Surun pennut kasvoivat ja kehittyivät ongelmitta. Pentueen ainoa narttu Riemu jäi emänsä seuraksi kasvamaan. Riemusta isä on kaavaillut ns. kaiken riistan koiraa, Surulle kun on ammuttu ainoastaan hirviä. Pentueen uroksista Häirikkö sai kutsumanimen Rocky ja muutti isänsä Moskun luokse. Viuhahduksesta tuli Piku ja hän sai ihanan kodin kuusamolaisen pariskunnan luota. Pennut ovat olleet terveitä ja eläväisiä. Rockyllä ei ole kivekset laskeutuneet, katsellaan löytävätkö määränpäähän vai jääkö kivesvikaiseksi. Kaikilla kolmella on korvat vielä ihan lurpallaan. Moskulla on ns. oikeanlaiset korvat, Suruhan nosti omansa pystyyn vasta kypsässä vuoden iässä ensimmäisen juoksun alettua. Eli odotellaanpas minkalaiset höröttimet pennuille lopulta kehittyykään.
Pentue polveutumistestattiin ja kyllähän se tälläkin kertaa vaati hermoja ja useampia näytteitä, ajasta puhumattakaan. Kaikki on nyt kuitenkin saatu kirjoihin ja kansiin ja kaikkien isä oli odotetusti Mosku.
Sijoituskoira Tanka (Soutajan Pielisen Balladi) heilasteli erittäin pitkän kaavan mukaan sulhonsa Lupon (Äänekäs Unikekko) kanssa. Valmista ei saatu aikaiseksi ja varuilta tehty tiineysultra viimeviikolla näytti tyhjää. Kokeillaan sitten seuraavasta juoksusta uudestaan.
Vuoden surullisin asia kasvattien osalta oli ehdottomasti pienen ihanan Lyylin (Juovattaan Uhkiaposkinen) kuolema. Lyylihän sairastui epilepsiaan ollessaan vielä pentu, alle 8 kk ikäinen. Lyyli sai erittäin asiantuntevaa hoitoa, mutta siitä ja lääkityksestä huolimatta kohtauksia ei saatu loppumaan. Lyylin kohtaukset olivat rajuja ja lääkitystä nostettiin useampaan kertaan. Lopulta lääkkeen sivuvaikutukset veivät koiralta niin elämänilon kuin voimatkin. Omistaja teki raskaan päätöksen päästää pieni piirto-otsa ikuiseen vapauteen maaliskuussa, 1,5-vuoden iässä. Olen niin sanomattoman pahoillani. Pahoillani Lyylin sairaudesta, pahoillani Lyylin aivan liian lyhyeksi jääneestä elämästä. Kiitos Ilona ja Tarja, kun teitte Lyylin eteen parhaanne.
Minun oma elämä on muuttunut nyt kesän aikana monin tavoin. Muutimme Kuusamosta Etelä- Suomeen. Omakotitalo vaihtui rivitaloon ja vuokralaisena olo tuo asiaan omat juttunsa. Niinpä Juovattaan kasvatushommat ovat nyt määrittämättömällä tauolla. Jos Tankan astutus ensitalvena onnistuu, pennut rekisteröidään Juovattaan poppooseen, mutta ne syntyvät ja kasvavat Tankan omassa kodissa. Hupin pentu-unelmat kariutuivat tuoreimman muuton myötä. Minulla ei ole tiloja kasvattaa pentuetta. Harmittaa, mutta elämän realiteetit on vain pakko hyväksyä.
Omista koirista Tirppa jäi Julian kanssa asumaan Kuusamoon. Ainoa oikea paikka Tirpalle, ovat Julian kanssa niin erottamaton pari. Tirppa on muuttunut ihan hirmuisesti viimeisen vuoden aikana, ja nimenomaan edukseen. Noki muutti vanhimman poikamme ja miniämme luo viettämään rapsutusten ja rakkauden täyteisiä eläkepäiviä. On meilläkin aina välillä, mutta on kyllä kotiutunut ihan muitta mutkitta Villen ja Elinan koiraksi. Nuoripari haaveili kauan koirasta, mutta pentu ja vuokra-asunto tuntui (ehkäpä Tirpan pentuajan muistaen..) riskibisnekseltä. Minulla on ollut huono omatunto siitä, etten pysty antamaan Nokille aikaa ja liikuntaa niin paljon kuin se ansaitsisi. Joten tämä on nyt kaikkien osalta paras tilanne. Noki täytti juuri 11v ja askel on yhä yhtä kevyt kuin nuoruusvuosina. Silmät sillä samenee ihan selvästi, joten kaihiepäily lienee muutakin kuin pelkkä epäily. Käydään viimeistään ensikesänä tsekkaamassa miltä silmissä näyttää. Muutoin mitään kremppaa Nokilla ei ole. Oli täällä meillä juuri muutaman päivän ja ihastelin sen liikettä. Se on tosi hyvässä kunnossa, ei yhtään ylipainoa ja tosiaan liikkuu niin puhtaasti, ettei selän LTV-muunnoksesta tai polven löysyydestä ainakaan tässä kohtaa tarvitse huolta kantaa.
Vaikka koti on koiraton ja kasvatustoiminta paussilla, niin seuraan rakkaudella kasvattieni elämää. Loppuvuoden tavoitteena olisikin saada U-pentuja luustokuviin ja ainakin pari kasvattia luonnetestiin. Katsotaan, miten onnistutaan!
