Oliver esitteli siinä paikkoja ja hieno mestahan sillä oli. Vähän innostuin leikittämäänki tätä uutta miestuttavuutta, varsin hauskan olonen jäbä. Ja semmonen aikuinen kuin minäki.

Nyt sitten alkaa tulla aika tiukkaa ja intiimiä settiä, joten jos oot herkkä niin pomppaa yli.

Me siinä juoksenneltiin ja aloin pikkuhiljaa vilkuilla Oliveria sillä silmällä. Huomasin, että flirttii tulee siltäki suunnalta ja lisäsin pökköä pesään. Keimailin vähän siinä, tiedättehän te nämä jutut; häntää sivuun ja vetoava katse jne. Oliver oli kyllä herrasmies, just semmonen joka vaan vie meikäläiseltä jalat alta. Muistin kyllä, mihin tämä johtaa, pari pentuetta maailmaan jo saattaneena. Mutta ei voinu mitään, antauduin! Kuulin ihmispomojen siinä supattavan jotain, että tää on Oliverin eka kerta. Vähän tuli kyllä semmonen puuma-olo siinä, mutta en antanu sen häiritä. Ja kyllä sanon tämän jäbän puolustukseksi, että enpä ois arvannu olevan ekaa kertaa näissä hommissa. Sen verran hoiti tyylillä homman. Valmistahan siinä tuli, ja kyllä siinä nalkissa seistessäni kuitenki alko kaduttamaan. Mietin, että olikohan tämä ilottelu nyt oikeesti sen väärti. Mutta ihmispomo tuli heti niin tyytyväisen ja onnellisen oloisena meitä kehumaan ja paijasi minua. Että kai tämä sitten oli hyvä homma.

Lähdettiin siitä sitten tosi tylysti, hyvästejä jättämättä. Mitähän se Oliverki aatteli... Ihmispomo hyppäytti minut vaan autoon ja käväsi itse sisällä joidenki papereiden kanssa. Puhuivat jostain astutussopimuksesta. Tajusin, että hitto vie, tämähän oliki ihan järjestetty juttu, koirien paritusrinki! En viittiny valittaa, ku ihmispomolla oli kuitenki noin hyvä maku tuon jäbän suhteen.

Kotimatkalla ihmispomo oli yhtä hymyä ja vähän väliä kehui minua, vaikka siinähän minä vaan makoilin rauhassa niin kuin aina autossa teen. Pysähdyttiin ABC:llä hoitamaan luonnolliset eritykseen liittyvät asiat ja sain siinä kauheesti rapsutuksia. On se aika liikuttava kyllä tuo ihmispomo, en aina oikeen ymmärrä mistä se intoutuu niin kehumaan. Kai mä oon vaan niin ihana!?

Kotona kakara ootti vähän näreissään, kun ei ollu päässy mukaan. Kerroin sille vaan, että se oli semmonen aikuisten reissu, ei siitä sen enempää. Eihän se raukka voi vielä näitä juttuja millään ymmärtää! Sain ihmispomolta ekstraison annoksen ruokaa ja kyllä maittoi!

Illalla nukkumaan mennessäni rupesin vielä kelaamaan päivän tapahtumia. Aavistin, että tämä homma ei jää tähän... Ristus mikä reissu!

Tää on niin nolo tää kuva.. mutta siis, Oliver ja minä.