maanantai 13. huhtikuuta 2020

(Sijoitus)pennun täyteisiä alkuvuoden kuulumisia

Alkuvuosi on ollut aika hektinen. Työpaikka vaihtui ja ihmistaapero on saanut lisää vauhtia, muttei valitettavasti järkeä ihan samaan tahtiin. Korona, tämä kaikkien tuntema kutsumaton vieras, on tehnyt oman lisämausteensa arkeen. Mutta eipä niistä sen enempää, vaan siirtkäämme koiriin.

Tammikuun lopulla syntyi melkoisen jännitysnäytelmäsynnytyksen päätteeksi Rovaniemelle Myrry the Pikintyttärelle peräti 10 pentua. Valitettavasti lopulta vain 7 jäi henkiin. Mutta hienoakin hienompi seitsikko onkin. Narttuja oli kuusi ja sieltä sitten Juovattaan sijoituspennuksi valikoitui rauhallisimmasta päästä oleva, erittäin nätti-ilmeinen Hertta, virallisesti Poikkikorvan Haltinhertta. Hertta asustelee Rovaniemellä ennestään tutussa sijoituskodissa Wilma-koiran kaverina. Pentu on sopeutunut uuteen kotiinsa hienosti ja on vallan reipas ja hurmaava persoona. Itseasiassa juuri tänään tuli kuluneeksi tasan 8 vuotta siitä, kun Hertan emä Myrry syntyi keittiön nurkassamme neljänneksi asukkaaksi pentulaatikkoon. Ihanaa kiertokulkua!
Hertta

Koska Äänekkäät ovat lähellä sydäntäni, jännäsin toki todenteolla Inka-Marin kanssa hänen sijoituskoiransa Nastin synnytystä. Synnytys sujui helposti ja sieltäkin tupsahti kovin narttuvoittoinen sakki, 5n + 1u . En varsinaisesti ollut ajatellut sijoittaa tästä pentueesta, mutta sitten vähän viestiteltiin Inka-Marin kanssa ja kun mulla oli mielessä jo potentiaalinen sijoituskotikin, niin.. no en voinut vastustaa. Tämä pentu on minun ja Inka-Marin yhteinen sijokki ja tulee asustelemaan tänne Kuusamoon. Aika tasaisesta pentueesta meille valikoitui pitkän harkinnan, pentutestauksen ja eläinlääkärin tarkistuksen jälkeen Äänekäs Lumikki. Lumikki on reipas, ihmisistä kovasti tykkäävä musta tyttönen. Toivotaan, että siitä kasvaa jalostuskelpoinen aikuinen, mutta ennenkaikkea se maailman paras koira sijoituskodilleen.
Äänekäs Lumikki


Joitain viikkoja sitten sain kuulla, että Soutajan kenneliin on tulossa pentue, jossa isänä 12-vuotias Nutukas Haltinhurtta. Tässä Nutukas-pentueessa on parikin tuttua koiraa ja niistä kukaan ei ole aiemmin päässyt sukua jatkamaan. Yhdellä veljeksistä on kaihi, yksi on kivesvikainen... Olen kuitenkin joskus harmitellut, että jää taas yksi pentue kokonaan geenien unholaan. Kun siis kuulin, että Haltinhurtta on astunut mallikkaasti Sumun ja pentujakin on tulossa, niin ilmaisin varovaisesti kiinnostukseni narttupentuun. Eilen pennut sitten syntyivät. Sumu on synnyttänyt hyvin itsenäisesti ja helposti 7 kookasta pentua, joista 3n ja 4u. Onneksi pentue kiinnosti muitakin ja niinpä päädyimme Mierka-kennelin Hennan kanssa kimppasijoitukseen. Pennulle löytyi sijoituskoti, jossa on aiemminkin paimensukuinen lapinkoira ollut. Nyt odottelemme, että pennut kasvavat ja sitten lähempänä luovutusikää katsotaan, kuka valikoituu meidän pennuksi.
Seitsemän pikkuruista Soutajaa

Kasvattien osalta on muutamia asioita uutisoitavana. Ensin terveyden osio: Viimeinenkin P-pennuista eli Pieta (J. Pala Elämää) kävi polvitarkissa ja 0/0 oli tulos. Olen niin onnellinen ja helpottunut! Pietan luusto kuvattiin myös, tuloksella lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV 1, VA 0. Pietan veli Jehu (J. Pohjanmaalla) luustokuvattiin maaliskuussa priimatuloksin lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV 0 ja VA 0. Hieno poika! P-pentujen emältä Lunalta (J. Aikapommi) kuvattiin selkä loppuvuodesta ja suureksi riemuksemme terveselkäinen Lunatsukin on. Eli LTV 0, VA 0, SP 0.

P-pentueesta Pyry (J. Pyhä Yksinkertaisuus) kastroitiin, koska elämä nuoren tyttötuoksuista sekaisin olevan pojan kanssa kävi liian raskaaksi. Veljeksillä tuntuisi teini-ikä sujuvan hieman rauhallisemmissa merkeissä ja saavat näillä näkymin pallinsa pitää.

Ja vielä sellainen uutinen, että olen vakavasti harkinnut laajentavani joku päivä rotuvalikoimaa Juovattaan kennelissä. Maaliskuun lopulla haimme isälleni jahtikaveriksi kasvamaan Itäsiperianlaika Surun. Suru on hurmannut minut ja saanut kiinnostumaan rodusta kovasti. Juuri liityin laikajärjestöönkin. Jos Surusta kasvaa terve ja toimiva koira, niin kuka tietää, vaikka se synnyttäisi muutaman vuoden päästä Juovattaan itälaikoja!
 


Suru
Noki ja Tirppa
Ja lopuksi vielä todettakoon, että Nokin ja Tirpan elämään ei mitään uutta. Noki elää syödäkseen, Tirppa syö elääkseen. Tirpan rallytokon alkeiskurssi siirtyi koronan takia hamaan tulevaisuuteen. Sen vieraita kohtaan ilmenevä epäluuloisuus / arkuus on onneksi jossain määrin helpottanut. Tosin vaihtelee edelleen.











maanantai 9. joulukuuta 2019

Hyvät ja huonot uutiset v. 2019 lopulta

Marraskuu toi mukanaan sekä hyviä että huonoja uutisia koirarintamalla. Aloitetaan niistä hyvistä!

P-pennut täyttivät 11.11. yhden kokonaisen vuoden ja "hätistelin" omistajia heti polvitarkastus-asialla. Ihanan toimeliaat kasvatin omistajat päästivätkin kasvattajatätin piinasta kiitettävän nopeasti ja heti marraskuun aikana kopeloitiin virallisesti polvet 4 / 5 pennulta. Ja voi sitä ilon määrää, kun kaikilla polvet kunnossa ja tulos siis 0/0. Myös Pietan polvet tutkitaan myöhemmin. Voinen siis varovaisesti todeta, ettei Noki tunnu periyttäneet ainakaan kovin voimallisesti löysäpolvisuuttaan jälkeläisiinsä. Tämä polviasia täytyy kuitenkin huomioida vielä ainakin parin sukupolven päähän jalostusvalinnoissa.

P-pennut saivat myös viisi tomeraa serkkua, kun A-pentueen Pyry eli Juovattaan Ainutlaatuinen astui mallikkaasti Kajaskiven Pulskaneilikan. Tuloksena Villasukan kenneliin 4u + 1n, kaikki kerman värisiä. Tuntuu nämä mustat Aat periyttävän sangen voimakkaasti tuota blondigeeniä!

Äänekkäiksi rekisteröidyistä Onnenpennuista Myrry eli Äänekäs Onnenmyyrä kävi uusimassa silmätarkastuksen ja näkimet olivat edelleen aivan kunnossa. Myrry heilasteli vastikään onnistuneesti hienon vanhemman herran kanssa ja nyt kovasti toivotaan siemenien itävän. Mikäli pentueeseen syntyy sopiva narttupentu, saan siitä uuden sijoituskoiran kasvamaan. Innokas ja rakastava sijoituskoti on jo odottamassa, joten vain se pentu puuttuu.

Ja sitten ne paskemmat uutiset..

Ihan kaikista tympein juttu oli sijoituskoirani Dänin (Ilonpisara) luonnetesti. Däni on arjessa vallan kiva, reipas ja utelias koira. Itse ajattelin, että se on ehkä pehmeä ja mahdollisesti toimintakykyä ei ihan ammennettavaksi ole. Mutta aivan puun takaa tuli se, ettei sen hermot meinanneet kestää testiä ylipäätään. Kelkka oli Dänille kova paikka ja puolustusosion jälkeen tuomarit juttelivat Däniä ohjanneen sijoitusemännän kanssa testin jatkosta. Matleena päätti, että testiä voidaan jatkaa. Loppuun koiruus testin tassuttelikin, mutta keräsi se valtavan kuorman siitä itselleen. Däniä läähätytti vielä hyvän aikaa testin päätyttyä. Mutta automatkan aikana oli onneksi jo täysin palautunut ja Armi-koira sai kotiin saman tutun riiviön mikä testiin oli lähtenyt. Testin lopputulos oli -16, laukausvarma. Testin hyvä anti oli se, että kaiken sen stressin jälkeenkin Däni oli täysin laukausvarma ja se oli myös kaikissa tilanteissa hyväntahtoinen, luoksepäästävä ja avoin.

Noh. Ne Dänin pentusuunnitelmat sitten.

Luonnetesti ei ole koko tai ainoa totuus koiran luonteesta. Se on kuitenkin mielestäni hyvin suuntaviivoja antava, laajahko kattaus niistä palikoista, mistä koiran "pääkoppa" rakentuu. Minä en etsi itselleni, eikä tavoitteenani ole kasvattaa mitään supervietikkäitä harrastustykkejä. Peruskiva perhekoira riittää. Siispä voin hyvin käyttää jalostukseenkin koiraa, jolta puuttuu vaikkapa taistelutahtoa tai toimintakykyä. Pehmeyskään ei itselleni ole iso mörkö, kunhan sitten toinen osapuoli hieman pehmeyttä voi paikata. Mutta ne hermot. Minun on vaikea kuvitella mitään sellaista koiran käyttötarkoitusta, jossa koira ei tarvitsisi edes välttävän hyviä hermoja. Uudet paikat ja tilanteet, lapsiperheen härdelli, muutto, arjen yllätykset... Jos hermot tilttaa, niin koiralla saati sen perheellä ei oo enää kivaa. Siksi tuo Dänin tulos iski niin pahasti, että tarvittiin aika monta suklaata asian sulatteluun. Däni on tosi nuori vielä, ja minulla ei ole mikään kiire päättää sen jalostuskäytöstä. Se oli tarkoitus astuttaa vanhalla, käyttämättömällä uroksella alkuvuoden juoksusta, mutta sen nyt unohdamme. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään, millä voisin itselleni tai tuleville pennun kyselijöille perustella Dänin jalostuskäytön. Pidän sen kuitenkin vielä nimissäni, koska se on aivan ok sijoituskodin ihmisille. Katsellaan lopullinen päätös sitten ajan kanssa. Ihan kaikista tärkeimpänä toiveena minulla on, että Däni pysyisi loppuikänsä sellaisena kuin se nyt on ollut. Ettei se alkaisi iän myötä oireilemaan hermojaan missään tilanteissa.

Huonoihin uutisiin voidaan liittää myös Nokin selkäkuvaustulos LTV4 ja tyttärensä Ainon (J. Aito Arvoitus) VA1, LTV 3. Luna (J. Aikapommi) kävi juuri selkäkuvissa, tuloksia odotellaan. Myös K-pentujen emän Saagan sisarpuolten luustokuvaustulokset on saaneet miettimään, että alkaisko oikeesti vaikka keräilemään koiratarroja kasvattamisen sijaan. Mutta aina ei voi voittaa, ei edes geeniarpajaisissa!

Meidän Tirppa on kasvanut Nokia selvästi isommaksi, ihanaksi oman perheen kainalo- ja pusukoiraksi. Mutta valitettavasti se on vieraita kohtaan pidättyväinen, ja vaatii aikansa, ennenkuin haluaa mennä vieraiden ihmisten paijattavaksi. Tässä yksi luonteenpiirre myös, mistä en koirassa tykkää. Tirppis on kuitenkin vasta pentu ja toivon, että runsaat hyvät kokemukset erilaisista ihmisistä vielä sosiaalistaisivat sitä parempaan suuntaan. Aika näyttää, senkin. Muutoin se on kyllä vallan kivanoloinen paketti. Aloittivat juuri Julian kanssa tokon alkeiskurssin. Ihan parasta Tirpan mielestä on juosta ja hyppiä lumikinoksissa. Hyvänä kakkosena tulee sitten pallot, sylissä rapsuteltavana makaaminen ja luiden kätkeminen mitä ihmeellisimpiin paikkoihin.
Noki porskuttaa entiseen tapaansa. Sillä välillä niin ärsyttää kakarakoiran riekkuminen. Mutta silti pitää työntyä ihan kylkeen nukkumaan. Rakkaita ne on toisilleen. Ja tietenkin meille.


 Oikein Ihanaa Joulun Aikaa ja Parempaa Uutta Vuotta 2020 kaikille Juovattaan elämää seuraaville!

T. Mirja, Noki ja Tirppa + muu perhe



torstai 15. elokuuta 2019

Kuulumisten päivittelyä

K-pennut lähtivät maailmalle ja ovat sulostuttaneet uusien omistajiensa elämää jo muutaman kuukauden ajan. Juovattaan kennel eli kaksi aikuista, viisi lasta, kaksi koiraa ja kaksi kissaa pakkasi kesäkuun alussa tavaransa ja muutti n. 800km matkan Lopen Läyliäisistä Kuusamoon. Koirat eivät muutosta olleet moksiskaan.

Tirppa on kasvanut sopusuhtaisesti. On ulkoisesti sellainen siro pikkukettu. Luonteen osalta toki vielä arvoitus. Haukkuherkkyys on aivan eri luokkaa kuin Pikillä ja Nokilla, joten sen kanssa tehdään paaaljon työtä. Jonkin verran on ollut pidättyväisyyttä vieraita kohtaan, mutta ei arkuudeksi asti. Lähinnä tilanne, jossa vieras ihminen lähestyy, muttei ota mitään kontaktia Tirppaan, aiheuttaa epäluuloisuutta. Tirppa on oikeastaan aika fiksu, siinä on samanlaista rasittavaa oveluutta kuin Piki-isomummossa oli. Se on myös vilkas ja vaatii paljon sekä liikuntaa että aivopähkinöitä, jottei kotia sisustettaisi uudelleen. Pentutestissä näkynyttä ääniarkuutta ei enää ole huomattu, mikä on loistojuttu!

Noki on täällä pohjoisessa hoikistunut 1,5kg verran, lähinnä huomattavasti lisääntyneen liikunnan ansiosta. Vielä pitäisi vajaa kilo saada pois. Nokia ei ole polvet edelleenkään vaivanneet. Huomaan, että sillä oli aika surkea kunto kesän alussa. Nyt, kun on saanut juosta paljon vapaana erilaisissa maastoissa, on ihan erilaila lihasta ja nauttii oikein nopeatempoisista jahtausleikeistä Tirpan kanssa.

A-pennuista J. Ainutlaatuinen eli Pyry heilasteli onnistuneesti aiemmin kesällä Lempon eli Kajaskiven Pulskaneilikan kanssa ja pentuja odotetaan piakkoin syntyväksi Villasukan kenneliin. Ihan mahtava juttu!

P-pennut ovat nyt 9kk ikäisiä nuorukaisia. Odotan jo niiden polvitutkimuksia, joihin suuntaavat vuoden täytettyään.

K-pennuista Pojulla  (J. Kiistän Kaiken) on esiintynyt arkuutta muita koiria ja jossain määrin vieraita ihmisiä kohtaan. Hönö (J. Kivenä Kengässä) on nyt kipulääkekuurilla etujalan ontumisen vuoksi. Jos ontuminen jatkuu, aletaan asiaa tutkia tarkemmin röntgentutkimuksen kautta. Toivottavasti kyse on vain jostain venähdyksestä, vaikka kyllä mulla heti alkoi ocd kummitella mielessä.

Juhatapioista Tapsu (Ä. Mitä Silmät Ei Nää) kastroitiin loppukeväällä, kun ympäristön narttujen juoksut saivat poikaparan pään totaalisesti pyörryksiin. Veljensä Jaajo (Ä. Kelpaat Kelle Vaan) kävi polvi- ja silmätarkastuksessa ja kaikki oli ok. Jaajolle toivotaan pentue jonkun reipasluonteisen, äänivarman nartun kanssa. Minua harmittaa kovasti, ettei Juhatapioista taida Pikin emälinjalle jatkoa tulla. Ne täyttävät marraskuussa 5v eli kovin kauaa ei enää voi narttujen kanssa odottaa. Harkitsin jo Unnin (Ä. Aito Rakkaus) jalostuslainaamista. Mutta muutto, kaksi pikkupoikaa, uusi vaativa työ, vuokra-asunto ja Tirppa on sellainen yhtälö, ettei minulla yksinkertaisesti riitä aikaa ja energiaa nyt pentueen kasvattamiseen. Muutenkin P- ja K-pennut syntyivät niin peräkkäin, että haluan rauhassa nyt kasvattaa "pennutuskuumetta" ja latautua, jotta jaksan sitten taas täysillä panostaa Dänin pentuihin, jos niitä saadaan aikaiseksi.

Sijoituskoiria minulla on enää yksi. Däni (Ilonpisara) on käynyt tarvittavat pevisatutkimukset ja saa nyt rauhassa vielä kehittyä aikuiseksi. Täytti heinäkuussa 2v eli pentuja on toiveissa vuoden päästä syksyllä. Sitä ennen käy vielä luonnetestissä ja uusitaan silmätarkki.

Oikein mukavaa syksyä kaikille blogin seuraajille! 


perjantai 19. huhtikuuta 2019

K-pennut 6 viikkoa

Aika on mennyt tolkuttoman nopeasti ja tänään riiviöt täyttivät jo 6 viikkoa. Pennuilla on ollut tällä viikolla monenlaista ohjelmaa. Tiistaina käytiin Klaukkalassa pentutestissä. Testaajana toimi Pekka Korri ja sain taas paitsi vahvistusta omille havainnoilleni, myös rutkasti uutta tietoa pennuista ja vinkkejä jatkoon. Pentutestin jälkeen pentua odottavat saivat viimein kuulla, kuka niistä on kenenkin ikioma tuleva perheenjäsen. Kahden pennun kohdalla valinta oli selkeä, toivottavasti loputkin valikoituivat juuri oikealla tavalla.

Keskiviikkona oli vuorossa eläinlääkärin tarkastus. Toisella nartulla on pikkuinen, alle 0,5mm napatyrä. Muutoin kaikki saivat puhtaat paperit ja uroksilla oli kaikilla jo pallurat oikeissa paikoissa.

Tässä nyt Maijan ottamia kuvia tältä päivältä, kun ulkoiltiin omassa pihassa. Pennut ovat jo tottuneita autoilijoita, mutta nyt pysytellään pari päivää kotosalla. Maanantaina lähdetään sitten taas vähän katselemaan uusia juttuja.

Juovattaan Keskiyön Cowboy eli Rekku muuttaa Riihimäelle. Taistelutahtoinen, ihmisen lähellä viihtyvä, rauhallinen ja pentueen hiljaisin kaveri.

Juovattaan Kun Olet Poissa eli Jope lähtee 8-vkoisena Ouluun. Överisosiaalisesta, alati häntää heiluttavasta ja oikein lungin & mutkattoman luonteen omaavasta pennusta toivotaan isona terapia / kaverikoiraa.

Juovattaan Kultaista Sadetta eli Tirppa jää meille. Itsenäinen, reipas ja rohkea pentu, josta toivottavasti joskus saadaan emä uusille Juovattaalaisille. Ensisijainen tehtävä on kuitenkin juoksuttaa Nokia ja olla ihana.

Juovattaan Kivenä Kengässä eli Hönö muuttaa Ruovedelle maalaispoijaksi. Tämä aktiivinen, peloton ja äärimmäisen taistelutahtoinen tehopakkaus saa tulevaisuudessa kokeilla ainakin tokoa ja agilityä.

Juovattaan Kamat Lujilla eli Nena matkustaa viikon päästä Kuopioon nuoren parin ensikoiraksi. Tutussa laumassaan melkoinen riiviö, mutta yksin kiltti ja ihmiseen tukeutuva söpöläinen.

Juovattaan Kiistän Kaiken eli Poju jää meille hieman pidemmäksi aikaa ja muuttaa n. 10-vkoisena Tampereelle isänsä luokse asumaan. Sisukas, taistelutahtoinen, reipas ja pentueen selvästi isoin mörssäri.










torstai 4. huhtikuuta 2019

K-pennut kasvavat

Pennut täyttävät huomenna 4 vkoa ja vauhti kiihtyy toki päivä päivältä. Nyt, kun edellisestä pentueesta on poikkeuksellisen vähän aikaa, on tullut vertailtua Lunan P-pentuja näihin Saagan pentuihin. Erot on kyllä selkeät. Uskon vakaasti, että ne selittyvät hyvin pitkälti erilaisilla vanhemmilla. Lisäksi P-pennut kehittyivät poikkeuksellisen nopeasti. Saagan pennut ovat kokonaisuutena rauhallisempia, varovaisempia ja äänekkäämpiä. Niissä on jo alkanut tulla selvästi havaittavia eroja. Porukassa on kaksi rohkeampaa, pari varovaisemman oloista ja pari vielä arvoituksellista tyyppiä. Kaikki tulevat mielellään ihmisten luokse saamaan huomiota ja hellyyttä.

Pennut ovat kaikki mielestäni tosi kauniita ja tällä hetkellä en ole vielä kenessäkään huomannut mitään "vikaa". Poikien pallurat tuntuvat olevan jo kovasti matkalla kohteisiinsa ja napatyriä en varsinaisesti tunne keneltäkään. Parkkipojalla voi ehkä ihan todella pikkuruinen "rasvanapa" olla, mutten siitäkään ole varma.

Pennut syövät 2x päivässä raakaa lihaa kermaviilillä tai piimällä notkistettuna. Lisäksi Saaga imettää niitä vielä antaumuksella.Saaga on muutenkin huolellinen emä, putsailee pentujen jätökset ja myös osaa kasvattaa riiviöitään. Tai oikeastaan nyt puhutaan vain yksikössä; dominotyttö on aikamoinen räyhäiita ja kauhukakara hyppii äitinsä silmille siihen malliin, että välillä Saaga ihan tosissaan komentaa sitä. On jännä nähdä, miten eri tavalla Saaga leikittää eri pentuja, aivan kuten Piki aikoinaan omiaan. Joillekin ollaan hyvin helliä ja joidenkin kanssa otteet on jopa rajun näköisiä.

Pentujen pentutesti on 16.4., testaajana toimii Pekka Korri. Eläinlääkärin tarkastus ja sirutus on vuorossa sitten seuraavana iltana eli 17.4. Eilisen aikana mulla alkoi jo vähän hahmottua, kuka pentu menisi mihinkin kotiin. Mutta lopulliset päätökset tehdään vasta pentutestin jälkeen. Sehän on jo ihan kohta, koska näiden kanssa aika kiitää! (Paitsi pentuja itselleen odottavat voivat olla ajan kulumisesta kyllä toista mieltä...) Nämä pennut leviävät aika kivasti eri puolille Suomea. Pojat menevät Tampereelle, Ruovedelle, Riihimäelle ja Ouluun. Tytöistä toinen jää meille ja toinen muuttaa Kuopioon.

Saaga on toipunut synnytyksestä hyvin ja tekee mielellään jo pitkiäkin lenkkejä. Muutenkin on hyvin luottavainen, eikä koe tarpeelliseksi vahtia pentujaan sen kummemmin.

Saagan sisko kävi juuri luustokuvissa (nyt pentueesta 8/9 kuvattu, mahtavaa!!) ja ikävä uutinen oli D/D lonkat ja selkämuutos LTV3. Minua harmittaa kovasti, etten aikanaan kuvauttanut Saagan selkää lonkkien ja kyynärien yhteydessä. Jälkiviisas on niin helppo olla. Lapinkoirien selkiä on alettu nyt viimeaikoina kuvaamaan yhä enemmän (aiemminkin asian suhteen aktiivisia kasvattajia on toki ollut, esim. Erimoone-kasvatit on aivan ihanteellisesti selkäkuvattu jo alusta asti!) ja mitä enemmän kuvataan, sen enemmän nuita muutoksia putkahtelee. Lonkkien suhteen olinkin jo Saagan pennutusta suunnitellessa tietoinen, että siellä sisaruksilla esiintyy hyvin vaihtelevia tuloksia.

Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran kevätkokouksessa päätimme, että geenitestiavustuksista ylijäämää rahaa käytetään jatkossa selkäkuvausten tukemiseksi. Asiasta tulee virallisempaa tietoa nyt kevään aikana. Kannustan lämpimästi kaikkia kasvattejani kuvauttamaan selän samalla, kun kuvaatte koiralta lonkat ja kyynärät. Mitä enemmän saamme tietoa, sitä helpompi on suunnitella tulevia pentueita mahdollisimman järkeviksi tämänkin vaivan osalta. Itse lupaan kuvauttaa lähitulevaisuudessa Nokin ja kaikki tulevat omat ja sijoituskoirani selänkin osalta.


Lopuksi vielä kuvia eiliseltä.

















maanantai 11. maaliskuuta 2019

Saagan ja Papin pennut syntyivät 8.3.

Saagan tiineys sujui loppuun asti ongelmitta. Ruokahalu oli välillä hukassa, mutta muutoin kaikki hyvin.
Kävimme tiineysröntgenissä 50 vrk astutuksesta. Kuvassa näkyi 6 varmaa pentua, ja yksi "ehkä".

Tämä emälinja tykkää synnyttää hieman etuajassa, eli toiveikkaana odotin synnytyksen sattuvan viikonlopulle, lasketun ajan ollessa tiistaina. Avautumisvaihe alkoikin jo torstai-iltana. Yöllä Saaga tyhjensi suolta, lepäili ja välillä petaili pentulaatikkoa mieleisekseen. Perjantai aamu sujui rauhallisesti. Välillä läähätytti, mutta pääasiassa Saaga vain makoili / nukkui rauhassa pentulaatikossa.

Klo 12.20 se yhtäkkiä muuttui levottomaksi ja kulki vinkuen ympäri taloa, hakeutuen kuitenkin vähänväliä minun viereeni hieman hämillään. Totesin, että nyt taitaa tositouhut lähestyä. Sain juuri sopivasti ihmislapset päiväunille, kun pentuvesi alkoi tippua klo 13. Koulusta synnytysvapaan ottanut 7.-luokkalaisemme jäi vahtimaan pikkuveljiensä unta ja minä siirryin Saagan kanssa pentuhuoneeseen. Kesti n. tunnin ennenkuin työntöpoltot alkoivat. Saaga etsi kovasti mukavaa asentoa ja läähätteli. Sitten alkoi ponnistaminen, jota kesti ja kesti. Lopulta poltteet olivat hurjat ja Saaga repi ja riuhtoi pentulaatikon alusia. Sitten tuli iso oksennus, jonka jälkeen Saaga ponnisti ihan hurjalla voimalla kerran ja hyväkuntoinen esikoinen oli maailmassa. Loput pennut syntyivätkin harvinaisen vaivattomasti. Loppusaldona oli ne röntgenissä nähdyt kuusi pentua. Saaga oli ensimmäisen pennun synnyttyä hieman häkeltynyt ja käsitteli pentua turhankin varovaisin ja hellin ottein. Lopulta leikkasin itse pennun napanuoran. Toinen pentu syntyikin nopeasti perään ja silloin Saaga oli jo aivan tilanteen tasalla & hoiteli loppusynnytyksen minun millään tavalla puuttumatta asiaan.

Tässä vielä pennut tarkemmin:

1. syntyi klo 14.43, uros. Paino 359g. Parkki
2. syntyi klo 14.58, uros. Paino 391g. Domino, paljon valkoista päässä
3. syntyi klo 15.08, narttu. Paino 294g. Parkki, valkoinen otsapiirto
4. syntyi klo 15.27, uros. Paino 376g. Sininen
5. syntyi klo 16.15, narttu. Paino 363g. Domino, pieni valkoinen otsamerkki
6. syntyi klo 17.04, uros. Paino 369g. Domino, ei valkoista naamassa

Ensimmäiset päivät ovat sujuneet hyvin. Pennut ovat virkeitä, syövät ja kasvavat. Saaga höyryää välillä levottomana, kun jälkipoltot vaivaa ja mahakin on vähän sekaisin. Joka kerta tässä kohtaa olen miettinyt, onko kaikki ok vai uhkaako kalkkikramppi tai kohtutulehdus. Huomaan, että nyt otan tilanteen jo rauhallisemmin. Lämmön olen toki Saagalta mitannut kerran päivässä. Mutta kun se on normaali, ruoka maistuu ja maito virtaa niin eiköhän kaikki ole ihan hyvin. Itsekin kuusi kertaa synnyttäneenä tiedän, että se eka viikko on ihan oma maailmansa. Hormoonit vie ja emä vikisee!

Pentue nimettiin Saagan synnyin- ja asuinpaikan Ylöjärven myötä teemalla Eppu Normaali. Koska teeman lisäksi halusin kaikille saman alkukirjaimen, niin tehtävä ei ihan helppo ollut. Lopullisena innoittajanani toimi vallan touhukkaassa iässä olevat pikku P-pennut. Epuilta kun löytyi monta kappaleen nimeä, jotka voivat hyvin kuvata myös sellaista touhukasta pennunriiviötä ja omistajan sitä kohtaan tuntemia moninaisia tunteita...

Eli syntymäjärjestyksessä

Juovattaan Keskiyön Cowboy
Juovattaan Kun Olet Poissa
Juovattaan Kultaista Sadetta
Juovattaan Kivenä Kengässä
Juovattaan Kamat Lujilla
Juovattaan Kiistän Kaiken

(Minulla tuli ihan mieleeni tilanne, jossa olet tehnyt pitkän työpäivän, tulet väsyneenä kotiin ja odotat ovella olevan vastassa ihanan rakkaan pentusi. Totuus voikin olla muutama pureskeltu lattialista, erinäisiä pissalammikoita siellä täällä, pitkin keittiötä levitelty roskis ja uuden muotoilun saanut sohvan nurkka. Eikös se vähän niin mene, että Kun olet poissa, on kamat lujilla ja pääsi vähän kultaista sadettakin sinne tänne. Mutta tässä istun, katson sinua viattomilla pennun silmilläni ja kiistän kaiken. Ajattelet, että on tuoki perkeleen karvakasa vähän kuin kivenä kengässä. Vaan eihän sille vihainenkaan voi olla, ja itsehän sen hommasit. Siivoat jäljet, lähdette rentouttavalle metsälenkille ja illalla et enää edes muista, että pentu voi olla muutakin kuin rakastettavan ihana halinalle. Kunnes yöllä kesken makoisimman unen herään, kun eräs keskiyön cowboy ulvoo rakkausserenadiaan naapurin juoksunartulle.....)

KAIKKI SAAGAN PENNUT ON VARATTU!

lauantai 9. helmikuuta 2019

Pieniä K-pentuja tulossa!

Saaga kävi eilen, 31 vrk astutuksesta, tiineystutkimuksessa. Pentuja on tulossa sellainen hyvänkokoinen pentue, arviolta 5-6 kpl.

Minut yllätti aivan totaalisesti se hurja kiinnostuksen määrä, mitä pentue on osakseen saanut. Tarvitsisin ainakin kolme Saagaa, jotta jokaiselle potentiaaliselle kysyjälle olisi pentu riittänyt. Toivottavasti jokaiselle löytyy se just oikea, oma pentu jostain!

Nyt odotellaan. Saaga kasvattaa mahaansa kotonaan vielä vajaan pari viikkoa ja sitten haen sen meille pentulomalle. Toivon, että se muistaa tämän paikan, vaikka kesän hoitoviikosta onkin jo reilu puoli vuotta aikaa. Muualla ollaan kyllä nähty sen jälkeenkin. Mies sai pyynnön suunnitella hieman toimivamman pentulaatikon kuin viimeksi ja minä alan tilailemaan taas pikkuhiljaa pissa-alustoja ja penturuokaa. Niin ihanaa!