torstai 2. joulukuuta 2021

U-pentueen esittelyä

 Pikkuisen Uut ovat asustelleet uusissa kodeissaan jo pari viikkoa. Kaikki kotiutuivat nopeasti ja ovat osottautuneet vallan reippaiksi lapinkoiran aluiksi. Eroja pennuissa on, ja minulla on hyvä tunne siitä, että jokainen meni lopulta juuri oikeaan kotiin.

Kokonaisuutena tämä pentue oli ehkä tasaisin, mitä meillä on ollut. Vaikka pennut jakaantuivat kahdelle isälle, niin ihan hirveän suuria eroja niissä ei ollut. Tämä pentue jää mieleen erityisesti siisteydestään. Kaikki seitsemän oppivat todella nopeasti tekemään tarpeensa pissa-alustoille ja aina kun mahdollista, ulos. Luutusin lattioita vain murto-osan verrattuna muihin pentueisiin. Lunan ensimmäinen pentue oli myös hyvin oppivainen mitä sisäsiisteyteen tuli. 

Ulkonäöllisesti pennuissa on yksi erittäin pörröturkkinen, pari selvästi lyhyempikarvaista ja muut sellaisia "perus paimensukuisia". Eläinlääkärin tarkastuksessa Karman kivekset eivät olleet laskeutuneet, mutta muutoin kaikilla oli kaikki kunnossa. Pentutesti jäi tekemättä, mikä harmitti minua suunnattomasti. Yllätyksekseni Kuusamossa ei ole ketään, joka pentutestauksia tekisi. Niinpä Unnin omistaja Merja ja Kajaskiven kennelin Noora kävivät tekemässä pennuille omanlaiset "tee se itse"-pentutestit. Nekin kyllä toivat esiin pennuissa niitä pieniä eroja, jotka lopulta vaikuttivat pentujen jakaantumiseen juuri niihin koteihin, mihin lopulta päätyivät. 

Mutta pidemmittä puheitta, tässä U-pennut, kuvat omistajiensa ottamia. Suuri KIITOS kaikille teille upeille pikku-uun omistajille ja sijoituskodeille, että halusitte pennun juuri meiltä. On kunnia kasvattaa pentu kotiin, missä sen ottamista on hartaasti harkittu ja pentua odotettu.

Juovattaan Ukkosenjyrhäys eli Viljo muutti nuorenparin harrastuskaveriksi Vihantiin

Juovattaan Unikatkijainen eli Karma muutti Joiku-isänsä kaveriksi Klaukkalaan

Juovattaan Uhkiaposkinen eli Lyyli on Juskankankaan kennelin sijoitusnarttu. Lyyli asustaa Porissa kahden muun paimensukuisnartun kanssa.

Juovattaan Uppolumi eli Halla muutti Rovaniemelle lapsiperheen ensimmäiseksi koiraksi. Hallaa on odotettu perheessä kuulemma n. kymmenen vuoden ajan. Tulevaisuudessa Halla nähdään ehkäpä ainakin agilityradoilla ja lumilautailemassa.

Juovattaan Umpimähkhään eli Vuokko on Kajaskiven kennelin sijoitusnarttu. Vuokko asustelee Nurmijärvellä pitkänlinjan lappalaiskoiraharrastajalla, seuranaan porokoirauros.

Juovattaan Uskomaton Tarina eli Unni muutti Taivalkoskelle Sääskisuon kennelin Merjalle. Merjan kanssa ollaan aiemminkin tehty koirahommissa yhteistyötä ja voi olla, että joskus Unnikin saa jonkinlaisen Sääskisuo-Juovattaan yhteistyöpentueen.

Juovattaan Urakkapalkka eli Valo jäi tänne Kuusamoon ihanan työkaverini perheeseen. Valon seurana asustelee jo iäkkäämpi lapinkoirarouva.   

keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Painajaisesta päivänvaloon

Tästä tekstistä tulee pitkä, mutta toivon, että mahdollisimman moni jaksaa lukea tämän loppuun. 

Kun aloin suunnitella Lunalle (Juovattaan Aikapommi) toista pentuetta, minulla oli mielessä jo muutama uros, joka voisi Lunalle sopia. Lopulta urosvaihtoehtoja oli neljä, jokaisella omat hyvät ja huonot puolensa. Koska olin jo kahdesti aiemmin kokeillut kaksoisastutusta ja siinä onnistunutkin, päätin kokeilla sitä taas.

Kaksoisastutuksesta

Synnytys, tiineys ja imetys ovat aina nartulle raskas rupeama. Ainakin jokainen ihmisäiti tietää, ettei lapsensaaminen ole ihmiselläkään mikään pikkujuttu. Samoin se ei ole sitä koirallekaan. Lisäksi jalostuksellisesti eli rodun parasta ajatellessa on aina huomattavasti parempi, että kymmenen eri narttua saa jokainen yhden pentueen kuin että yksi narttu saa kymmenen pentuetta. Jokaisella koiralla kun on ihan oma geeniperimänsä ja geeniperimän mahdollisimman laajana pitäminen on yksi tärkeimpiä jalostuksellisia asioita. Näiden em syiden vuoksi Kennelliitto määrittää, että yhdelle nartulle voi rekisteröidä korkeintaan viisi pentuetta. 

Minun oman ajatukseni mukainen järkevä jalostuskäyttö nartulla tarkoittaa 1-3 pentuetta riippuen nartusta ja siitä, mitä se periyttää. Jollain harvinaisempaa sukulinjaa olevalla, kaikinpuolin erittäin terveellä ja upealuonteisella, hyvät emäominaisuudet omaavalla nartulla voisin miettiä neljää pentuetta, mutta toistaiseksi en ole yhtään moista superyksilöä tavannut. Ajattelen myös, että pentueiden väli pitää ollan sen verran pitkä, että edelliset ovat kerenneet aikuiseksi ja niiden terveydestä ja luonteesta on saatu jo jotain tutkittuakin näyttöä. 

Ja nyt päästään siihen, miksi olen näinkin monta kertaa jo halunnut kaksoisastutusta kokeilla. Se on minulla suhteellisen helppo tapa yrittää saada aikaan useampia yhdistelmiä ilman, että rasitan narttua useilla pentueilla. Tämä oli nytkin syynä ja valitsin Lunalle kaksi erisukuista urosta Joikun (Äänekäs Jossain Täällä) ja Oivan (Juskankankaan Hupiveikko)

Jalostuslainasta

Luna ei ole oma koirani, vaan oman koirani tytär eli oma kasvattini. Lunan omistajat antoivat Lunan minulle jalostuslainaan ensimmäisen kerran v. 2018 ja koska siitä pentueesta syntyi viisi (toistaiseksi) tervettä, erittäin kivat luonteet omaavaa koiraa ja yhteistyömme sujui hyvin, sain Lunaa lainata toistamiseen. No miksi sitten tällainen jalostuslaina ja mitä se edes on?

Olen itse päälle 40-v perheenäiti. Teen 3-vuorotyötä hoitoalalla ja perheessämme on kaksi päiväkoti- ja kaksi teini-ikäistä lasta sekä kaksi jo poismuuttanutta opiskelijanuorta. Minun aika ja resurssit eivät riitä pitämään kotona isoa koiralaumaa, mutta haluan silti harrastaa koirankasvatusta. Käytännössä meillä on kotona kaksi koiraa, joista kumpikaan ei (enää) pentuja tee. Minulla on (ollut) joitain sijoituskoiria, joiden lisäksi jalostuslaina mahdollistaa Juovattaan pentueiden syntymisiä silloin tällöin jatkossakin. 

Käytännössä jalostuslaina tarkoittaa, että nartun omistaja on luovuttanut minulle oikeuden teettää pentue koirallaan. Tästä maksan ns. jalostuslainakorvausta nartun omistajille sopimuksen mukaisesti. Itse olen käyttänyt sopimuksessa summana 20% pennun myyntihinnasta / elävänä syntyvä pentu. Lisäksi sopimukseen kirjataan, miten toimitaan, jos narttu sattuisi menehtymään synnytyksessä tmv dramaattista. Siihen voi laittaa myös muita asioita, mutta nuo kaksi olen kokenut tärkeimmiksi ja toki sitten se maininta, että vastaan itse kaikista pentueeseen liittyvistä kuluista. Olen aina uskonut maalaisjärjen ja sovittelun voimaan, jos jotain yllättävää ilmenisikin. 

Painajainen

Koska molemmat valitsemani urokset astuivat Lunan, oli selvää, että pennuille tehdään dna-määritys, polveutumistesti, jossa selviää, kumpi uroksista on minkäkin pennun isä. (Käytännössä Kennelliitto ohjeistaa tekemään polveutumistestin aina, jos useampi kuin yksi uros on yrittänyt astua nartun tai jos siihen on ollut mahdollisuus.) Pentuja syntyi seitsemän ja värien perusteella jokaisen pennun kohdalla isä saattoi olla kumpi vaan. Eläinlääkäri sirutti pennut, otti niistä poskisoluharjoilla dna-näytteet ja sitten ne lähetettiin Laboklinille tutkittavaksi. Jännittävä odottaminen alkoi. 

Ensin tuli tieto, että yhden pennun näyte oli ollut huono ja Laboklin pyysi uuden näytteen, tällä kertaa verestä. Käytin siis pennun verinäytteenotossa, täyttelin uuden lähetteen ja taas veri postin kuljetukseen. Sitten maanantaina, 8.11. aamulla sähköpostiin alkoi tipahdella tuloksia. Aloin klikkailla tuloksia auki pentu kerrallaan. Iloisen kutkuttava jännitys muuttui kuitenkin nopeasti täydelliseksi epäuskoksi. Tulosten mukaan yhden pennun isä on Joiku, kolmen pennun isä on Oiva ja kahden pennun isä ei ole niistä kumpikaan. (Sen yhden, uusintanäytteen vaatineen pennun tulos ei ole vielä tätä kirjoittaessani tullut.) 

Lähetin tuloksen ensin parille kasvattajakaverilleni, koska ajattelin ensin, että enkö osaa tulkita englanninkielistä tekstiä oikein. Mutta ei. Kyllä siinä selvästi näin luki. Tästä käynnistyi yksi elämäni henkisesti raskaimmista päivistä. Kennelliiton neuvonta aukesi vasta klo 11. Sitä ennne otin yhteyttä Lunan omistajaan. Tärkeintä oli nyt miettiä, olisiko mitään, pientäkään mahdollisuutta, että Lunan olisi päässyt astumaan joku kolmaskin uros Sehän oli astutusreissulla vain 2 päivää ja muun ajan kotiväkensä kanssa. Sain kuulla, että vastoin ohjeistustani Luna oli saanut olla juoksun aikana valvomatta aidatulla kotipihallaan ja lisäksi perheen kesämökillä kytkettynä pihassa ihmisten ollessa sisällä. Oppi minulle: kerro aina ihan todella tarkasti ja oikeasti asiaa painottaen sijoitus /jalostuslainakoiran perheelle, miten tärkeä asia tämä on. Oppi sinulle, narttukoiran omistaja: Se vahinkoastuminen voi tapahtua, vaikka teillä ei olisi koskaan näkynyt irtokoiria, vaikka narttusi ei olisi koskaan ennen karannut, vaikka pitäisit sitä valvomatta vain pienen hetken.

Seuraavaksi soitin Kennelliittoon, jossa minut yhdistettiin jalostusasioista vastaavalle. Olin itse aika tunteikkaassa tilassa ja itkua pidätellen, siinä edes koko puhelua onnistumatta, kerroin tilanteeni. Puhelimen päässä oli aivan ihana nainen, joka lohdutti ja kertoi, miten edetä asiassa eteenpäin. Labratkin tekevät joskus virheitä, eli ihan ensimmäiseksi varasin näille kahdelle pennulle ajan verinäytteenottoon ja poissuljetaan uudella testillä tämä virheenmahdollisuus. Jos pennut osottautuvat "isättömiksi" eli sekarotuisiksi, niin sitten teen asiasta ilmoitksen Kennelliiton kasvatustoimikunnalle ja sikäli asia on selvä, mitään sanktioita asiasta ei koidu. Kennelliitto ei myöskään vaadi Lunan aiemman pentueen polveutumistestaamista, mutta en nukkuisi öitäni, jos en sitä tekisi. Koen, että olen polveutumistestin velkaa paitsi omalle mielenrauhalleni, myös P-pentujen omistajille. Lisäksi sain huomata jo maanantai-iltana koiraharrastuksen pimeän puolen, kun kuulin, että tätä minun painajaistani repostellaan eräällä keskustelupalstalla. Siellä oli kerrottu, kuinka vastuuntunnoton kasvattaja olen, kun pentueiden isästä ei ole mitään tietoa ja kaikki kylän rakit astuvat narttujani. Haluan siis ihan senkin vuoksi polveutumistestata P-pennut, ettei kenenkään ulkopuolisenkaan tarvitse asialla päätään vaivata. 

Ylivoimaiseksi vaikein osuus koko tilanteessa oli kertpa asia pentua odottaville ihmisille. Kirjoitin asiasta yleisen selonteon Juovattaan Facebook-ryhmään ja sitten otin yhteyttä jokaiseen pennunottajaan erikseen. Sitten vasta itkettikin. Niin ääretöntä ymmärrystä, luottamusta, tsemppaamista ja lojaaliutta en voinut ikinä edes toivoa. Jokainen ymmärsi tilanteen ja lopulta kävi niin, että molempien "isättömien" pentujen kodit ovat valmiita ottamaan oman pentunsa, vaikka sen isä ei koskaan selviäisi. Samoin sen pennun koti, jonka testi ei ole vielä valmistunut. Tämä sotku koskettaa sikäli koko pentuetta, että rekisteröinti voidaan suorittaa loppuun vasta, kun uusintatestit valmistuvat eli joudun luovuttamaan pennut ilman rekisteripapereita. Tämä vaatii aina ostajalta äärimmäisen vahvaa luottoa kasvattajaan ja olen nöyrä asian edessä. Myös pentujen kotien ulkopuolelta olen saanut aivan ihania viestejä, tsemppaamista ja voimaa rämpiä tämän suon yli. 

Päivänvaloa

Tällä hetkellä tilanne on se, että eilen lähti "Hallasta" ja "Valosta" verinäytteet kohti Labokliniä. "Karman" näyte on ollut siellä jo joitain päiviä, eli varovaisesti toivoen ensiviikolla odottaisin saavani niistä vastaukset. Olen päässyt asian ylitse. Loppujen lopuksi mitään kamalaa ei ole tapahtunut. Kaikki pennut voivat erinomaisen hyvin, ovat vallottavia, reippaita ja elämänhaluisia koiranalkuja. Niille jokaiselle on oma, rakastava koti, jossa pentua on jo pitkään odotettu. Ylimääräistä vaivaa, harmia ja rahanmenoahan tästä koituu, mutta ne on lopulta elämässä pieniä juttuja. Samoin syyllisten etsiminen on aivan turhaa, kun vahinko on jo tapahtunut. Tulevaisuudessa voimme tästä oppia, kaikki osapuolet. Hyvässä lykyssä kyseessä on jokin laboratorioon liittyvä virhe ja kaikki ovatkin ihan sitä mitä tilasin. Mutta jos osa pennuista onkin jotain ihan muuta, niin ei se niiden tärkeyttä millään tapaa vähennä. Ihan yhtä rakkaita ovat, jokainen. 

Lopuksi sinulle, pentua harkitseva

Meitä kasvattajia on paljon ja voi tuntua loputtomalta suolta kahlata kaikkia läpi, kun etsit sitä teille oikeaa. On ihan ok, että kysyt suosituksia, mielipiteitä tai vinkkejä hyvistä kasvattajista tutuilta / somesta / keskustelupalstoilta. Suosittelen kuitenkin, että jättäisit huomioimatta ne mielipiteet ( olivatpa positiivisia tai negatiivisia), jotka on kirjoitettu anonyymisti, ilman nimeä tai kasvoja. Lisäksi, kertoivatpa muut ihmiset meistä kasvattajista mitä tahansa, niin käythän tutustumassa meihin ja muodostathan sitten ihan itse mielipiteesi. 

Olen itse yrittänyt alusta saakka pitää kasvatustoimintani mahdollisimman avoimena ja läpinäkyvänä. Siksi mm. en millään tavoin rajoita meillä vierailuja, vaan pentuja saa käydä katsomassa niin usein kuin haluaa. Olen hyvin epätäydellinen ihminen ja vaikka kasvattajana yritän parhaani, niin lähellekään aina en onnistu. Siksi myös meillä vierailevat näkevät sen aidon, minulle rakkaan ja tärkeän, mutta jollekin toiselle ihan kamalan arkeni ja elämäni. Esittelen sen meillä asuvan, ihmisiä arkailevan ja impulsiivinen vilkkaan oman kasvattini. Kerron, että älkää vaan tämmöiseltä koskaan pentua ottako. Hehkutan ja iloitsen vilpittömästi, kun onnistun, mutta minulle ei ole mitenkään vaikeaa myöskään kertoa, että tässä meni pieleen. Haluan kasvattaa pentuni samanlaisille ihmisille. Erehtyväisille, aidoille, empaattisille, maalaisjärjen omaaville, parhaansa yrittäville, oikeille eläville persoonille. En kiiltokuville. 

Päivitys tekstiin 2.12.2021: Laboklinilla tutkittiin kolmen pennun verinäytteet. Lopputulos oli se kaikista paras, eli alunperin kyseessä oli huonosta poskisolunäytteestä ja /tai laboratorion virheestä johtuneet väärät tulokset. Näiden kaikkien kolmen isäksi osottautui Joiku. Pentujen rekisteröinti on silti edelleen kesken, koska Kennelliitto on nyt neljä päivää yrittänyt osaltaan setviä Laboklinilta tulleiden tulosten tulvaa. Toivon kovasti, että vielä tämän viikon aikana pääsisin maksamaan rekisteröinnin ja saisin ensiviikolla postitella viimein pentujen omistajille rekisteripapereita.

 

maanantai 27. syyskuuta 2021

JUOVATTAAN U- pentue syntyi 24.-25.9.

 Luna kaksoisastutettiin Joikulla ja Oivalla. Pentueen taustoista voi lukea Pentuja-sivulta tarkemmin. Lunan omistaja käytti Lunan ultrassa, jossa oli näkynyt 3 pentua, mutta eläinlääkäri oli epäillyt, että niitä on enemmän. Hain Lunan meille jo heti syyskuun alussa. Matka oli pitkä ja halusin, että se saa rauhassa oleutua meille ennen synnytystä. No, Lunahan tuli meille kuin kotiinsa. Ei ollut lainkaan ihmeissään maisemanvaihdoksesta. 

Lunan maha kasvoi ja itse veikkailin vakaasti kuutta pentua. Kävimme tiineysröntgenissä, kun ensimmäisestä astumisesta oli kulunut 56.vrk. Eläinlääkäri, samoin kuin minäkin, laski kuvasta heti 7 pentua. Tarkemmin kuvaa katsoessamme totesimme, että ei siellä taidakaan olla kuin 6. Päädyimme lopputulemaan, etä jokatapauksessa 6-7 pentua.


Pääsin viimeisestä työvuorostani torstaina 23.9. klo 7.15 ja edessä oli 2,5 vkon loman. Totesin Lunalle, että nyt voit synnyttää milloin vaan. Olin mittaillut Lunan lämpöjä tiistaista asti, mutta mitään selvää lämmönlaskua en ollut saanut vielä kiinni. Kuitenkin torstai-iltana klo 21 aikoihin Luna yhtäkkiä vetäytyi pentulaatikkoonsa ja aloitti läähättämisen. Koko yön se läähätti, lepäsi pikkuaikoja ja taas läähtti. Kun vielä aloitti kevyen petaamisen ja kävi aamuyöllä 3 x ulostamassa, aloin olla varma, että nyt eletään avautumisvaihetta. Tätä samaa läähättelyä, lepäämistä ja ulkona ramppaamista jatkui koko perjantaipäivän, kunnes klo 19.20 Luna muuttui hyvin levottomaksi. Se kulki piipaten ympäri huonetta, häntä koipien välissä roikkuen. Ja sitten klo 19.43 hulahti pentuvettä huoneen matolle. Jee, vihdoinkin alkaa tapahtua!

....tai niinhän minä luulin...

Meni kaksi tuntia. Luna läähätti, halusi ulos, ulkona yritti työntyä kaikkiin mahdollisiin piiloihin, taas läähätti ja taas käytiin ulkona. Mitään ponnistusvaiheeseen kuuluvaa työntämistä ja supistelua en nähnyt. Kun tätä oli jatkunut 2,5 h soitin ensimmäisen kerran päivystävälle elänlääkärille klo 22.15. Keskusteltuamme tilanteesta sovimme, että odotellaan vielä tunti ja jos ei ensimmäinen pentu synny, niin uusi soitto ja lähdetään klinikalle. Klo 23 Luna selvästi supisteli muutaman kerran, mutta sitten homma taas hyytyi. Joten uusi soitto eläinlääkärille. Sovittiin, että nähdään tunnin päästä klinikan ovella. Meidän nuorimmaisemme oli herännyt ja huuteli sängystään äitiä. Lähdin käymään siellä ja hetken päästä kuulin mieheni huutavan: "Sinun pitäis varmaan tulla tänne". Menin katsomaan ja niin vain Luna ponnisti! Saatiin ihan kunnolla tsempata jokainen, mutta niin vain klo 23.50 syntyi ensimmäinen pentu! Soitin eläinlääkärille, että komento takaisin ja toivottelin hyvää yötä. Siinä sitten Luna synnytteli yön aikana rauhalliseen tahtiinsa 5 hyväkuntoista pentua. Viides syntyi klo 4.22 ja sitten..ei mitään. Kello oli 6, kun aloin ekan kerran miettiä, että kauankohan voi odotella. Klo 7 olin jo aivan valmista kauraa. Mies tuli hetkeksi valvomaan ja minä otin vartin tirsat. Ja sitten odottelu jatkui. Klo 8 jälkeen soitin tilanteesta taas eläinläkärille. Lähetin hänelle sähköpostiin röntgenkuvan ja kohta hän soitti, että kyllä siellä yksi pentu vielä on pakko olla. Tässä välissä Luna meni levottomaksi ja tahtoi pihalle. Pihalla se "synnytti" maahan ison kasan vihreä-mustaa mönjää, joka ei koskaan ole synnytyksessä hyvä merkki. Kerroin tämän eläinlääkärille ja tulimme lopputulemaan, että sisällä on varmaankin vielä kuollut pentu. Uloshan se olisi saatava, ettei tulehduta koko kohtua. Luna hoiteli rauhallisena viisikkoaan ja minä aloin olla huolesta ja väsymyksestä loppu. Sovimme että klo 10 näemme klinikalla, otetaan röntgenkuva varmistaaksemme pennun olemassaolon ja sitten toivotaan, että saadaan se ilman sektiota ulos. 

Ja sitten se seikkailu alkoikin. Luna peräkonttiin, pennut lämpimässä laatikossa Julian syliin etupenkille. Matkaa eläinlääkärille ei ollut onneksi pitkästi. Olimme vähän etuajassa ja siinä kävelytin Lunaa. Se pariin kertaan kyykkäili ja olin näkevinäni yhden kunnon supistuksenkin. Toivo heräsi, että selvittäis ilman leikkuria. Kohta puhelin soi ja eläinlääkäri kertoi autostaan puhjenneen renkaan. Toiminnan naisena ilmoitin, että me voidaan tulla hakemaan hänet kytiin. Ja niinhän sitten ajeltiin rengasliikkeen pihaan. Siinä eläinlääkäri tsekkasi Lunan ja totesi, että nyt ei jäädä odottelemaan. Hän tuikkasi peräkontissa Lunalle oksitosiinia lihakseen, pakattiin el.lääkärin tarvarat autoon ja ajeltiin klinikan pihaan. Siellä olikin tungosta, kun samassa pihapiirissä oli syysmarkkinat. Aloin ottamaan Lunaa autosta ja totesin, että se ponnistaakin jo tosissaan. Samaan aikaan eläinlääkäri ilmoitti, ettei saa ulko-ovea auki. Samaan aikaan, kun hän soitti talkkaria avaamaan ovea, Luna synnytti auton peräkonttiin täydellisen, ELÄVÄN ja ison narttupennun. Olisin voinut halata koko maailmaa, olo oli niin helpottunut! Luna alkoi hoivailla pentuaan paikasta ja yleisöstä välittämättä. Päätettiin ottaa vielä varalta röntgen, ettei sisään vaan jää mitään. Eläinlääkäri lähti laittamaan rtg-laitetta kättövalmiiksi ja minä menin hakemaan Lunaa, vain nähdäkseni sen ponnistavan jälleen. Ja ihan samantien sieltä putkahtikin vielä pieni, terhakka urospentu. Huh heijaa! Pennut kuivaksi ja sisarustensa kanssa laatikkoon, Luna pikaisesti röntgeniin. Tyhjä on, ei näy kuin iso pieru. Elänlääkäri lupasi laittaa paperit ja laskun sähköpostiin ja me hurautimme endorfiinipöllyssä kotiin. 

Kotona kannoin pennut pentulaatikkoon, päästin Lunan takakontista ja se asettui hoitamaan pentuja antaumuksella, aivan kuin mitään epämääräisiä reissuja ei koskaan olisi tehtykään. Aivan huippu arkihermoilla ja emänvaistoilla varustettu narttu!

Pentuja syntyi siis seitsemän, 4 narttua ja 3 urosta. Synnytys vedettiin pitkän kaavan mukaan, siinä rikottiin jo monia todennäköisyyksiä ja ohje-aikoja. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.Eka pentu syntyi perjantain puolella, loput lauantaina. Viralliset syntymäajat:

1. Klo 23.50 uros 327g, parkki

2. Klo 00.26 uros 325g, parkki valkoisin merkein

3. Klo 1.58 narttu 358g, musta ruskein ja valkoisin merkein

4. Klo 2.36 narttu 246g, kerma

5. Klo 4.22 narttu 299g, musta merkein

6. Klo 10.49 narttu 407g, parkki valkoisin merkein

7. Klo 11.16 uros 286g, kerma


 

Olin päättänyt pentujen nimien alkavan U-kirjaimella ja selannut meänkielen sanakirjaa etsien sieltä kivoja ideoita, nimiä joita ei olisi muilla lapinkoirilla. Synnytyksen loppuvaihe kirvoitti sitten kaksi tilannetta kuvastavaa nimeä sinne sekaan. Eli pennut ovat nyt syntymäjärjestyksessä

Juovattaan Ukkosenjyrhäys (u)

Juovattaan Unikatkijainen (u)

Juovattaan Uhkiaposkinen (n)

Juovattaan Uppolumi (n)

Juovattaan Umpimähkhään (n)

Juovattaan Uskomaton Tarina (n)

Juovattaan Urakkapalkka (u)

Pennuille oli odottamassa 10 kotia, joista jouduin tekemään raastavan vaikeaa valintaa. Toivon, että valitsin viisaasti. Toivon, että jokainen pieni U täyttää yhden perheen suuren haaveen. Toivon, että jokainen valittu on yhden Uun arvoinen. Ja olen niin pahoillani, että kaksi perhettä joutui kohtaamaan suuren pettymyksen. 

Lunalle aloitettiin eilen antibioottikuuri epäillyn alkavana kohtutulehduksen vuoksi. Sen yleistila on pysynyt koko ajan hyvänä, se hoitaa pennut esimerkillisen hyvin, on meitä ihmisiä kohtaan erittäin luottavainen ja pennut ovat puhtaita & tyytyväisiä. Kaikki hyvin siis juuri nyt.



lauantai 27. helmikuuta 2021

Väreistä, rakkaudella.

Sain inspiraation kirjoittaa asiasta, johon usein törmää erilaisilla keskustelupalstoilla / somen koiraryhmissä. Kirjotan nyt vain ja ainoastaan omia ajatuksiani. Tarkoitus ei ole yrittää korottaa itseäni kenenkään toisen yläpuolelle. Ei myöskään ole tarkoitus ”ruikuttaa kasvattamisen vaikeutta ja kalleutta”, vaikka tietyt asiat tekstissä tulee ehkä korostumaan. Tarkoitus on vain yrittää selventää, miksi olen aika jyrkkäkin tässä asiassa.

Eli, ne värit.

Suomenlapinkoirissa esiintyy todella monia eri värejä ja niistä vielä monia erilaisia muunnoksia, sävyjä ja yhdistelmiä. Värit ovat rotumme rikkaus! On täysin ymmärrettävää, että ihmisillä on suosikkivärejä, tai jokin tietty väri, joka ei miellytä oikein silmää. Itsellänikin on näin. Voin rehellisesti sanoa, että en ole oikein koskaan tykännyt brindlen ja sinisen väristä lapinkoirissa. Sen sijaan lähes kaikki muut värit miellyttävät yhtä paljon, eli mitään ylivoimaista suosikkia ei ole. Pentuina dominokuvioiset ovat aivan hurjan söpöjä, ja aikuisena monet merkkiparkit omaavat itseäni miellyttävän ilmeen. Normaaleja mieltymyksiä, mitä saa ihmisellä olla. Kun meille syntyy pentue, minusta on aina yhtä mielenkiintoista nähdä, minkä värisiä pentuja tällä kertaa mahtaa pentueeseen putkahtaa. Nykyään en asiaa edes arvaile etukäteen, sen verran usein on jo värigeenilotto ylläreitä järjestänyt.

No, saako sitä tietyn väristä sitten toivoa? Miksi minun kennelin sivuilla lukee, ettei meiltä voi varata pentua värin perusteella?

Kasvattamisessa tie (jalostus)koiran hankinnasta pentueen syntymään on pitkä. Se tie voi olla tasainen, helppo ja mutkaton. Mutta se voi usein olla myös kivikkoinen ja mutkia täynnä. Valitettavasti välillä se tie vie myös umpikujaan, josta matka ei enää pääse jatkumaan. Ja joskus käy niinkin, että ne esteet ilmestyy tielle vasta pentueen syntymän jälkeen, kun luulit jo päässeesi onnellisesti maaliin.

Itselläni on tähän mennessä ollut 3 omaa ja 8 sijoituskoiraa sekä yksi pentue jalostuslainanartulla. Omista koiristani yksi osottautui jalostuskelvottomaksi jo alle vuoden ikäisenä ja yksi ensimmäisen pentueensa jälkeen.

Kahdeksasta sijoituskoirasta olen saanut tähän mennessä 2 pentuetta, 3 umpikujaa ja 3 ovat vielä niin nuoria, etten tiedä mihin tie johtaa. Yhden kohdalla se umpikuja kyllä jo näyttää hieman häämöttävän.

Jalostuslainapentueen kanssa tie oli, hieman hankalaa synnytystä lukuunottamatta, melko mutkaton.Terveysriskipuntarointia sekin kyllä vaati keskimääräistä enemmän.


Mitä etappeja tuo tie sitten pitää sisällään. Lyhyesti listattuna
  • löydä sopiva pentu (voi viedä aikaa..)

  • mahdollisesti sijoituskodin etsintä

  • terveystutkimukset (lonkat, kyynärät, selkä, polvet, silmät, sydänkuuntelu, puuttuvat geenitestit). Nämä kaikki pitää olla ok, jotta tie voi jatkua

  • Luonnetesti, tämäkin potentiaalinen umpitien tai mutkien kohta

  • sopivan uroksen etsiminen (=tuntikausia koiranetissä, kasvattajien kanssa keskustellen, kuvia katsellen, urosten omistajien yhteystietoja metsästäen, riskejä puntaroiden..)

  • jalostustoimikunnalle kysely, onko pentue heidän mielestään ok

  • (Tässä välissä voi ilmetä erinäisiä asioita, joiden vuoksi totean joutuneeni umikujaan. Esim. koiralla voi puhjeta allergia tai jokin perinnöllinen sairaus, joka estää jalostuskäytön)

  • astutus (joskus riittää yksi yritys, joskus menee monta juoksua ja satoja kilometrejä)

  • tiineysultra, ehkä tiineysröntgen

  • synnytys

  • ensimmäisten päivien epävarmuus (alkaako kaikki pennut nostamaan painoaan, toipuuko emä synnytyksestä)

Sittenhän on niitä "pieniä" juttuja kuten tulevien kotien valinta, mikä sisältää usein ainakin itselleni vaikeita päätöksiä, pahaa mieltä, pettymyksiä ja riittämättömyyden tunnetta. Pentujen kasvaessa pelkään aina pikkuisen sitä, että jotain sattuu. Tähän mennessä esim. yks pentu vetäsi portaat alas semmoisella tyylillä, että ontui pari tuntia. Tai yksi päätti syödä jotain epämääräistä pihalla ja oksensi itsensä huonoon kuntoon. Aina voi sattua jotain, mikä pistää psyyken koetukselle ja jopa uhkaa pennun henkeä.

Kun pennut ovat 5-6-vkoisia, päätän, kuka pentu menee kenellekin pentua odottavalle. Aktiiviset pennut harrastaviin koteihin, helponoloiset ensikoiriksi, haasteellisemmat sisupussit kokeneelle omistajalle. Pentutestaan aina pennut ja sieltä tulee yleensä aina arvokasta lisätietoa ja vinkkejä.Silti tämä on välillä haasteellinen palapeli ja aika iso vastuu siitä, valitsenko oikein.

Ja kun pennut sitten muuttavat uusiin koteihin, niin eihän se kasvattajan huoli ja vastuu siihen lopu. Joku laittaa viestiä, että pentu ontuu. Yhdellä on ripuli. Yhdellä maksa-arvot pilvissä. Yksi pelkää ääniä. Jokainen kasvatti on rakas, tärkeä, minun tänne maanpäälle ”tuottama", josta koen olevani jossain määrin vastuussa koko sen eliniän.

Yritän parhaani. Tutkin jalostukseen aikomani koirat mielestäni varsin kattavasti. Teen luonnetestin, jotta luonteesta on oikeasti jotain mustaa valkoisella. Yritän tonkia urosten taustat ja valita sen omasta mielestäni järkevimmän vaihtoehdon huomioiden luonne, terveys ja rakenne. Kun pennut ovat syntyneet, yritän järjestää niille niin hyvät olot kuin pystyn. Nautin niiden kanssa olemisesta, yritän tutustuttaa niitä jo moniin asioihin. Autoilemme, tapaamme eri-ikäisiä ihmisiä, käymme metsässä ja kaupungilla. Yritän parhaani. Silti aina välillä epäonnistun. Pahimmalta tuntuu arkuus, allergia ja huonot kyynärät. Ne kun vaikuttavat tosi paljon koiran elämään ja arkeen koiran kanssa. Olen syyttänyt itseäni huonoista päätöksistä, pahoitellut kasvatin omistajalle, miettinyt miten jatkossa näiltä välttyisin. Silti, jotenkin minua lohduttaa se, että yritin parhaani ja olen rehellinen ja avoin myös näissä negatiivisissa asioissa.

Ja nyt sitten niihin väreihin. Jos selviän sen koirani /sijokkini kanssa kaikista nuista etapeista ja pentue tuhisee laatikossa, olen ikionnellinen, kiitollinen ja haltioissani. Kuten aiemmin kerroin, minusta on aina kiva nähdä, minkä värinen pentu syntyy. Mutta sillä värillä ei ole kertakaikkiaan mitään merkitystä. Jokainen elävä, hyvinvoiva pentu on minulle kasvattajana suuri voitto ja kiitollisuuden aihe. Se sininenkin, joka tupsahti värigeeniloton yllärinä viimeisimpään pentueeseen. Aivan huikean mahtava tyyppi, jolla on mahtava luonne. Se, etten henk.kohtaisesti sinisestä väristä tykkää, ei tuon pennun arvoa vähentänyt yhtään. Ja olihan se loppujen lopuksi oikeastaan ihan veikeä se värikin. Jos se olisi ollut narttu, se olisi ollut aivan samalla viivalla riistaparkin ja riistadominon siskonsa kanssa, kun itsellemme jäävää pentua mietimme. Värillä ei olisi ollut väliä.

Joten. Miksi siis meiltä ei voi valita pentua värin perusteella.

  • Toivon, että haluat pennun minulta siksi, kun arvostat niitä asioita, jotka minulle kasvattajana ovat tärkeitä

  • Toivon, että koiraa arvostetaan elävänä olentona ja ymmärretään, että sisin on yhteiselon sujumiselle tärkeämpi kuin ulkokuori

  • Pennut varataan nykyään jo hyvissä ajoin ennen niiden syntymää ja joudun sanomaan monelle ihanalle ihmiselle ei, koska pentuja ei vain riitä kaikille. Ennen pentujen syntymää minun on mahdotonta sanoa, minkä värisiä pentuja sieltä sattuu tulemaan. Siksikin otan ns. alustavalle varauslistalle vain sellaisia, joille lähtökohtaisesti kelpaa minkävärinen pentu tahansa.

  • Jos pentueen taipaleella on ollut paljon hankaluuksia, voin jopa kokea hieman loukkaavana ja omaa panostani vähättelevänä sellaiset pentukyselyt, jossa ikäänkuin halutaan ”tilata tietynlainen pentu”. Tämäntyylisen pentukyselyt pyörivät aika usein juurikin sen värin ympärillä.


Tästä tekstistä ei tullut laisinkaan niin sujuvaa, kuin olisin toivonut, koska ihmispentuni keskeytti minut n. 28837 kertaa. Toivon kuitenkin, että tämä sai edes muutaman lukijan miettimään tätä väritoiveasiaa myös kasvattajan näkökulmasta. Loppukevennyksenä todettakoon, että 15-vuotias Mirja sanoi ottavansa itselleen niin tummatukkaisen ja ruskeasilmäisen miehen, että kaikilla lapsillani olisi tumma tukka ja ruskeat silmät. 40-vuotias Mirja toteaa saaneensa kaljun ja sinisilmäisen miehensä kanssa kuusi sinisilmäistä lasta, joista kahdella on vaalea pellavapää, kahdella vaaleanruskea ja kahdella tummanruskea tukka. Ja täydellisen rakkaita ovat, jokainen.

torstai 19. marraskuuta 2020

Juovattaan tapahtumia

Edellisestä kirjoituksesta on hurahtanut taas yli puoli vuotta, joten päivitelläänpäs vähän koirakuulumisia. 

Omien koirien osalta Tirppa kävi kesällä luustokuvissa erinomaisin tuloksin. Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä LTV0 ja VA0. Luonteensa vuoksi Tirppa ei tule koskaan pentuja tekemään, mutta hienoa, että terveys on ainakin täl osin kunnossa. Tirppa kävi Julian kanssa rallytokon alkeiskurssin ja tykkää lajista kovasti. 

Sijoituskoirista Däni (Ilonpisara) siirtyi haltijansa omistukseen. Se on arjessa kaikinpuolin kiva ja terve koira, mutta luonnetesti kummitteli niin vahvasti mielessäni, etten uskaltanut sillä pentuja tehdä. En pystynyt perustelemaan uskottavasti itsellenikään, miksi hermot miinuksella olevan koiran pitäisi jatkaa sukua. Toivoisin, että koiriemme luonteisiin ylipäätään suhtauduttas rehellisemmin ja vakavammin. Ei se luonnetesti mikään ainoa totuus ole. Mutta suosittelisin ihan jokaiselle kasvattajalle ja pentua harkitsevalle, että kävisi katsomassa vaikka yhden päivän luonnetestejä. Sen oman koiran luonteesen liittyviä asioita kun on niin helppo selitellä ja silotella ties millä. Tekee hyvää nähdä erilaisia koiria testissä ja tajuta, että sillä on eroa, onko koira kova vai pehmeä, hyvä- vai heikkohermoinen, toimintakykyinen vai -kyvytön. Moni luonnetestissä "heikosti pärjäävä" koira voi olla arjessa aivan ok  eikä testi varsinkaan koiraa huonoksi tai vähemmän rakkaaksi muuta. Mutta se voi antaa uutta näkökulmaa siihen, kannattaako koiraa käyttää jalostukseen ja etenkin, millaista kumppania sille olis hyvä etsiä. Matleenalle jokatapauksessa suurkiitos yhteistyöstä ja ihania vuosia Dänin kanssa!

Eli nykyisin minulla on kolme sijoituskoiraa, jotka kaikki vielä elävät huoletonta pentuelämää. Päivitän lähiaikoina kuvat ja tiedot Hertasta, Inezestä ja Tankasta sijoituskoirat-sivulle. Näille on pentuja toiveissa ehkä joskus v. 2023 tienoilla, JOS kaikki menee hyvin. 

Kasvatit ovat kaikki taas vanhentuneet ja osa ehkä sitämyötä vähän viisastuneetkin. Terveyskuulumisia onkin paljon. Aloitetaan niistä hyvistä: 

P-pentueesta Käry (J. Pilke Silmäkulmassa) ja Hupi (J  Pala Rauhaa) kävivät luustokuvissa hienoin tuloksin. Käryllä lonkat B/B, kyynärät 0/0, selkä LTV0 ja VA0. Hupilla lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0. P-pentueen Pyry (J. Pyhä Yksinkertaisuus) luustokuvataan joulukuussa ja sitten on koko pentue tutkittu lonkkien, kyynärien, selän ja polvien osalta. En voi tarpeeksi kiittää aktiivisia omistajia, olette ihan huippuja! P-pentue täytti viikko sitten 2 vuotta ja ensimmäinen rohkea tassuttelikin sitten kypsässä 2v 4 pvän iässä luonnetestiin, hullun kasvattajan yllyttämänä. Hienosti Jehu suoriutui, kaikki osa-alueet plussalla ja yhteispisteet +142, laukausvarma. Ensivuoden aikana toivottavasti saadaan ainakin pari sisarusta testattua myös. 

A-pentueesta Luna (J. Aikapommi) ja Juhatapioista Joiku (Äänekäs Jossain Täällä) uusivat silmätarkkinsa. Lunalla täysin terveet silmät, Joikulla puutteellinen kyynelkanavan aukko, joka ei oireile eikä ole jalostuksellinen este. 

Juhatapioista Jaajo (Ä. Kelpaat kelle vaan) kastroitiin kesällä eturauhasvaivojen vuoksi. 

Ja sitten kaiken hehkutuksen jälkeen ne huonot uutiset. K-pentueen Hönö (J. Kivenä Kengässä) alkoi keväällä kutista siinä määrin, että eläinlääkärissä piti käydä. Allergialääkkeet helpottivat oloa selvästi ja allergiakokeissa löytyikin yliherkkyys useammalle kasville ja ruoka-aineelle. Nyt Hönölle on löytynyt sopiva ruokavalio ja oireilu saatu kuriin. Mutta ikävä asia jokatapauksessa niin koiralle, omistajalle kuin kasvatuksellisestikin. Hönön allergiaoireilu on ilmoitettu jalostustoimikunnalle, jotta se voidaan huomioida mahdollisten sukulaiskoirien jalostuskäytössä. 

Pikkuihmiset hääräävät tässä taustalla, joten jos joku unohtui mainita, laitetaan häiriön piikkiin. 

Isän Suru -laikasta on kasvanut iso, kaunis nuori narttu. Missikisoihin ei Surusta ole, koska sen korvat päättivät jäädä vähän lurpalleen. Mutta sepä ei meitä haittaa. Käyttökoiraksi se hankittiinki ja siinä toimii vallan kivasti. Surulle on ammuttu jo nyt ensimmäisenä syksynä 3 hirveä ja lisäksi se on innokas jänis- ja lintukoira. 

Ja niitä pentuja... Pennutuskuume nostelee päätään, mutta toistaiseksi on hiljaista. Mahdollisesti saan jalostuslainata Lunaa toistamiseen ensikesänä. Mutta tämä on vielä auki. Kerron lisää sitten, jos asia etenee. Mikäli Lunan saan pennuttaa, yritän sitä astuttaa Joikulla. Mutta varauroksiakin on pari mietittynä, jos Joiku ei ala pusuja kummempaan toimintaan. 

Oikein ihanaa joulunodotusta kaikille Juovattaan elämää seuraaville ja etenkin teille ihanille kasvattien omistajille & sijoituskoiran haltijoille!

T. Mirja + muu poppoo




maanantai 13. huhtikuuta 2020

(Sijoitus)pennun täyteisiä alkuvuoden kuulumisia

Alkuvuosi on ollut aika hektinen. Työpaikka vaihtui ja ihmistaapero on saanut lisää vauhtia, muttei valitettavasti järkeä ihan samaan tahtiin. Korona, tämä kaikkien tuntema kutsumaton vieras, on tehnyt oman lisämausteensa arkeen. Mutta eipä niistä sen enempää, vaan siirtkäämme koiriin.

Tammikuun lopulla syntyi melkoisen jännitysnäytelmäsynnytyksen päätteeksi Rovaniemelle Myrry the Pikintyttärelle peräti 10 pentua. Valitettavasti lopulta vain 7 jäi henkiin. Mutta hienoakin hienompi seitsikko onkin. Narttuja oli kuusi ja sieltä sitten Juovattaan sijoituspennuksi valikoitui rauhallisimmasta päästä oleva, erittäin nätti-ilmeinen Hertta, virallisesti Poikkikorvan Haltinhertta. Hertta asustelee Rovaniemellä ennestään tutussa sijoituskodissa Wilma-koiran kaverina. Pentu on sopeutunut uuteen kotiinsa hienosti ja on vallan reipas ja hurmaava persoona. Itseasiassa juuri tänään tuli kuluneeksi tasan 8 vuotta siitä, kun Hertan emä Myrry syntyi keittiön nurkassamme neljänneksi asukkaaksi pentulaatikkoon. Ihanaa kiertokulkua!
Hertta

Koska Äänekkäät ovat lähellä sydäntäni, jännäsin toki todenteolla Inka-Marin kanssa hänen sijoituskoiransa Nastin synnytystä. Synnytys sujui helposti ja sieltäkin tupsahti kovin narttuvoittoinen sakki, 5n + 1u . En varsinaisesti ollut ajatellut sijoittaa tästä pentueesta, mutta sitten vähän viestiteltiin Inka-Marin kanssa ja kun mulla oli mielessä jo potentiaalinen sijoituskotikin, niin.. no en voinut vastustaa. Tämä pentu on minun ja Inka-Marin yhteinen sijokki ja tulee asustelemaan tänne Kuusamoon. Aika tasaisesta pentueesta meille valikoitui pitkän harkinnan, pentutestauksen ja eläinlääkärin tarkistuksen jälkeen Äänekäs Lumikki. Lumikki on reipas, ihmisistä kovasti tykkäävä musta tyttönen. Toivotaan, että siitä kasvaa jalostuskelpoinen aikuinen, mutta ennenkaikkea se maailman paras koira sijoituskodilleen.
Äänekäs Lumikki


Joitain viikkoja sitten sain kuulla, että Soutajan kenneliin on tulossa pentue, jossa isänä 12-vuotias Nutukas Haltinhurtta. Tässä Nutukas-pentueessa on parikin tuttua koiraa ja niistä kukaan ei ole aiemmin päässyt sukua jatkamaan. Yhdellä veljeksistä on kaihi, yksi on kivesvikainen... Olen kuitenkin joskus harmitellut, että jää taas yksi pentue kokonaan geenien unholaan. Kun siis kuulin, että Haltinhurtta on astunut mallikkaasti Sumun ja pentujakin on tulossa, niin ilmaisin varovaisesti kiinnostukseni narttupentuun. Eilen pennut sitten syntyivät. Sumu on synnyttänyt hyvin itsenäisesti ja helposti 7 kookasta pentua, joista 3n ja 4u. Onneksi pentue kiinnosti muitakin ja niinpä päädyimme Mierka-kennelin Hennan kanssa kimppasijoitukseen. Pennulle löytyi sijoituskoti, jossa on aiemminkin paimensukuinen lapinkoira ollut. Nyt odottelemme, että pennut kasvavat ja sitten lähempänä luovutusikää katsotaan, kuka valikoituu meidän pennuksi.
Seitsemän pikkuruista Soutajaa

Kasvattien osalta on muutamia asioita uutisoitavana. Ensin terveyden osio: Viimeinenkin P-pennuista eli Pieta (J. Pala Elämää) kävi polvitarkissa ja 0/0 oli tulos. Olen niin onnellinen ja helpottunut! Pietan luusto kuvattiin myös, tuloksella lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV 1, VA 0. Pietan veli Jehu (J. Pohjanmaalla) luustokuvattiin maaliskuussa priimatuloksin lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV 0 ja VA 0. Hieno poika! P-pentujen emältä Lunalta (J. Aikapommi) kuvattiin selkä loppuvuodesta ja suureksi riemuksemme terveselkäinen Lunatsukin on. Eli LTV 0, VA 0, SP 0.

P-pentueesta Pyry (J. Pyhä Yksinkertaisuus) kastroitiin, koska elämä nuoren tyttötuoksuista sekaisin olevan pojan kanssa kävi liian raskaaksi. Veljeksillä tuntuisi teini-ikä sujuvan hieman rauhallisemmissa merkeissä ja saavat näillä näkymin pallinsa pitää.

Ja vielä sellainen uutinen, että olen vakavasti harkinnut laajentavani joku päivä rotuvalikoimaa Juovattaan kennelissä. Maaliskuun lopulla haimme isälleni jahtikaveriksi kasvamaan Itäsiperianlaika Surun. Suru on hurmannut minut ja saanut kiinnostumaan rodusta kovasti. Juuri liityin laikajärjestöönkin. Jos Surusta kasvaa terve ja toimiva koira, niin kuka tietää, vaikka se synnyttäisi muutaman vuoden päästä Juovattaan itälaikoja!
 


Suru
Noki ja Tirppa
Ja lopuksi vielä todettakoon, että Nokin ja Tirpan elämään ei mitään uutta. Noki elää syödäkseen, Tirppa syö elääkseen. Tirpan rallytokon alkeiskurssi siirtyi koronan takia hamaan tulevaisuuteen. Sen vieraita kohtaan ilmenevä epäluuloisuus / arkuus on onneksi jossain määrin helpottanut. Tosin vaihtelee edelleen.











maanantai 9. joulukuuta 2019

Hyvät ja huonot uutiset v. 2019 lopulta

Marraskuu toi mukanaan sekä hyviä että huonoja uutisia koirarintamalla. Aloitetaan niistä hyvistä!

P-pennut täyttivät 11.11. yhden kokonaisen vuoden ja "hätistelin" omistajia heti polvitarkastus-asialla. Ihanan toimeliaat kasvatin omistajat päästivätkin kasvattajatätin piinasta kiitettävän nopeasti ja heti marraskuun aikana kopeloitiin virallisesti polvet 4 / 5 pennulta. Ja voi sitä ilon määrää, kun kaikilla polvet kunnossa ja tulos siis 0/0. Myös Pietan polvet tutkitaan myöhemmin. Voinen siis varovaisesti todeta, ettei Noki tunnu periyttäneet ainakaan kovin voimallisesti löysäpolvisuuttaan jälkeläisiinsä. Tämä polviasia täytyy kuitenkin huomioida vielä ainakin parin sukupolven päähän jalostusvalinnoissa.

P-pennut saivat myös viisi tomeraa serkkua, kun A-pentueen Pyry eli Juovattaan Ainutlaatuinen astui mallikkaasti Kajaskiven Pulskaneilikan. Tuloksena Villasukan kenneliin 4u + 1n, kaikki kerman värisiä. Tuntuu nämä mustat Aat periyttävän sangen voimakkaasti tuota blondigeeniä!

Äänekkäiksi rekisteröidyistä Onnenpennuista Myrry eli Äänekäs Onnenmyyrä kävi uusimassa silmätarkastuksen ja näkimet olivat edelleen aivan kunnossa. Myrry heilasteli vastikään onnistuneesti hienon vanhemman herran kanssa ja nyt kovasti toivotaan siemenien itävän. Mikäli pentueeseen syntyy sopiva narttupentu, saan siitä uuden sijoituskoiran kasvamaan. Innokas ja rakastava sijoituskoti on jo odottamassa, joten vain se pentu puuttuu.

Ja sitten ne paskemmat uutiset..

Ihan kaikista tympein juttu oli sijoituskoirani Dänin (Ilonpisara) luonnetesti. Däni on arjessa vallan kiva, reipas ja utelias koira. Itse ajattelin, että se on ehkä pehmeä ja mahdollisesti toimintakykyä ei ihan ammennettavaksi ole. Mutta aivan puun takaa tuli se, ettei sen hermot meinanneet kestää testiä ylipäätään. Kelkka oli Dänille kova paikka ja puolustusosion jälkeen tuomarit juttelivat Däniä ohjanneen sijoitusemännän kanssa testin jatkosta. Matleena päätti, että testiä voidaan jatkaa. Loppuun koiruus testin tassuttelikin, mutta keräsi se valtavan kuorman siitä itselleen. Däniä läähätytti vielä hyvän aikaa testin päätyttyä. Mutta automatkan aikana oli onneksi jo täysin palautunut ja Armi-koira sai kotiin saman tutun riiviön mikä testiin oli lähtenyt. Testin lopputulos oli -16, laukausvarma. Testin hyvä anti oli se, että kaiken sen stressin jälkeenkin Däni oli täysin laukausvarma ja se oli myös kaikissa tilanteissa hyväntahtoinen, luoksepäästävä ja avoin.

Noh. Ne Dänin pentusuunnitelmat sitten.

Luonnetesti ei ole koko tai ainoa totuus koiran luonteesta. Se on kuitenkin mielestäni hyvin suuntaviivoja antava, laajahko kattaus niistä palikoista, mistä koiran "pääkoppa" rakentuu. Minä en etsi itselleni, eikä tavoitteenani ole kasvattaa mitään supervietikkäitä harrastustykkejä. Peruskiva perhekoira riittää. Siispä voin hyvin käyttää jalostukseenkin koiraa, jolta puuttuu vaikkapa taistelutahtoa tai toimintakykyä. Pehmeyskään ei itselleni ole iso mörkö, kunhan sitten toinen osapuoli hieman pehmeyttä voi paikata. Mutta ne hermot. Minun on vaikea kuvitella mitään sellaista koiran käyttötarkoitusta, jossa koira ei tarvitsisi edes välttävän hyviä hermoja. Uudet paikat ja tilanteet, lapsiperheen härdelli, muutto, arjen yllätykset... Jos hermot tilttaa, niin koiralla saati sen perheellä ei oo enää kivaa. Siksi tuo Dänin tulos iski niin pahasti, että tarvittiin aika monta suklaata asian sulatteluun. Däni on tosi nuori vielä, ja minulla ei ole mikään kiire päättää sen jalostuskäytöstä. Se oli tarkoitus astuttaa vanhalla, käyttämättömällä uroksella alkuvuoden juoksusta, mutta sen nyt unohdamme. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään, millä voisin itselleni tai tuleville pennun kyselijöille perustella Dänin jalostuskäytön. Pidän sen kuitenkin vielä nimissäni, koska se on aivan ok sijoituskodin ihmisille. Katsellaan lopullinen päätös sitten ajan kanssa. Ihan kaikista tärkeimpänä toiveena minulla on, että Däni pysyisi loppuikänsä sellaisena kuin se nyt on ollut. Ettei se alkaisi iän myötä oireilemaan hermojaan missään tilanteissa.

Huonoihin uutisiin voidaan liittää myös Nokin selkäkuvaustulos LTV4 ja tyttärensä Ainon (J. Aito Arvoitus) VA1, LTV 3. Luna (J. Aikapommi) kävi juuri selkäkuvissa, tuloksia odotellaan. Myös K-pentujen emän Saagan sisarpuolten luustokuvaustulokset on saaneet miettimään, että alkaisko oikeesti vaikka keräilemään koiratarroja kasvattamisen sijaan. Mutta aina ei voi voittaa, ei edes geeniarpajaisissa!

Meidän Tirppa on kasvanut Nokia selvästi isommaksi, ihanaksi oman perheen kainalo- ja pusukoiraksi. Mutta valitettavasti se on vieraita kohtaan pidättyväinen, ja vaatii aikansa, ennenkuin haluaa mennä vieraiden ihmisten paijattavaksi. Tässä yksi luonteenpiirre myös, mistä en koirassa tykkää. Tirppis on kuitenkin vasta pentu ja toivon, että runsaat hyvät kokemukset erilaisista ihmisistä vielä sosiaalistaisivat sitä parempaan suuntaan. Aika näyttää, senkin. Muutoin se on kyllä vallan kivanoloinen paketti. Aloittivat juuri Julian kanssa tokon alkeiskurssin. Ihan parasta Tirpan mielestä on juosta ja hyppiä lumikinoksissa. Hyvänä kakkosena tulee sitten pallot, sylissä rapsuteltavana makaaminen ja luiden kätkeminen mitä ihmeellisimpiin paikkoihin.
Noki porskuttaa entiseen tapaansa. Sillä välillä niin ärsyttää kakarakoiran riekkuminen. Mutta silti pitää työntyä ihan kylkeen nukkumaan. Rakkaita ne on toisilleen. Ja tietenkin meille.


 Oikein Ihanaa Joulun Aikaa ja Parempaa Uutta Vuotta 2020 kaikille Juovattaan elämää seuraaville!

T. Mirja, Noki ja Tirppa + muu perhe