Pentueet

 PIKIN ENSIMMÄISET s. 8.1.2010

Emä: Piki
Isä: Jaffe

Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun Piki sai rakkauslapset sekarotuisen (collie x suomenlapinkoira) uroksen kanssa. Katsoin mykistyneenä, kuinka Piki ponnisti maailmaan seitsemän suloista pientä koiranalkua ja jäin koukkuun syntymän ihmeeseen. Ihmis-synnytysfriikki olin ollut jo aiemmin, mutta en ollut koskaan nähnyt livenä minkään eläimen synnyttävän. Olin haltioitunut. Maailmaan tuli kaksi narttua ja viisi urosta ja kaikki sujui kuin oppikirjoista tämän elämäni ensimmäisen pentueen kanssa.

NARTUT

Taika
"Taika on seurallinen ja nöyrä ihanan kiltti koira. Kovan paimennus-/riistavietin takia ei pysy irti. Tottelevainen mutta joskus vähän jääräpää. Taika on rauhoittunut kovasti parin viime vuoden aikana. Aikaisempi toisille koirille räyhääminen ohitettaessa on saatu loppumaan lähes kokonaan. Sopeutunut tosi hyvin ulkokoirasta kaupunkiasuntoon. Taika tykkää erityisesti metsässä liikkumisesta ja veneessäkin on tosi mukavaa."
  
Hetta
Hetta

UROKSET

Laku (lopetettiin 3,5-vuotiaana kivuliaan lonkan nivelrikon vuoksi)

"Laku oli sympaattinen kaikkien kaveri. Koko elämänsä aikana se tapasi vain yhden koiran, jonka kanssa se ei tullut jostain syystä toimeen. Laku oli niin viisas, että se osasi näytellä tyhmää! Siitä sanottiin usein, että sillä on kova pää ja pienet aivot, mutta maailman suurin sydän. Laku omasi vahvan vartioimisvietin ja otti jo pentuna yhden perheen lapsista omakseen. Tuota pikkutyttöä se olisi varmasti suojellut hetkeäkään epäröimättä. Jos olimme kotona, Laku toivotti kaikki vieraat iloisena tervetulleeksi, mutta jos koti oli tyhjä, ei ventovierailla ollut asiaa portin sisäpuolelle. Äärimmäisen hyvähermoinen koira. Rakasti omaa laumaansa, mutta välillä veri veti maailmalle ja ennen kastrointia teki herkästi karkureissuja. Silloin ei menoa pidätelleen lukitut ovet, aidat tai portitkaan."
  
KALLE  
Kalle

Tahvo (Lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet, sydämen kuuntelutulos: ei sivuääniä)
"Tahvo on perusluonteeltaan rauhallinen, vaikka virtaakin löytyy tarvittaessa, rapsutuksia ja hellyyttä vaativa äidin poika. Isännän tai emännän syödessä painava haave herkuista painaa päätä sohvan reunaan/pöydälle/polvelle.
Seuraa emäntäänsä joka paikkaan ja on lapsirakas, varsinkin perheen omaa vauvaa kohtaan Tahvo on suojeleva.
Tahvo tykkää olla autossa ja reissuissa mukana, veneilee myös innokkaasti. Tahvo on ollut aina helppo ottaa mukaan joka paikkaan ja sitä on luonnossa helppo pitää vapaana.
Ei räyhää turhia, omasta pihareviiristään on kuitenkin tarkka, ettei sinne ihan niin vaan tulla! Oravat ja kissat pysykööt poissa."

Miska
Miska eli terveenä yli 10-vuotiaaksi, kunnes polvet ja lonkat alkoivat oireilla ja tarvitsi ajoittaista kipulääkitystä. Menehtyi 13v 4kk iässä

Topi
 
Topi





ÄÄNEKÄS ONNENPENTUE s. 13.4.2012
Emä: Pilvipolun Neliapila
Isä: Kurkipirtin Tanka

Piki itse on syntynyt perjantaina 13. päivä, joten loogisesti se synnytti sitten pentunsakin samaisena epäonnenpäivänä. Kaikki meni kuitenkin erittäin hienosti ja Piki synnytti luontevasti maailmaan kolme narttua ja neljä urosta, minun seuratessa ihaillen vierestä. Niinpä näistä tuli Onnenpennut. Tähän pentueeseen siunaantui sitten myöhemmin monenlaista kremppaa napatyristä kyynärävikaan. Ehkä se perjantai 13. pikkuisen kummitteli taustalla...

Pentue on polveutumisen perusteella terve Pompentaudin ja prcd-PRA:n osalta.

NARTUT

Äänekäs Onnenihme eli Milli
Milli (Kuva: Nina Pyykkö)


Äänekäs Onnenapila eli Unna ( lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet, selkä terve, pieni napatyrä, DM terve. Luonnetesti +155, laukausvarma. Kaksi pentuetta)
Unna

 Äänekäs Onnenmyyrä eli Myrry (lonkat B/B, kyynärät 0/1, polvet 0/0, silmät terveet. Pieni napatyrä.  Kaksi pentuetta, joista toinen rekisteröimätön)
Myrry (Kuva: Minna Mäntyranta-Mustonen)

UROKSET

Äänekäs Onnenpäivä eli Lenni (pentuna leikattu iso napatyrä) 
"Lenni on helposti innostuva, rauhallinen, äänekäs ja kaikkien kaveri. Se sopeutuu ja sen kanssa on helppo matkustaa. Löytyy riistaviettiä mutta pysyy irti. Toisten koirien ohittaminen on haasteellista. Rakastaa lapsia ja haluaisi aina tervehtiä kaikki. Ei säiky mitään. Tottelevainen ja kiltti kaveri." 

Äänekäs Onnentassu eli Simo (lonkat A/A, kyynärät 2/2, polvet 0/0, silmät terveet, pentuna leikattu iso napatyrä, hammaspuutoksia, kastroitu)
"Simo on riistaviettinen, ei enää vapaana kulkua. Karkaili, kastroitu. Edelleen Äijä, ei kumartele muita. Ei niin ihmisten jaloissa pyörivä, ennemmin valppaana kaiken seuraava. Selkeesti meidän perheessä mies on Simolle se ykkönen."
   
Äänekäs Onnentäplä eli Haiku (silmissä pannus, luonnetesti +125, laukausaltis)
Haiku (Kuva: Suvi Sillanpää)

Äänekäs Onnentanka eli Aurum (lonkat B/A, kyynärät 0/0, polvet 1/0, silmät terveet, pieni napatyrä, luonnetesti +157, laukausvarma). 
 
"Aurum, Äänekäs Onnentanka, leijonamieli. Tällä pienellä suurella pojalla on niin paljon rakkautta ja ymmärrystä annettavaksi. Vetäytyy omiin oloihinsa kun semmoinen hetki on, mutta pyynnöstä vaikka keskellä yötä aina valmis auttamaan. Aikuistuttuaan Aurumista on tullut mitä viisain koira, joka sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen eikä koskaan valita mistään. Silloin kun on tosi kivaa, se pitää kertoa moninaisin äänin. Rum, Rumtsi, Possu. Paras ystävä niille kaikille, jotka haluavat tutustua."




ÄÄNEKÄS JUHATAPIOT s. 18.11.2014
Emä: Pilvipolun Neliapila
Isät: Tuiskuturkin Waltias ja Pukranvaara Balvva Ganda

Piki sektioitiin ylisuureksi venyneen kohdun ja siitä aiheutuneen supistusheikkouden vuoksi. Tuloksena oli hurjat 11 pentua (5u + 6n), joista yksi uros osottautui elinkelvottomaksi ja lopetettiin heti syntymän jälkeen. Syynä kitalakihalkio sekä epämuodostunut häntä, oli myös kooltaan ja kunnoltaan selvästi muita pienempi & heikompi. Kymmenen muuta olikin sitten erittäin pontevia, isohkoja ja elinvoimaisia pentuja. Pentueen alkutaival herätti paljon tunteita, sai miettimään suuria eettisiä kysymyksiä ja haastoi minut monella tapaa. Kasvettuaan pentue osottautui tosi helpoksi laumaksi. Siinä oli hyvin erilaisia persoonia ja värikirjokin oli melkoinen. Niinpä pentue nimettiin Juha Tapion laulujen mukaan. Jokaiselle pennulle halusin persoonallisen, jotenkin pennusta itsestään kertovan nimen.

Pentue on kaksoisastutuksen tulos. Isyydet jakaantuivat niin, että Tuiskuturkin Waltias on yhden pennun (Ä. Lyhyt Hiljaisuus) isä ja muut ovat P. Balvva Gandan jälkeläisiä.

Pentue on polveutumisen perusteella terve Pompentaudin ja prcd-PRA:n osalta. Lisäksi P. Balvva Gandan jälkeläiset ovat polveutumisen perusteella terveitä DM:n osalta.

NARTUT

Äänekäs Päivin Sekä Öin eli Nuka (lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0)

"Nuka on erittäin vilkas, aktiivinen ja kiltti
tyttö joka kuitenkin osaa ottaa kotona rauhallisesti. On varovainen
olematta kuitenkaan arka. Tykkää touhuta mukana kaikessa ja pysyy irti niin
kauan kuin on mielenkiintoista tekemistä, jos tylsistyy niin keksii omaa
kivaa ja saattaa hiippailla kauemmaksikin mutta tulee kyllä kun kutsutaan,
välillä tosin hieman viiveellä. Riistaviettiä on jonkin verran, myyrien
metsästys on Nukan suosikki puuhaa. Aivan ihana koira joka rakastaa kaikkia."

Äänekäs Sitkeä Sydän eli Natu (lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet)
"Natu on mainio pikku koira. Natu on erittäin sosiaalinen, tulee toimeen toisten koirien kanssa hyvin.Tämä tyttö pysyy irti , eikä lähde omille teille. Jänikset, oravat, peurat ja hirvet saa olla, mutta lintuja pitää ajaa lentoon. Ei myöskään järkyty mistään, rohkea ja reipas tyttö. Natu rakastaa ja rakastaa kaikkea."

Äänekäs Meillä On Aikaa eli Panda (alapurenta, lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0)
Panda oli sijoitusnarttuni tästä pentueesta, mutta harmillisesti kehitti hampaiden vaihdon yhteydessä alapurennan. Sukua Panda ei tule jatkamaan, mutta onneksi vaiva ei tunnu koiraa itseään haittaavan. Kaikessa perheen touhuissa innolla mukana oleva, reipas narttu.


Äänekäs Aito Rakkaus eli Unni (pieni napatyrä, lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0)
"Unni on aina valmis kaikkeen. Tulee hyvin toisten koirien kanssa toimeen. Etenkin yksinäiset koirat, jotka ei oo löytäny sopivia kavereita muista, ystävystyy Unnin kanssa. Ei varmasti väsy ennen muita. Älykäs - oppii nopeasti. Koulutuskentällä saattaa joskus tehdä mieli vähän riehaantua. Sopeutuvainen. Valpas. Lukee hyvin ihmisiä. Vapaana pito onnistuu hyvin opetetuissa paikoissa ja metsissä/pelloilla. Nirso ruuan suhteen. Nauttii aamuisin kainalossa köllöttelystä. Nöyrä. Kaunis koira, täyttä kultaa."

Äänekäs Minä Jään eli Sylvi (Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, ääniarkuutta)
" Sylvi on kiltti, nöyrä, herkkä, sekä rauhallinen & harkitseva että villi ja vapaa luonnonlapsi samassa persoonassa. Nauttii eniten metsissä seikkailemisesta. Oppii nopeasti, mutta jättää pikkutarkat harrastukset mielummin muille. Monipuolinen riistavietti."

Äänekäs Toistemme Pelastaja eli Hattie
"Hattie on ihana ja kaikille ystävällinen ja rakastettava pikku koiru. Se on harkitsevainen ja vähän itsepäinen, mutta kuitenkin helppo kouluttaa. Yhdessä harjoittelu on yksi sen lempipuuhista leikkimisen ja ulkoilun lisäksi, ruokaa unohtamatta. Sen lempilelu on Supi (täytteetön pehmoraato). Hattie on melko riistaviettinen, eikä sitä voi juuri pitää vapaana. Yllättävät äänet saavat sen säikkymään helposti, mutta itse se on hyvinkin hiljainen koira."

UROKSET

Äänekäs Lyhyt Hiljaisuus eli Mosku (iso napatyrä leikattu pentuna, pieni välihammas puuttuu molemmin puolin, lonkat A/A, kyynärät 0/0).
Mosku

Äänekäs Mitä Silmät Ei Nää eli Tapsu (Lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet, kastroitu)
"Tapsusta on kasvanut ulkonäöltään kookas, urosleimainen lapinkoira. Tapsu on hyvin seurallinen ja itsevarma sekä ihmisiä että eläimiä kohtaan. Uudet asiat nostavat korvat ja hännän pystyyn ja sitten mennään katsomaan. Yleensä haukun kera, joka päättyy heti, kun pääsee haistamaan. Ihmisiä Tapsu ei hauku, niitä lähestyy korvat takana häntä heiluen. Tapsu on aina valmiina kaikkeen, vaikka olisi lepoasento "tassut kohti taivasta". Energinen ja leikkisä kaveri. Lempileikkinä paini, joka luonnistuu parhaiten koirakaverin kanssa, mutta tarvittaessa myös ihmisten. Paimennusviettiä löytyy kyllä ja riistaviettikin on jonkinmoinen, mutta pitkään ei ajeta. Ymmärtää hyvin puhetta, silloin kun haluaa..."

Äänekäs Kelpaat Kelle Vaan eli Jaajo (lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet).Kastroitu eturauhasvaivojen vuoksi. Ajoittain hiivaoireilua.   
"Jaajo on ihmisrakas, rapsutuksia haluava, jaloissa makaava koiruli. Hieman arahko varsinkin uusille asioille, ei osaa/ole tarvinnut pitää niin puoliaan (ruoan puolustus,väistää Simolle, toinen pentukoira riehui, ei komenna ) Silti utelias, kova juoksemaan, pyydystää pihassa lintuja, lenkillä myös kiinni, ei ole kokeiltu vapaana oloa."

Äänekäs Jossain Täällä eli Joiku (lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä terve, pentuna pieni napatyrä, hävisi kasvun myötä. Pieni välihammas puuttuu, polvet 0/0, silmät terveet, luonnetestattu +129, laukausvarma). Kolme pentuetta. 
"Villi ja joskus turhankin omia teitään menevä. Silti niin rakastettava ja läheisyyden kipeä sylikoira. Vapaana olo ja täyttä meno on ihan parasta. Aina niin iloinen ja ottaa kaikki ilolla vastaan (paitsi muut uros koirat). Kuva: Johanna Tunkkari
 

JUOVATTAAN A-pentue s. 25.8.2015
 Emä: Havukorven Pihkainen Petäjä
Isät: Tuiskuturkin Wahti ja Rölli

Nokin synnytyksen aika tuli ja itselläni oli hieman epävarma olo. Noki kun on niin erilainen koira kuin Piki. Pikiä olin oppinut lukemaan paremmin, Noki oli enemmän arvoitus. Lopulta kuitenkin oli suhteellisen helppo tajuta se hetki, jolloin normaali muuttui epänormaaliksi. Päädyimme siis Nokin kanssa eläinlääkäriin, jossa sektiolla maailmaan saatiin viisi pentua; kaksi urosta ja kolme narttua. Sektion syy oli kahden pennun työntyminen kanavaan yhtä aikaa. Tukkivat siis tien toisiltaan, eikä kumpikaan mahtunut etenemään kanavassa. Tämän sektion vuoksi nämä jäivät Nokin ensimmäisiksi ja viimeisiksi pennuiksi. Luonnollinen synnytys on se, mihin kasvatustyössä meidän kaikkien tulisi pyrkiä. Usein katson Nokia ja harmittelen tätä asiaa. Se kun on jumalattoman kaunis ja etenkin kaunisrakenteinen narttu. Mutta elämä on, ja toivottavasti sen jälkeläiset joskus jatkavat sukua. 

Tässä pentueessa isyydet jakaantuivat niin, että yksi narttu,  J. Arvokas Lahja on Tuiskuturkin Wahtin pentu ja muut Röllin.

Röllin ja Nokin jälkeläiset ovat polveutumisen perusteella terveitä DM:n ja Pompentaudin osalta

NARTUT

Juovattaan Aikapommi eli Luna (Lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä terve, polvet 0/0, silmät terveet, sydänkuuntelu puhdas, Tga-A negatiivinen 5/2017. Prcd-PRA terve, IFT122-PRA terve, cmr-terve, luonnetestattu + 125, laukauskokematon. Kaksi pentuetta.)
"Luna on kiltti koira, joka haluaa tervehtiä kaikkia. Luna on myös innokas ja sinnikäs. Vauhtia siis piisaa. Luna ei helposta järkyty, eikä ole liian herkkä koira. Se kaipaa läheisyyttä, eikä epäröi hakea silityksiä. Lunaa joutuu usein kieltämään hyvin jämäkästi, mutta alistuu kuitenkin kohtaloonsa. Luna tykkää muista koirista. Lunaa pystyy pitämään metsässä vapaana. Ei lähde hajujen perään. Toki jos näkee rusakon, lähtee, mutta ei ole erityisen riistaviettinen"
  
Juovattaan Aito Arvoitus eli Aino (Polvet 0/0, silmät terveet, virallinen sydänkuuntelu: ei sivuääniä. Lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä VA1, spondyloosi puhdas, LTV3. Luonnetestattu +93, laukausarka. prcd-PRA terve)
"Aino on reipas pikku koiruus, kaikkia rakastava, itsepäinen ja itsenäinen, mutta samalla erittäin ihmisrakas otus. Mökillä pysyy pääsääntöisesti vapaana pihalla, ei hauku turhia mutta ilmoittaa jos joku on pihaan tulossa. Vahvatahtonen koira Aino on ja välillä keskustellaankin vahvasti siitä, kumpi meidän huushollia pyörittää. Useimmiten kuitenkin tottelevainen ja kiltti tyttö, oppii nopeasti ja on nameilla ja leluilla palkittavissa, tykkää leikkiä yksin sekä ihmisten kanssa. Aino on myös erittäin sopeutuvainen, johon on osin pakosta joutunut minun työni vuoksi, ei siis hätkähdä vieraista paikoista ollessaan yökylissä milloin missäkin ja reissatessaan emännän kanssa.
Mutta kaikenkaikkiaan aivan loistava koira, juuri minulle sopiva, yhtä jääriä akkoja ollaan kumpanenkin. Välillä niin rasittava, mutta niin mahdottoman rakas!" Kuva: Taru Vallius

Juovattaan Arvokas Lahja eli Ruska (polveutumisen perusteella terve prcd-PRA:n, DM:n ja Pompentaudin osalta, polvet 0/0)
"Ruska on ihana, kiltti, rakastavainen, ja koko kylän kaveri! Lapsi ystävällinen neiti, jolla pilkettä silmäkulmassa. Ruska tuskin haukkuu jos tulet meidän pihaan. Ja todennäköisesti hän antaa sinulle suuren, märän pusun! Mutta kun katse kääntyy.. Ruska varastaa sinun kengän. Tai pipon, hanskan, sukan, tai käsilaukusta jotain. Ruska on fiksu, mutta myös ajoittain omapäinen. Herkuilla saa kyllä tekemään melkein mitä vain! Hienosti hän kyllä harrastaa talon tyttären kehoituksella pieniä kotitekoisia agilityratoja, ja temppuja. Bravurina on ehkä "kuollut", jossa hän viihtyy selällään, jalat pystyssä, niin hyvin ettei malta lopettaa! Vain tyytyväisesti jää siihen asentoon makaamaan. Kuva: Ville Nenonen


UROKSET

Juovattaan Ainutlaatuinen eli Pyry (Lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet, prcd-PRA kantaja, kaksi pentuetta). Pyryn jälkeläisellä todetun epilepsian vuoksi Pyryä ei tule käyttää enää jalostukseen. 


                                                      

Pyry

Juovattaan Armoton Jästipää eli Saku (Polvet 0/0, lonkat A/A, kyynärät 0/0, silmät terveet, kivesvikainen, kastroitu. Silmissä todettu pannus 2/2024)
"Saku on kiltti ja kaikkien kaveri, utelias ja rohkea. Leikkisä ja vähän hömelökin. Ei säiky helposti tai reagoi ääniin. Vähän jääräpäinen on, mutta toisaalta alistuva. Tulee hyvin muiden koirien kanssa toimeen. Vahti- ja riistaviettiä on jonkun verran, mutta pystyy pitämään metsässä vapaana. Tykkää paljon rapsutuksista. Suurin haaste on muiden koirien ohittaminen. Koettelee omistajiensa hermoja tekemällä tuhotöitä välillä. Uudet temput Saku oppii nopeasti ja on siinä mielessä helppo koulutettava. Kaikenkaikkiaan ihastuttava tapaus.
 
 
JUOVATTAAN P- pentue s. 11.11.2018

Emä: Juovattaan Aikapommi
Isä: Naavisemon Valonvaltias

Luna oli minulla jalostuslainassa ja oli ihan uusi kokemus pennuttaa toisen omistama koira. Huomasin, että vastuu painoi ihan eri tavalla. Pennut syntyivät lopulta eläinlääkäriasemalla lääkkeiden + osin el.lääkärin avustamana. Kaikki olivat tosi isokokoisia ja heti erittäin elinvoimaisia mötkäleitä. Jälkeenpäin olen miettinyt, että pennut olisivat ehkä syntyneet kotona ongelmitta, jos olisin uskaltanut vaan odottaa ja katsella rauhassa. No, kristallipalloa kun ei ole ja toisaalta varmassa vara parempi, niin nyt meni näin.

Pentue nimettiin Klamydian kappaleilla.

Pentue on polveutumisen perusteella terve prcd-PRA:n, Pompentaudin ja DM:n osalta.

NARTUT

 Juovattaan Pala Elämää eli Pieta (Lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV 1, VA 0, polvet 0/0, silmät terveet)
"Pieta on hösöttävä pusukone! Pietahan haluaa olla siellä missä muutkin, eli on äärettömän seurankipeä tapaus. Tykkää kaikista ihmisistä (ei varmaan ole tullut vastaan sellaista tyyppiä jota Pieta ei ilolla tervehtisi ). Tykkää yleensä myös toisista koirista. Marian (=omistaja, on meillä sijoituksessa) luona ollessaan kuitenkin pyrkinyt hivuttautumaan koiralaumassa ylöspäin. Tekee sen niin taidolla ja huomaamattomasti, että asiaa on vaikea huomata. On kuitenkin ihmiselle nöyrä ja uskoo, kun asiasta huomauttaa.  On iso ja vaalee, sellainen hyväntuulinen jokapaikan höseltäjä. Äärettömän kiltti ja haluaa miellyttää."

Juovattaan Pala Rauhaa eli Hupi (pieni napatyrä, polvet 0/0, lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, silmät PPM iris-iris, luonnetestattu pistein +113, laukauskokematon)
"Hupissa on paljon rakkautta ihmisiin, muihin koiriin ja ihan koko maailmaan. Hupi lähtee myös innolla mukaan kaikkeen, mutta osaa rauhoittua tarpeen tullen omiin oloihinsa. Omat lapset eivät ole enää ihan pieniä, mutta Hupi sietää hienosti pieniä lapsia ja häipyy omiin oloihinsa, kun saa tarpeekseen. Hupi tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja jaksaa leikkiä pentujen kanssa kärsivällisesti. Vuoden ikäisestä Hupi on alkanut haukkua tietyille koirille, mutta en ole saanut selvää, että onko kyseessä pelkoa vai halu tutustua. Sitkeällä palkkaamisella huomio pysyy jo oikein hyvin minussa ja ohitukset sujuvat jo pääsääntöisesti oikein hyvin. Hupi haluaa miellyttää ja oppii uusia asioita nopeasti. Koska se on kovin ahne, niin ruoka on hyvä motivaattori. Hupi on suhteellisen hiljainen haukkumisen suhteen, mutta edelleen se marisee, huokailee, marmattaa ja mutisee paljon, ihan niin kuin Mirjan luons pikkupentuna. Huomiota haetaan paljon tökkimällä kuonolla lisää rapsutuksia ja selälleen kellahdetaan heti tilaisuuden tullen ja kerjätään maharapsuja. Mutta kun huomiota ei tule, se huokaisee ja päästää haikean "murahduksen" ja menee omiin oloihinsa. Nukkumapaikka on aina jonkun pöydän tai sängyn alla, nykyinen paikka on astiakaapin alla, jonne se juuri ja juuri pääsee änkeämään. Mutta siis kaiken kaikkiaan Hupi on todella ihana ja olemme kovin onnellisia, että saimme sen meille. "

 UROKSET

Juovattaan Pohjanmaalla eli Jehu (Lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV 0, VA 0, polvet 0/0, sydänkuuntelu puhdas, silmät ok (ppm), luonnetestattu pistein +142, laukausvarma). Jehulla on ollut toistuvia hiivatulehduksia tassuissa, jonka vuoksi sitä ei käytetä jalostukseen. 
"Jehu on kaikin puolin aika ihana. Jehulla on omat metkunsa ja etenkin nyt keväällä taitaa olla vähän kevättä rinnassa, mutta yleisesti ottaen varsin helppo koira. Ja Jehu tuntuu myös aika miellyttämisenhaluiselta. Jehu tulee kaikkien kanssa toimeen ja yhä olisi hinku moikata kaikkia. Jonkin verran tästä ollaan jo päästy yli, mutta välillä keskittyminen herpaantuu. Jehu on yllättänyt sillä, että on melkoinen sylikoira ja tosi huomion kipeä! Pienenä ei ihan tajunnut mikä juttu se silittely on, mutta nyt toinen tulee välillä ihan syliin asti ja pyytää vatsasta ja kainalosta rapsutusta. Myös tassujen hierominen on Jehusta ihan parasta! Jehu tykkää liikkua meidän kanssa luonnossa ja kunhan tämä koronatilanne helpottaa niin lähdetään taas maalle missä Jehu saa olla vapaana ja uida. Ja vielä lisäksi täytyy sanoa, että Jehu kuvattiin luustoltaan terveeksi, mikä on aika ihanaa!"

Juovattaan Pyhä Yksinkertaisuus eli Pyry (Polvet 0/0, lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä terve, sydänkuuntelu puhdas, kastroitu)
"Pyry meidän rakas duracel! Kastraatio oli Pyryn kohdalla täysin oikea päätös! Nyt kun ”häiriötekijät” on eliminoitu niin Pyryn todellinen luonne on päässyt esiin. Pyry rakastaa kaikkia ja kaikkea ja haluaa olla aivan kaikessa mukana - mielellään vielä kyljessä kiinni. Aikaisemmin Pyry ei juurikaan välittänyt rapsutuksista tai muista hellyydenosoituksista, mutta nykyään niitä kerjätään kyljellään ja välillä muistutetaan kuonolla jos joku kehtaa lopettaa kesken. Suuren surun keskellä Pyry on ollut maailman liikuttavin lohduttaja. Akkua ei Pyrystä meinaa saada loppumaan millään, joten uutena aktiviteettina aloitettiin Nosework-treenit, jotka todettiin heti alkutekijöissä tehokkaaksi tainnuttajaksi. Pyry oppii uudet asiat todella nopeasti, mutta varsinaista miellyttämisenhalua ei ole...tämä tapaus on hyvin oman arvonsa tunteva. Pyry kuitenkin elää syödäkseen, joten motivointi ruoalla toimii aina! Hihnakäyttäytyminen alkaa olemaan melko priimaa eikä muihin koiriin enää juurikaan reagoida ilman lupaa. Pyry on kyllä kaikin puolin niin täydellinen perheenjäsen meille!" 


 

Juovattaan Pilke Silmäkulmassa eli Käry (polvet 0/0, lonkat B/B, olat terve/terve, kyynärät 0/0, selkä terve, silmät OK, luonnetestattu loppupistein +157, laukausvarma). Ensimmäinen pentue syntyy 2/2024


"Käry on edelleen sellanen kaikki käy -tyyppi. Jos mitään ei tapahdu, osaa ottaa rauhallisesti, mutta kaikessa haluaa olla mukana ja on aina valmis lähtemään mihin tahansa mukaan; töihin, autoilemaan, ulos, ihan mitä vaan. Rakastaa kaikkia ihmisiä ja koiria, mutta on myös sosiaalisesti tosi fiksu kaveri. Lukee toisen jo kaukaa sen suhteen haluaako ne tutustua ja tilanteen mukaan jättää ne joko omaan arvoonsa tai käy suoraa leikkimään tai juoksee syliin. Käry on keskimäärin tosi hiljainen koira. Haukkuu vaan hyvästä syystä; leikkiessä tai jos joku pelottaa. Miellyttämisenhalua ei kauheasti ole. Tekee sen, minkä katsoo kannattavaksi eli omistajana tarvii pitää huolta, että palkka on tarpeeksi hyvä, jotta homma toimii. Aina rakastanut rapsutuksia ja huomiota ja heti tilaisuuden koittaessa kellahtaa selälleen vastaanottamaan niitä. Kasvaessa myös mukavuudenhalua on tullu koko ajan lisää. Nykyään menee sohvalle jopa itsekseen ihan vaan makoilemaan ja nukahtaa välillä viereenkin (josta hetken päästä havahtuu, ettei tän nyt näin pitäny mennä ja menee jatkamaan unia lattialle tai sängyn alle)."

K-PENTUE

Emä: Äänekäs Hillervo
Isä: Seitavuoren Peppone

Saagan tiineys ja synnytys sujui mallikkaasti alusta loppuun. Emälinjalleen uskollisesti se synnytti hieman etuajassa. Pennut olivat hyväkuntoisia ja Saaga hoiti ne hienosti. 

Pentue on polveutumisen perusteella terve Pompentaudin, prcd-PRA:n ja DM:n osalta.
Pennut nimettiin Ylöjärven omien Eppujen mukaan.

NARTUT

Juovattaan Kultaista Sadetta eli Tirppa (Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä LTV 0, VA 0)
Tirppa on todella kaunis, mutta valitettavasti luonteeltaan varauksellisesti vieraisiin ihmisiin suhtautuva nuori narttu. Tykkää tehdä mitä vain omistajansa kanssa ja on helpohko kouluttaa. Tirpan moottorina toimii selkeästi taistelutahto. Oman perheen parissa hurmaava, kiltti kainalokoira. 

Juovattaan Kamat Lujilla eli Nena (pentutarkastuksessa pikkuruinen napatyrä, joka katosi täysin jo 12 vkon ikään mennessä, silmät ok, polvet 0/0), lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, SP0, VA0, olkanivel terve/terve, virallinen sydänkuuntelu puhdas, ei sivuääniä

UROKSET

Juovattaan Keskiyön Cowboy eli Rekku (Lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV4, VA 0, SP0). Saatavilla jalostukseen terveselkäiselle,  hyvähermoiselle ja avoimelle nartulle, jalostustoimikunnan hyväksymään yhdistelmään. Nartun lähisuvussa ei saisi olla allergioita tai muita autoimmuuniongelmia. 
"Parasta elämässä on Rekun mielestä vapaana metsässä ja mökillä samoilu, noin yleisesti ottaen tulee hienosti heti vihellyksistä luokse, mutta välillä korvissa tuntuu olevan pientä vaikkua jos oikein kiva hajujälki löytyy.
Kun susi-hukkana metsästä on palattu kotiin, rakastaa tämä poika kaikkea huomiota mitä osakseen saa. Aamu- ja iltarapsutukset kuuluu arkee sekä syliin tulo sohvalla on välttämätöntä. Rekku on persoona isolla peellä- luonteensa puolesta käy kahdella vaihteella: todella rauhallinen, fiksu ja aikuismainen herra tai hormonihyper teini. Näistä jälkimmäinen aiheuttaa päänsärkyä.
Suuhun kelpaa kaikki maan ja taivaan väliltä, mutta vain äärimmäisessä hädässä nappula. Vetoleikit ja kaikenlainen materian repiminen ovat Rekun lempi harrastuksia. Huonekalut ja kengät ei onneksi enää kiinnosta.
Maailman ihanin ja meidän perheeseen täydellinen nuori lappalainen, innolla odotetaan, millainen aikuinen Rekusta kasvaakaan!"

 

Juovattaan Kun Olet Poissa eli Jope (erittäin herkkämahainen, lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0, SP0, polvet 0/0.)

"Jope on edelleen hurmuri joka sulattaa kaikkien sydämet. Viimeisin aluevaltaus on minun uusi työpaikka, jonne selvitellään parhaillaan koira-avusteisen työskentelyn mahdollisuuksia osana erästä hanketta. Jos korona ei peru soveltuvuuskokeita syksyltä, käydään Jopen kanssa Koirat kasvatus- ja kuntoututyössä ry:n sove elokuussa ja sen jälkeen aloitan itse täydennyskoulutuksen aiheeseen liittyen. Jope on (ainakin näin äidin rakkaudellisten silmälasien läpi katsottuna) vuosikkaaksi melko rauhallinen ja siksi voinkin kuvitella Jopen aloittelevan uraansa toimistokoirana jo piankin ja etenevän mahdollisesti muihinkin töihin.
Jopen herkkämahaisuus on ilmoitettu jalostustoimikunnalle ja vaikuttaa siltä että se on saatu (viimeksi kun kehuin niin seuraavana päivänä tuli pitkästä aikaa hirmu ripuli) vihdoin ja viimein jotenkin haltuun.
Jope on osoittanut oppivaisuutta ja kuuliaisuuttakin, mutta välillä jos käsky tai kielto ei sovi hänen aikomuksiinsa, kattoo se minua niinku halpaa makkaraa ja saattaa hetken roikkua esimerkiksi hihnassa hampaillaan (okei, ehkä viis sekuntia). Jope rakastaa kielareita, ihmisiä, palloja ja lunta yli kaiken. Jope on eittämättä ihmisten koira!"

Juovattaan Kivenä Kengässä eli Hönö (allerginen useille kasveille ja ruoka-aineille, oireilee kutinalla. Kastroitu)
"Hönöstä on kasvanut ihana, äärettömän älykäs ja uskollinen perheenjäsen. Satunnaisesti on vähän jääräpäinen, jos päättää täällä peltojen keskellä lähteä johonkin omalle seikkailulleen niin korvat naksahtavat pois käytöstä kokonaan. Palaa kuitenkin hetken päästä aina itse kotiin, eli koskaan ei laumaansa hylkää (yleensä käy vain tarkistamassa että naapurissa on kaikki hyvin). Hönö on myös ruoan suhteen äärettömän nirso, joka on sinällään osoittautunut siunaukseksi: esimerkiksi kissojen ruoat saavat olla ihan rauhassa.
Kaikinpuolin Hönö on hyvin helppo koira, joka tulee toimeen kaikkien - niin neli- kuin kaksijalkaisten kanssa, rakastaa edelleen vetoleikkejä, ja antaa pusuja ja rakkautta niin paljon kuin kukin on vain valmis vastaanottamaan."

 
Juovattaan Kiistän Kaiken eli Poju (kastroitu nuorena. 3-vuotiaana todettu erittäin vaikea lonkkanivelien kasvuhäiriö, epävirallisesti luustokuvattu D/E, selkä LTV3. Lopetettu vaikeiden nivelrikko-oireiden vuoksi 3v 1kk ikäisenä)
"Poju on ihana oman perheen koira. Hellyydenkipeä, halittava ja kiltti. Hyvin oma-aloitteinen touhuissaan ja leikeissään ja sitkeät vetoleikit ihan ykkösjuttu edelleen! Mitkään lelut ei kestä näissä hampaissa, joten en päädytty itse tekemään vanhoista farkuista tai paksuista kankaista edes hetken kestäviä leluja. Silppuaa sanomalehdet, pahvilaatikot, sukkahousut ja villasukat hetkessä.
Herkkähaukkkuinen ja äänekäs veijari, örisee ja juttelee kovasti. Äänekkään sukuhaaraan selvästi kuuluva yksilö. Poju arastelee vieraita ihmisiä. Meillä ikävä kyllä arastellaan myös muita koiria. Poju hillitsee hermonsa isännän kanssa lenkillä ja jopa ohittaa välillä hienosti toiset koirat, mutta muun väen kanssa saattaa saada raivokkaan räksytyksen aikaan. Ollaan tultu siihen tulokseeen, että Pojulla on pohjalla edelleen hyvin voimakas pelko muita koiria kohtaan. (Säikähti pikkupentuna lenkillä pihastaan rynnänneitä isoja koiria.) On kyllä koiria, joiden kanssa päästään ihan lähikontaktiin, mutta näitä on aika vähän. Onneksi kotona Poju ja isäkoira Papi ovat kuin paita ja peppu, joten arki sujuu hyvin. Syksyllä tehty kastrointikaan ei vaikuttanut mitenkään Pojun reagointiin vieraita koiria kohtaan. Pohjimmiltaan ihana koira, mutta luonteeltaan hieman arka ja pelokas uusissa tilanteissa. Onneksi Poju tuli meille, niin tämä ei ole ollut isompi ongelma.
Ruuan suhteen meillä ei nirsoilla, päinvastoin kaikki menee alas. Maha kestää melkein mitä vaan!"


Juovattaan U-pentue s. 24.9.2021
 
Emä: Juovattaan Aikapommi
Isät: Juskankankaan Hupiveikko ja Äänekäs Jossain Täällä

Sain kunnian jalostuslainata Lunan toistamiseen. Ensimmäinen pentue oli kerennyt jo 2,5-vuotiaiksi, ne oli kaikki luustokuvattu, polvet tutkittu terveiksi ja yksi jo luonnetestattukin. Luna oli juuri täyttämässä kuusi vuotta. Oli mielestäni vallan otollinen hetki toiseen pentueeseen. Astutukset sujuivat hyvin, samoin tiineysaika oli ongelmaton. Synnytys oli mallia maraton + tunteiden aallokko. Mutta lopputulos loistava: seitsemän virkeää pentua normaalilla alatiesynnytyksellä. Yhden oksitosiinipiikin verran tarvittiin kyllä eläinlääkärin apua. Isyydet jakaantuivat ihanan tasaisesti: J. Hupiveikoille syntyi 3 narttua ja Ä. Jossain Täällä sai 1n + 3u. Uhkiaposkinen, Umpimähkhään ja Uskomaton Tarina ovat polveutuminen perusteella terveitä Pompentaudin ja pcd-PRA:n osalta. DM:n,cmr:n ja IFT122-PRA:n osalta korkeintaan kantajia. Pentueen urokset ja Uppolumi ovat polveutumisen perusteella terveitä Pompentaudin, prcd-PRA:n ja DM:n osalta. Cmr:n ja IFT122-PRA:n osalta korkeintaan kantajia.

NARTUT
 
Juovattaan Uhkiaposkinen eli LYYLI (idiopaattinen epilepsia, lääkitys) Lyyli päästettiin eutanasian kautta ikiuneen pahentuneen epilepsian ja lääkityksen sivuoireiden vuoksi 1,5v iässä. 
"Lyyli on reipas ja iloinen pentu. Ulkona Lyyli menee vapaana hienosti ja tulee kutsusta luokse heti. Hihnaharjoittelut käynnissä. Kehuista hepuloi onnesta. On mielestäni melko aktiivinen pentu ja leikkii leluilla jatkuvasti ja koittaa myös terottaa hampaitansa vähän joka paikkaan. Vaikuttaa kovin innokkaalta oppimaan ja luulenkin, että hänestä on isompana mihin vain! Ruoka maistuu ja yöt hän on nukkunu alusta asti kivasti hiljaa isompien koirien joukossa. Mahdottoman utelias ja älyttömän ihana. On rohkea uusissa paikoissa eikä arastele vieraita ihmisiä. Koettelee hieman aikuisten koiriemme hermoja, mutta osaa lopettaa kuitenkin suht ajoissa härnäämisen. Pentulaatikossa alkunsa saaneet kiipeilytaidot on edelleen aktiivisessa tilassa ja Lyylihän jo alle 8vkon ikäisenä päätti, että kyllä hänkin hengailee sohvalla jos muutkin!"

Juovattaan Uppolumi eli HALLA (Lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0, SPO0, olat terve/terve.). 

 

"Halla on todella aktiivinen ja sosiaalinen pentu, joka rakastaa ihmisiä, uusia paikkoja ja ruokaa. Lelut eivät ole ehkä suurimmassa suosiossa, mutta sen sijaan villasukat… tai sukat ylipäätään, paperirullat, kakkapussit, polttopuut yms. saa kyytiä! Myös ihmisen sormet ja varpaat kiinnostaa. Iltaisin saa pentulandiastakin tutut hepulit ja vetää ympäri pirttiä ja röykyttää mitä tavaraa milloinkin. Olkoonkin vilkas, niin myös melkoinen sylihauva hän on. Hakeutuu viereen tai syliin nukahtamaan ja hieman myöhemmin sitten vaihtaa paikkaa viileämpään esim. lattialle terassinoven eteen. Pissat lorauttaa innostuksesta helposti mihin tahansa lattialle
, mutta silloin kun keretään vartavasten pihalle pissalle, niin tekee hienosti sinne. Kakalle on pyytänyt myös ulos tähän saakka aina. Hihnassa hän kulkee reippaasti ja valjaista ei ole enää millänsäkään. Harjoitellaan polulla kulkemista taluttimessa ja siellä ollaan toistaiseksi kyllä aivan solmussa välillä. Vapaana saanut myös nyt kulkea lähimetsässä ja tulee aina kutsusta luokse. Palkka nimittäin kiinnostaa. Kehut ja namit. Tutustuu rohkeasti uusiin paikkoihin ja on kyllä todella utelias. Ei pelkää kovaa meteliä, laskettelijoita, pulkkia, pikkulapsia, suihkua tai autoja. Sauvakävelijät oli kuitenkin jo liikaa. Toisia koiria vähän alussa jännittää, mutta kannustuksen ja pikku tutustumisen jälkeen reipastuu ja yrittää leikkiä. Tosin me on nähty vasta kahta tuttua koiraa eli otanta ei ole kovin suuri. Nukahtaa mihin tahansa: retkellä syliin takinsisään, matkailuautoon… kotona nukkuu yöt 12v. tyttären vieressä… tai no, tarkemmin hänen tyynyllään. Alussa isoin haaste oli pitkien hiusten hampailla repiminen, johon oli mukava herätä kolmelta yöllä. Harjoitellaan paljon jätä-sanaa.  Lisäksi harjoitellaan rauhoittumista, kontaktia, odottamista ja vähitellen yksinoloa. Istua osaa hienosti pyynnöstä. Ääntään käyttää melko vähän…mutta ne sauvakävelijät kyllä sai kuulla kunniansa… eli kyllä hänestä ääntäkin lähtee. Halla on sellainen nollasta sataan innostuja -tyyppi. Tutkii nenä maassa, touhottaa häntä heiluen, pussailee, repii maasta kaikkea mikä irti lähtee ja hyppii…kunnes sammuu ihmisen läheisyyteen. Halla on meidän perheen viides jäsen, huomion keskipisteeksikin voisi nimittää ja jatkuva ihastuksen aihe hän on. Lapsen kumppani, opettaja ja tuleva harrastuskaveri. Meille kaikille aivan hirvittävän rakas pikku viikari."


Juovattaan Umpimähkhään eli VUOKKO

        

"Vuokko on nyt 2,5-vuotias aivan ihastuttava persoona! Viiden uroksen jälkeen meidän ensimmäinen narttu. Vuokko on rauhallinen ja omaa melkoisesti malttia, mutta siitä löytyy myös turbovaihe harrastuksiin. Sitä on helppo motivoida (ahne ja leikkii myös mielellään) ja kouluttaa, ja se myös yleistää oppimaansa herkästi. Lampaita paimentaessa Vuokko on kiltti, joskin varsin tomera ja sillä on vahva taipumus kerätä lampaat minulle. Arjessa Vuokko on hiljainen ja tilannetajuinen kuusihenkisen perheen silmäterä. Ei mene päivää, etteikö joku perheestä toteaisi ääneen sen olevan söpö. Vuokko on aina ollut helppo ja vaivaton, ja sen kanssa on kiva harrastaa ja kulkea missä vaan. Ihmisille se on avoin ja ystävällinen. Toisille koirille Vuokko on kiltti, mutta aika omaehtoinen. Ukkoseen tai raketteihin se ei ainakaan toistaiseksi ole reagoinut. Riistaviettiä ei varsinaisesti ole, vaikka kyllä Vuokkoa kiinnostelisi villieläinten perään sännätä. Mutta koska on niin kuuliainen, pysähtyy heti kun pyytää. Vuokkoa voi siis huoletta lenkkeilyttää vapaana, ja meillä onkin selkeät säännöt, ettei metsäneläimiä häiritä lenkeillä. Vuokko on täydellisen tasapainoinen ystävä ja perheenjäsen ruuhkavuosiarkeen!"




Juovattaan Uskomaton Tarina eli UNNI (Lonkat B/B, kyynärät 0/0, selkä LTV1, VA0, SPO 0, olat terve/terve, polvet 0/0

"Unni on persoona. Hyväntahtoinen pusutteleja, joka ottaa huomionsa silloin kun sitä haluaa ja on hyvä keksimään siihen erilaisia konsteja. Tästä ollaan saatu osamme niin me ihmiset kuin vanha rouvakoira Rassi, jonka "tassun alle" Unni on kuitenkin toistaiseksi vielä ihan kiltisti asettunut. Unnilla ei ole näkymättömiä rajoja, mutta aitoja, portteja ja kiinni olevia ovia se kuitenkin kunnioittaa. Unni tykkää kiipeillä (mm. sohvan selkänojalla) ja hyppiä, sille sopisi varmaan agility, jos itsellä olisi lajiin enemmän kiinnostusta. Unni keskittyy yhteen asiaan kerrallaan. Tästä on välillä haittaa, kun korvat ja nenä ei tunnu toimivan yhtä aikaa, mutta etuakin kun harjoitellaan vaikka uusia juttuja tai treenaillaan vanhoja. Unni ei todellakaan kyllästy äkkiä ja jaksaa tehdä hurjan määrän toistoja putkeen. Mutta sen jälkeen voi olla, että oma peti saa kyytiä kun pää sauhuaa. Helposti motivoitavissa ruualla, mutta tykkää myös leikkiä ja esittelee mielellään leluja "hurjasti" muristen. Taajamassa lenkkeillessä vähän altis häiriöille, mutta meidän lenkit keskittyykin pääosin metsään, vaikka kylän keskellä asutaankin. Unni rakastaa katsella ympäristöä ja aidatulla takapihalla viihtyy pitkät tovit kesällä joen rannassa katsellen tai talvella lumikasan päällä istuskellen. Jonkin verran vahtii, mutta se korostuu lähinnä silloin kun Rassikin on paikalla. Tällä hetkellä meillä ei ole varsinaisia harrastuksia, mutta suunnitelmissa on aloittaa nose work ja kesällä testata ehkäpä verijälkeä. Haistelu on Unnin juttu ja lenkillä nenä vie vahvasti. Lampailla on käyty kerran ja Unnilla selkäesti on viettiä hommaan, mm. vahva kiertämis- ja kasaamistaipumus. Kertaalleen on käyty Katselmuksessa ja virallisessa näyttelyssä. Tähän mennessä Unni on ollut terveenä. Nartuksi se on varsin raamikas ja vahvaluustoinen, mutta ei kuitenkaan mikään jättiläinen. Unnilla tuntuu olevan suhteellisen iso tekemisen tarve. Rauhallisimmillaan Unni on kotona silloin, kun ympärillä tapahtuu tai ollaan lähdössä lenkille. Jos taas Unnilla on tylsää, niin se ei jää huomaamatta. Kovat äänet ei aiheuta kummempaa reaktiota, korkeintaan kiinnostunutta kuuntelua. "


UROKSET

Juovattaan Ukkosenjyrhäys eli VILJO (Lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV3, VA0, SPO0, olat terve/terve)

 

"Viljo on nallekarhu niin luonteeltaan kuin ulkoisestikin. Persoonana mielensä pahoittaja, tuhahtelija ja kulmien alta tuijotettelija. Arjessa todella helppo ja huoleton ystävä, joka mukautuu arjen kiireisiin. Milloin lenkit jää lyhyemmiksi, korvaa Viljo ajan nukkumalla eikä turhaa energianpurkamis-pöljäilyä ole koskaan ollut havaittavissa. Helppo ottaa mukaan minne ja milloin vain, pitää kovasti kaikista ihmisistä. Lapsia paimentaa hyvällä tavalla, mutta on toisinaan turhan varaukseton ja lähtisi kenen mukaan vain. Tulee hyvin toimeen tuttujen koirien kanssa, mutta oudompia koiria kohdatessa Viljo kyllä kuuluvasti yrittää kertoa kuka pomo on. Ääniherkkyyttä on havaittavissa, sillä ukkonen ja pamaukset, joiden lähde ei ole tiedossa, saa aikaan levottomuutta ja epävarmaa haukuntaa. Viljo on innokas hakukoira, joka ilmaisee todella hienosti haukulla. Toisinaan vaan reeneissä on niin kivaa, että vauhti vie mennessään ja työn teko unohtuu, mutta onneksi vetohommissa hiihtämässä saa sitten mennäkin lujaa! Viljo pysyy hyvin irti, eikä ole pahemmin kiinnostunut eläintenjäljistä. Kotona viihtyy sohvalla kainalossa ja siirtyy perässä sinne missä muukin lauma on. Mummolat on parhaita paikkoja, koska siellä saa aina herkkuja. Ei oltas kyllä juuri meille sopivampaa koiraa saatu!"

Juovattaan Unikatkijainen eli KARMA

"Karma on ihastuttava ja vihastuttava, hermoja raastava ja sydämen sulattava. Ahnein pentu jonka itse olen tavannut, ruokaa ei ole koskaan tarpeeksi ja itse ei tarvitse kellosta ruoka-aikaa katsella vaan sen huomaa lähestyvän lisääntyvästä levottomuudesta. Kohtaa kaikki uudet tilanteet innoissaan ja osaa puhua koiraa hienosti. Pelottavin asia ikinä on naapurin mopsi ja sen ollessa pihalla ei pysty kun istua ja tuijottaa.
Isä koira on parasta ikinä! Sen kanssa Karma jaksaa remuta kokoajan ja yötkin nukkuvat vierekkäin.
Osaa komennella topakasti ja keksii kyllä kokoajan itselleen tekemistä, hyvässä ja pahassa! Tarpeet tehdään upeasti ulos tai suojan päälle. Pannassa kulkeminen Joikun vierellä sujuu hienosti, vaikka ihmisolennot sitä vähän jännitti. Karma on upea pari Joikun kaveriksi; Joiku on koko ikänsä erikoistunut etsimään pihalta karkureittejä esteitä ylittäen ja Karma alittaen."

Juovattaan Urakkapalkka eli VALO (Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät terveet)



Valo on kaikkia rakastava, iloinen hulivili 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti