Paisuu paisuu...

Terrrrrve kaverit!
Miesseikkailuista on vierähtänyt jo viis viikkoa, ja tuloksia on enää vaikea peitellä. Maha kasvaa, tissit kasvaa, ja hormoonit hyrrää. Yleensä olen aika itsenäinen leidi, käyn vaan välillä pikkusen tankkaamassa rapsutuksia ja sitten vetäydyn taas omiin hommiini. Vaan nyt veri vetää ihmisten kainaloon ja ihmispomon kans ollaan katseltu yhdessä yhtä hömppä-saippuasarjaa tv:stä lähes joka päivä. Puolet nautinnosta on se ihmispomon kainalossa makoilu, kun ihmispomon käsi paijaa ja rapsuttaa. Ja puolet nautintoahan on toki katsella, kun kakara steppailee hölmön näköisenä lattialla, eikä raukka tiedä miten päin olis. Saapahan oppia, ettei se ihmispomon kainalo ole hänen yksinomaisuuttaan, nih! Ja kyllä noiden ihmislasten paijaukset kelpaa myös, oikeinki hyvin kelpaa. Välillä työnnyn lähes syliin ja ovat olleet ihmeissään, ku se on yleensä kakara, ku tuota tekee.

34-35vrk, ja paha tässä on enää lähteä mitään kieltämään..

Mutta joo, maha kasvaa melkoista vauhtia. Olen tässä yrittänyt muistella parin vuoden takaisia asioita, mutten kyllä muista olleeni silloin näin muhkussa kunnossa vielä tässä vaiheessa odotusaikaa. Ilmeisesti ikä ei tule yksin, painovoima vetää puoleensa ja sitä vaan turpoo helpommin. Ihmispomo on varovasti väläytelly sitäkin mahdollisuutta, että ns. uunissa kypsyis enemmänkin kuin se ultrassa nähty viis pikkuriiviötä. Mulla on kyllä omat tuntemukseni asiasta, mutta koska syvällä minussa asuu pieni veemäinen bitch, en tietenkään paljasta mitään ihmispomolle. Onhan hullua pidettävä jännityksessä!

Itseasiassa ihmispomo tuossa mulle jutteli, että näitä meikän pikkupenneleitä odottaa jo yllättävän moni perhe. Olen kyllä otettu tästä kunniasta, ja ihan mielelläni annan ne maailman tuuliin sitten 7-8-viikkoisina. Äitiys kyllä sopii  mulle, mutta rajansa kaikella. Kuulin myös ihmispomolta, että jos sieltä syntyy sopiva tytär, niin mulle jää siihen sitten oheishuoltajuus. Että se niinku saa oman perheen, mutta tulee meille aina silloin tällöin käymään ja jos siitä vaikka on joskus äitikoiraksi, niin meikä saa sitte niinku mummokoiran ominaisuudessa osallistua pentujen kasvatukseen. Aika siistiä, sanoisin.

Ruoka on maittanut erittäin mainiosti, tosin ihmispomo on aavistuksen pihtaillu, jos suoraan sanon. Eilen illalla ja tänään aamulla mulla ei oikein nappulat maistunu. Ihmispomo vaan kohautti olkiaan ja mutisi jotain pahoinvoinnista. Ziisus, mikä idiootti; minä yritin kylläkin vaan viestiä, että jotain mehukkaampaaki vois tarjota! Olin nimittäin virallisena valvojana, kun ihmispomo vastikään pakasti tuoretta hevosen- ja lampaanlihaa sekä luita. Ja satuinpa näkemään, että laitto ne pakasteessa meidän, siis minun, kakaran ja katin hyllylle. Otin salaa kuvatodistettaki asiasta.

Maistuis varmaan sulleki??

 Oon nyt muutenki tykänny kovasti touhuilla keittiössä ihmisten apuna. Ja ei se ihan turhaa hommaa oo, aina sieltä jotain pientä suupalaa tipahtaa palkaksi. Kakarahan on ihan sairas tuon ruuan kanssa ja sai yks ilta vähän palautettaki asiasta ihmispomolta; se törkee meni varastamaan ihmispomon pitsan pöydältä!! Aijai, siis se oli jo paha! Kyllä tunsin syvää myötähäpeää! Sen sijaan tuo kissa on niin pöljä elukka, että se ei ymmärrä näitä keittiötöiden etuja, vaan työntyy aina auttamaan ihmispomoa pyykkihommissa! Siellä se rypee likapyykkien seassa ja saattaa mennä pokkana myöskin puhtaan pyykin koriin päiväunille. Ja pyykkikone on tuon pieniaivoisen otuksen mielestä ihan paras vekotin. Aatella, että se voi tovin jos toisenki vaan istua ja tuijottaa pyörivää pyykkiä. No, hullulla on halvat huvit, sanotaan.

Siellä se kolli taas lajittelee ihmispomon apuna pyykkejä..

Semmoista arkea meillä, ei olla oikein mitään erikoisempaa tehty. Kakara on päässy ihmispomon mukana muutaman kerran autolla reissuun, kuulemma käyneet soramontuilla ja pellolla juoksentelemassa. Minä oon saanu nyt tyytyä hihnalenkkeihin, ihmispomon mukaan peurojen takia. Kyllä vähän tympäsee, mutta oma vikanihan se tavallaan on. En vaan voi mitään sille, että peuran näkeminen laukaisee aivoissani sellaisen oikosulun, että ihmispomon kutsuhuudot ei välity tajuntaan asti. Varmaan joku synnynnäinen vika, luulisin. Kakara sen sijaan ei älyä peurojen (no eikä kyllä paljo minkään muunkaan) päälle mitään ja tepastelee ihan tyynenä vaan ihmispomon lähellä. Että siksi se saa nuita erivapauksia. Pöh.

Kakara autoreissulla. Lupasin laittaa siitäki yhden räpsyn, ettei se tunne itseään aivan syrjityksi.

Semmoista siis meille. Kuulin tuossa, että Pipo oli vaihtanu minut jo nuorempaan. Jotenki en viitsi asiasta edes masentua, kyllähän nuo urokset tiedetään. Eli ei siitä sen enempää... Oliverin sydämestä taisin kuitenki pikkupalan varastaa, sillä se on pysynyt mulle aivan uskollisena. Onhan sekin jo paljon, se.

p.s. Kaikki tämän päivityksen kuvat on minun perheen ihmislasten ottamia. Ne sai ihmispomolta ihan hommaksi kuvittaa minun tämänpäiväiset tarinoinnit.