lauantai 20. syyskuuta 2014

Wwuh!

Minä oon Piki. Tai se on semmonen yleisin nimitys. Lisäksi minä oon Piksu ja Karvakorva ja Pikipökö ja Pökötti ja vaikka mitä. Ja yhdessä minuun liittyvässä paperissa lukee mun hieno nimi, se on Pilvipolun Neliapila. Olen paimensukuinen lapinkoira, eli siis semmonen maailman paras koira, luulisin. Heinäkuussa juhlittiin minun 7-vuotis synttäreitä, että ihan rouvaiässä tässä ollaan.

Asustan täällä landella semmosessa perheessä, jossa rapsuttajia riittää. On kaks isoa ihmistä ja sitten neljä pienempää. Tai no, on neki kyllä kovasti kasvanu siitä, kun tähän perheeseen muutin v. 2007. Meillä on kiva talo, jossa mulla on ihan oma piha. Tai oikeestaan on se vähän Nokinki. Noki -niin se on semmonen mun kasvattityttö. Välillä vähän huntalo kakara, mutta oikeestaan ihan jees kuitenki. Seki on paimensukuinen lapinkoira ja mua 5 vuotta nuorempi. Haettiin se Oulusta pari vuotta sitten, semmosesta Havukorpelasta, sano nuo ihmiset. Meillä on silleen kivasti, että saan ite päättää, millon haluun olla pihalla ja millon sisällä. Paitsi nuo isot ihmiset ei oikeen arvosta, kun kerron aidan kulmalta naapurin katille, mitä mieltä oon sen hiimailuista. Aina ne huutaa minut sisälle siinä vaiheessa, ku alan isommin huudella mielipiteitäni. Yöksi ne kans käskee aina sisään nukkumaan. No on se ihan kivaki niin, vaikka voisin minä joskus ihan retkeilymielessä jäädä tonne terassinki alle koisimaan. Kai tässä on myös mainittava, että asuu meillä kissaki. Nuo ihmiset roudas sen meille viime talvena, ja en ihan käsitä miksi. Laumaanhan se oli otettava, ku ihmispomo niin sano. Mutta voin kertoo, että ilmanki oisin selvinny! Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että on sitä välillä kiva ihan piruuttaan vähän komentaa. Ja hyvät sapuskat sillä on, paljo paremmat ku meillä! Että onhan tuosta jotain hyötyyki kuitenki.

Minä oon tämmönen viisas ja lempeä kaveri. Ihmispomo sanoo, että oon vanhana syntyny. Tarkottaa kai, että oon semmonen hillitty ja rauhallinen tapaus. Mietin enemmän ja kohellan vähemmän, Noki ruukaa toimia just päinvastoin. Välillä oon myös vähän tosikko. Oon tarkka säännöistä ja mikä on kerran kielletty, niin se on aina kielletty. Siksi joudunki välillä kouluttamaan Nokia ja etenki sitä kollinrutkua, ku ne ei aina tajuu tätä hommaa. Tykkään kyllä, että ihmispomoa pitää totella ja se on mulle ihan jees (kunhan siitä saa jotain makkarantynkää tai vaikka kivan palloleikin!). Mutta on mulla myös ihan oma tahto. Ja jos jotain päätän, niin helposti en periksi anna. Välillä me sitten ihmispomon kans keskustellaan just semmosista pikkuhommista, kuten tarviiko tulla sisään ku se huutelee ovelta jne. Pääsääntöisesti taidan kuitenki olla niille aika helppo kaveri. Ihmispomo sanoo, että olen riistanvärinen ja törkeen ihana! Semmonen lempeä ja luotettava pakkaus. Niin se sanoo.

Osaan käyttäytyä sisällä tosi hienosti. Ihmispomon äiti sanooki, että oon salonkikelpoinen ja siksi saan olla ihmislasten mummolassa sisällä, vaikka oikeestaan se mummi ei oikein tykkää sisäkoirista. Mutta koska minä en ota pöydältä ruokaa enkä hypi, enkä edes mene ilman lupaa sohvalle, niin saan olla siellä. Kakaralla on kaikki nämä kolme kohtaa vähän opettelussa vielä, en tajuu mikä niissä on niin vaikeeta muistaa. Kissasta en viitsi edes sanoa tässä kohtaa mitään.. En myöskään koskaan hauku sisällä. No kerran lipsahti, mutta se oliki ihan merkillinen tapaus; kolme hemmetin suurta sarvipäistä otusta tunki pihaan, keskellä yötä! Ihmispomo sano, että ne oli hirviä. Sillon mulla meinas vähän mopo keulia, pakko myöntää. Mutta joku ovikello.. pyh, ei oo haukun arvonen juttu. Sillon minä meen vaan rennosti tsekkaamaan, että ketä mahtoi tulla. Parit rapsutukset yleensä pyydän, noin niinku sisäänpääsymaksuna. Ja sitten palaan omiin hommiini.

Ulkona tykkään sitten enempiki kuulua. Kyllä koen tarpeelliseksi huomauttaa ainaki nuille naapureiden kissoille, että en arvosta niiden kuljeskelua. Välillä ne viestittää, että ovat ihan omalla tontillaan, mutta ei mee läpi. Oon nähny, että jos en vahdi, tulevat härskisti meikäläisenki tontille. Ihmispomo on sanonu, että se on ihan ok, mutta siis jotain rajaa minunki on tähän vedettävä! Toiseksi, jotenki ymmärrän, että tuosta MUN pihan vierestä menee ihan yleinen tie. Mutta on kait se ihan kohtuullista kuitenki pikkusen huutaa ohikulkeville koirille, että täällä asun minä ja voitteko vaikka tihentää askellusta tai vaikka vaan kadota näkyvistä tjn. Joskus ku oon silleen vauhdikkaammalla päällä, saatan jopa ihan autoillekki muutaman sanan sanoa. Ja yks juttu on, josta ei hyvä laula; hevoset! Enpä oo ennen nähny, että semmoset konit vaan pokkana tulee ja kopsuttelee ihan meikän reviirin vierite menemään. Mutta täällä landella vaan joutuu kohtaamaan ihan ihme juttuja ja tässä on vieläki, näin parin vuoden jälkeen, mulla sulattelemista.

Semmonen tapaus minä oon.  Jos jaksoit lukea tänne asti, niin kerron palkinnoksi salaisuuden; mulla ja ihmispomolla on törkee pentukuume. Siitä lisää huomenna ;)

Tässä olen 6-vuotiaana. Kuvan otti ihmispomon kaveri Merja Soudunsaari

Ja tässä oon ihan vauva, just muuttanu tähän perheeseen!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti