Voisko tämän homman vielä perua??

Nyt alkaa oikeesti palaa käpy tuon ihmispomon kanssa. Ihan ku se unohtais, kuka tässä oikeestaan on tiine! Tuota huolehtimisen ja ressaamisen määrää ei voi käsittää kukaan. Ja kun ei tässä olla ees ensikertalaisia kumpikaan!

No joo, mulle on ruoka maistunu tosi huonosti jo pari viikkoa. Mutta kun ei vaan maistu niin ei maistu ja sillä hyvä. Noh, ihmispomohan se tästä ressin itelleen otti ja on se nainen kuulkaa sahannu kaupan ja kodin väliä, voi ristus sentään! Sieltä on kannettu sitä ja tätä ja tuota laitettavaksi nappulaan sekaan. Että muka söisin. No, välillä se on loihtinu jopa ihan ok-makuisia cocktaileja ja oon niitä sitten sen suureksi riemuksi syönyki. Mutta pääasiassa nuuhkaisen, sanon kiitos mutta ei kiitos ja häivyn. Ja ressivalo punertaa enemmän ja enemmän ihmispomon päässä.

Ja sitten. Oon ollu aika vaisu tässä pari päivää ja askel on painanut kovasti. Puuhkutan ja puuhkutan.. Joo, ei oo helppoo, ei todella. Mitä tarvisin; rauhaa ja kannustusta. Mitä tekee ihmispomo: No ressaa, ressaa ja ressaa. Ja niinhän se sitten tänään kiikutti minut eläinlääkäriin! Voitteko kuvitella, kuinka voi ihminen olla tyhmä! Se on iteki ollu neljä kertaa tiine ja tasan sen pitäs ymmärtää, että tässä vaiheessa sitä kuule ahistaa ihan joka paikasta. Närästää, hengästyttää, väsyttää ja v****aaki. Mutta ei auttanu, sinne sitä huruuteltiin, samaan tuttuun paikkaan, jossa minua nöyryytettiin aiemmin ultrauspöydällä.

Tällä kertaa ei onneksi tarvinu mihinkään ihmeellisiin kouruihin mennä. Kävin vaakalla ja ihmispomo lähestulkoon tarvi nitron, sai se semmosen laakin. Painoa oli tullu kuus kiloa siitä, kun lähdin heilastelemaan Oliverin ja Pipon kanssa. Siinä se repi hiuksiaan ja oli ihan henkisesti loppu, luuli lihottaneensa minut tjn. Muistutin sitä vaivihkaa siitä, että paljoko mahtoi ite levitä omien tiineyksiensä aikana ja sitten se tajus olla hiljaa. Hetken odottelun jälkeen mentiin huoneeseen, jossa minut nostettiin pöydälle. Omg, että katsoin ihmispomoa pahasti. Onneksi ei ollukaan kaksinen juttu, jollain härpäkkeellä otettiin vaan pari kuvaa minun mahasta ja se oli siinä.

Luulin, että pääsen autoon ja kotiin, mutta siinäpä sitten ooteltiinki tovi. Ihmiset nimittäin alkoivat tollottaa jotain tietokoneen ruutua ja laskemaan jotain. Kovasti siinä hämmästelivät ja ihmispomo meinas hyperventiloidaki, katoin jo vähän huolestuneena sen huokailuja. Sitten ne sano ääneen, että siellä tietokoneen ruudulla näkyy mun pennut ja niitä on yhdeksän tai jopa kymmenen!? RISTUS! Katsoin ihmispomoa syvälle silmiin ja päälimmäinen ajatus oli vaan, jotta voisko tämän perua koko homman? Muistan niin elävästi minkalainen hunnilauma on seittemän kersaa, ja miten loppu siinä koiraeläin on, kun niitä puskee maailmaan. Mutta että vielä pari-kolme enemmän!?

Nyt oon niin loppu sekä henkisesti että fyysisesti, etten jaksa muuta kuin todeta: Pipo ja Oliver, ois ihan hirveen kiva, jos viittisitte pikkusen osallistua tähän rojektiin. Kohta ei enää pelkät terveiset lämmitä!

57vrk ja mä oon niiin väsy