Murheellisten uutisten kevät

Maaliskuussa sain viestin, että Poju (Juovattaan Kiistän Kaiken) on ontunut pari viikkoa takajalkaansa ja omistajat olivat vieneet sen ortopedille ontumatutkimuksiin. Tutkimusten löydökset olivat suuri järkytys. Pojulla todettiin erittäin vaikea-asteinen lonkkanivelen kehityshäiriö. Voin suoraan sanoa, etten ole ikinä nähnyt niin järkyttävää lonkkakuvaa. Molemmat lonkat olivat pahan näköiset, mutta toinen oli.. miten tämän nyt selittäisin. Ikään kuin lonkkamaljaa ei ollenkaan ja tosi pahat nivelrikot ympäriinsä. Lonkkavian lisäksi selkäkuvissa näkyi LTV3, mikä saattoi vielä pahentaa Pojun oireilua. 

Pojulle annettiin päivittäin kipulääkkeitä ja sille kokeiltiin eläinlääkärin suosittamaa fysioterapiaa. Ensimmäisen fysioterapian jälkeen tilanne vain paheni. Poju ei enää halunnut liikkua ja käytännössähän tilanne oli se, ettei sen toinen lonkka pysynyt lainkaan paikoillaan. Keskustelimme tilanteesta omistajien kanssa ja päädyimme yhteisymmärryksessä siihen, että ainoa eettisesti oikea ratkaisu on päästää Poju tuskistaan. 11.4. Poju lähti eutanasian kautta tähdeksi taivaalle. Koiran menettäminen on aina raskasta, mutta järjettömän vaikeaa on luopua 3-vuotiaasta perheenjäsenestä, jonka elämän piti olla vasta alussa. 

Kasvattajana mietin tietenkin, miksi näin kävi. Pojun emän Saagan sisarusparvessa on hyvin suurta hajontaa lonkkatuloksissa aina A-D. Puolisisaruksissa jopa E-lonkkia. Kaikki lonkkatiedot eivät olleet käytettävissäni vielä silloin, kun Saagan pennutus oli ajankohtaista. Valitsin sille kuitenkin tarkoituksella hyväindeksisen, A-lonkkaisen uroksen pienentääkseni riskiä. Vaikka kuinka mietin, en olisi tästä yhdistelmästä osannut odottaa näin pahaa lonkkatulosta. Pojun viidestä sisaruksesta neljä on luustokuvattu ja kaikilla muilla on puhtaat A-lonkat. Olen siis tullut mutuilussani siihen tulokseen, että jostain tuntemattomasta syystä Pojun kohdalla lonkkien kehityksessä on sikiöaikana mennyt jotain totaalisesti pieleen. 

Olen pyrkinyt kannustamaan kasvattieni omistajia kuvauttamaan koiriensa luuston sekä bongailemalla joukkotarkastuksia, osallistumalla kuvauksiin rahallisesti että myös ihan muistuttelemalla asiasta. Tämä Pojun kohtalo kertoo karulla tavalla sen, miten pitkälle koira pystyy peittämään kipuaan ja miten mahdotonta meillä on tietää koiraan todellisesta terveydentilasta ilman tutkimuksia. Joten nyt vakava  viestini jokaiselle tätä lukevalle: Kuvatkaa koiranne luusto. Miettikää pentua ottaessanne, onko kasvattaja pyrkinyt omilla valinnoillaan minimoimaan esim. lonkka- ja kyynärvikojen riskiä. Koiranet on kaikille avoin tietokanta, josta jokainen voi käydä katsomassa luustokuvausten tuloksia. Yksinkertainen muistisääntö on, että pentueen emän ja isän yhteenlaskettu lonkkaindeksi pitäisi olla vähintään 200. Jos näin ei ole, on keskimääräistä suurempi riski saada aikaiseksi lonkkavikaisia pentuja. Tällainen nuoren koiran menettäminen on kasvattajallekin yksi iso painajainen. "Olen tosi pahoillani" on aika mitättömän laimeaa siinä kohtaa, kun toiset menettävät rakkaan lemmikkinsä. On tosi voimaton olo, miten voisin auttaa? Voinko ylipäätään tehdä mitään? Siinä kohtaa pienen pieni lohtu itselleni on se, että yritin parhaani, toimin yleisten ohjeistusten mukaan, en tarkoituksella leikkinyt venäläistä rulettia. Lopulta Pojun tapauksessa en osannut tehdä muuta kuin pahoitella, kuunnella, olla tukena sen vaikeimman päätöksen tekemisessä. Kiittää, kertoa, että teitte kaikkenne, älkää syyttäkö itseänne. Ja toki tässä tapauksessa myös palauttaa myyntihinnan, koska kyseessä oli selkeästi synnynnäinen vika, joka johti nuoren koiran kuolemaan. Mutta totuus on, ettei yksikään pahoittelu tai yksikään euro tuo koiraa takaisin. 

Ja kaiken jälkeen eniten mietin sitä, miten kauhean kipeä Poju oli, miten pitkään se on kätkenyt kipunsa, miten vähän me ihmiset lopulta pystymme koiraa lukemaan. Joten rakkaat ihmiset. Miettikää, kyseenalaistakaa, etsikää tietoa ja kuvauttakaa ne koiranne! Kyse ei ole jalostuksesta, hifistelystä tai turhasta rahanmenosta. Kyse on sinun koirastasi ja sen elämänlaadusta, jopa elämän pituudesta. Ja sitten toissijaisesti toki myös siitä, että kaikki tieto on tärkeää, kun valitsemaasi rotua yritetään pitää terveenä jalostusvalinnoilla, joihin juuri nämä viralliset tutkimukset vaikuttavat (tai ainakin niiden tulisi vaikuttaa). Ja varalta vielä kerron, että ei, koiran lonkkien terveyttä ei voi päätellä siitä, että se makaa tietyssä asennossa tai hyppii tai juoksee. 

Pojun kohtalon myötä kaksi Pojun sisarusta Jope (Juovattaan Kun Olet Poissa) ja Nena (Juovattaan Kamat Lujilla) kävivät luustokuvissa. Jopella polvet 0/0, kyynärät 0/0, selkä terve ja lonkat A/A. Nenalla sama rimpsu, mutta lisänä kuvattiin olat, jotka nekin terveet, samoin virallinen sydänkuuntelu: ei sivuääniä. Nämä tulokset olivat käsittämättömän suuri helpotus! 

Myös P-pentueesta Hupi (Juovattaan Pala Rauhaa) kävi tutkittavana. Polvet edelleen 0/0, silmissä PPM iris-iris, joka ei Hupin elämää haittaa. Hupi kävi myös luonnetestissä, jonka se oli tassutellut läpi loppupistein +113, laukauskokematon. Tuomareiden loppupalaute oli ollut, että kiltti ja ihana perhekoira, josta ei saa taisteluhalua kaivettua millään esiin. Hupi asustaa lapsiperheen ensikoirana ja on täyttänyt siellä paikkansa erinomaisen hyvin. 

No, väliin siis mahtui mukaviakin terveysuutisia. Kunnes sitten reilu viikko sitten tuli pommi. Illalla soi puhelin ja Lyylin (Juovattaan Uhkiaposkinen) omistaja soitti. Lyyli oli juuri aiemmin saanut kouristuskohtauksen. Ensimmäinen ajatus oli järjetön epäusko, Lyylihän on vasta vajaa 8kk ikäinen pentu! Toinen ajatus oli, että en kasvata enää ikinä. Sitten iski hätä Lyylin ja hänen omien ihmistensä puolesta. 

Lyylillä oli alkanut juoksu edellisenä päivänä. Tällä hetkellä ajatuksena on, että juoksu laukaisi epileptisen kohtauksen. Lyyli on käynyt perus tutkimuksissa, eikä niistä selvinnyt mitään kohtausta selittävää. Epäilynä siis on idiopaattinen epilepsia. Aika näyttää, uusiiko kohtaukset ja tarvitseekä Lyyli lääkitystä voidakseen elää täysipainoista elämää. Enemmän kuin mitään toivon, että kyseessä olisi vain tuo yksittäinen kohtaus. Mutta toisaalta olisi vähän itsensä huijaamista ajatella, ettei kyse olisi epilepsiasta, sen verran klassinen kouristuskohtaus oli ollut. Olen ihan valtavan pahoillani Lyylin, Lyylin sijoitusperheen ja Lyylin omistajan puolesta. Tiedossani oli, että pentueen taustoista löytyy epilepsiaa. Valitettavasti uskaltaisin väittää, että kyseistä inhottavaakin inhottavampaa sairautta löytyy ihan jokaisen suomenlapinkoiran taustoilta. Tarkistutin Luna + Oiva -yhdistelmän jalostustoimikunnalla ja se oli ok. Käytännössä tiedossa ollut epilepsiariski oli selvästi rodun keskiarvoa pienempi. Silti näin voi käydä. Tässäkin tapauksessa Lyylin emän isän puolelta taustat ovat kovin tuntemattomia. Ja aina suvussa voi olla koiria, joilla epilepsia on, mutta omistaja ei ole sitä syystä tai toisesta osannut tai halunnut julkisesti tuoda esiin. 

Joten taas sinulle, tätä lukeva lapinkoiran omistaja: Jos koirallasi ilmenee mikä tahansa sairaus tai arkea hankaloittava piirre (epilepsia, kilpirauhasen vajaatoiminta, kutinat, allergiat, toistuvat ja jatkuvat mahaoireilut, ääniarkuudet..mitä tahansa, niin ilmoitathan niistä rotuyhdistyksen tietokantaan http://terveys.lappalaiskoiragalleria.org/  ja koirasi ollessa paimensukuinen lapinkoira myös PLS:n terveystietokantaan https://www.paimensukuinen.fi/terveysjajalostus/terveystietojen-ilmoittaminen/

Juovattaan kasvatustoiminta on nyt aikalisällä. Minulla ei ole yhtään narttua, jolla voisin pentuja edes yrittää tehdä. Tirppa on Tirppa. Niin kaunis, niin terve. Minä haluaisin, voi kuinka minä haluaisinkaan tehdä sillä yhden pentueen. Mutta minulla ei ole siihen perusteita. Sen luonne ei ole ollut sellainen, joita haluaisin lisää maailmaan. Toisaalta olen huomannut, että jonkun toisen mielestä Tirpan luonteessa ei ole vikaa. Olen Julian kanssa miettinyt, että ehkä me kuitenkin viemme Tirpan luonnetestiin. Ainakin saisimme varmuuden sille, että onko Tirpan luonteessa ne jutut, miksi en sitä uskalla jalostuskoirana ajatella. Vai olemmeko lukeneet koiraamme täysin väärin, mikä sekin toki on mahdollista. 

Sijoituskoirista Hertta (Poikkikorvan Haltin Hertta) siirtyi haltijansa Tiinan omistukseen. Syy oli sama kuin Tirpan kohdalla. Hertta on ihana koira, mutta sen luonteessa on myös sellaisia piirteitä, jotka ei omaan ihanne lapinkoiraan missään määrin kuuluisi. Voi olla, että jonain päivänä kadun tätäkin päätöstäni, mutta nyt se tuntui kuitenkin oikealta. 

Inez (Äänekäs Lumikki) on ihanaluonteinen ja näppärä pieni narttu. Se harrastaa peko-juttuja haltijansa kanssa ja on varsin pätevä kadonneiden etsijä jo. Inezellä on kuitenkin ollut pitkin elämää erilaisia kutinoita ja / tai ohimeneviä iho-ongelmia. Koska ne nykytietämyksen valossa ovat paitsi aina autoimmuunipohjaisia että periytyviä, niin en uskalla Inezelläkään pentuja tehdä. 

Tanka (Soutajan Pielisen Balladi) on käynyt luustokuvissa oikein kelpo tuloksin. Mikäli silmätarkki ja luonnetesti on ok, niin Tankalle on tarkoitus yrittää pentuja v. 2023 aikana. Tanka on minulla yhteisomistuksessa Mierka-kennelin Hennan kanssa ja asuu ihan eteläisessä Suomessa sijoituskodissaan. On siis todennäköistä, että se saa pentunsa etelässä. 

Mutta onneksi minulla on jo monen monta ihanaa kasvattia, joiden elämää voin etänä seurata. Kuka tietää, ehkä vielä jonain päivänä meilläkin on taas käyttöä pentulaatikolle. 

Ihanaa kesää kaikille Juovattaan elämää seuraaville!

Kuumat pentumarkkinat

Meillä on syntynyt tähän mennessä kuusi lapinkoirapentuetta. Ensimmäinen v. 2012 keväällä ja viimeisin syksyllä 2021. Pentujen kysynnässä ja myymisessä on tapahtunut paljon muutosta tänä aikana. Miten koko ajan kuumeneva pentujen kysyntä näyttäytyy minulle kasvattajana? Ja mistä ja miten sinä, pentukuumetta poteva löytäisit sen juuri sinulle oikean pennun?

Koronapennuista ja koronan nostattamasta koirabuumista on kerrottu pitkin vuotta eri medioissa. Lapinkoirien suosio lähti valtaisaan nousuun kyllä jo aiemmin, mutta tuntuu edelleen vaan kiihtyvän. Oletan monen muun kasvattajan tavoin, että Eränkävijät- ohjelman kautta suureksi julkkikseksi ja kansan suosikiksi nousseella Äijä-koiralla on tassunsa pelissä asian kanssa. Itse optimistisesti haluan myös toivoa, että kampanjointi eri rotujen sairaalloisista piirteistä on saanut ihmiset etsimään alkukantaisempia, vähemmän ”pilalle” jalostettuja koirarotuja. Ja kyllähän lappalaiskoirat ylipäätään ovat monella tapaa keskivertoja koiria, jotka taipuvat moneen eli vastaavat monen koiraa etsivän tarpeisiin. Suosiolle lienee siis useita eri syitä, mutta yksi on varmaa: pentukyselyiden tulva on viimeaikoina ollut uskomattoman suuri.

Vuodelle 2020 meillä ei ollut pentuja, mutta pentukyselyitä tuli tasaiseen tahtiin. Kun sitten vuodenvaihteessa 2020-2021 alkoi olla selvää, että vuoden sisällä meillä voisi pentue olla, sain päähäni alkaa tilastoimaan pentukyselyitä. Jo silloin mietin, että voisin aiheesta rustata jonkinlaisen jutun joko Paimensukuisten omaan Reviiri-lehteen tai tänne omaan blogiini. Vuodenvaihteessa laitoin kotisivuilleni tiedon, että meillä on toiveissa pentue nartulle Juovattaan Aikapommi loppukesällä / syksyllä 2021. Muuta tietoa en vielä silloin pentueesta laittanut, kun urosvalintakin oli vielä ihan vaiheessa. Pentukyselyt olen kirjannut ylös aikavälillä 1.1.2021-29.12.2021. Tänä aikana minulle on tullut 280 pentutiedustelua. Näistä 19 puhelimitse soittamalla, 3 tekstiviestillä, 3 kasvotusten, 14 Facebookin yksityisviestillä ja loput sähköpostitse. Kotisivuillani on yhteystietoni ja maininta, että vuorotyön vuoksi toivon yhteydenotot ensisijaisesti sähköpostiin. Tätä hyvin kunnioitettiinkin. Osa on voinut ottaa numeroni esim. Reviiristä, eikä minua toki haittaa, vaikka soitetaankin. Sen sijaan pelkkä tekstiviesti ”Hei, haluaisin ostaa sinulta pennun, milloin luovutuksessa olevia?” on aika huono tapa lähestyä asiassa. 

Olen vastannut jokaiseen pentukyselyyn. Noin 40 kyselijää sai pitkän ja kattavan vastauksen pentusuunnitelmistani, ehkä lisäkysymyksiä pentua etsivän toiveista ja elämästä. Näitä siis pidin lähtökohtaisesti potentiaalisina Juovattaan pennun omistajina. Lopuille vastasin lyhyemmin. Kiitin yhteydenotosta ja kerroin, ettei meillä ole vapaita pentuja / pennuille on jo riittävästi koteja odottamassa. 

Noista 280 pentukyselystä 92 oli sellaisia, jossa etsittiin nimenomaan paimensukuista lapinkoiraa. 84 kyselyä oli niitä, joissa asia ei tullut esille ja jotka eivät muutenkaan johtaneet vastaukseni jälkeiseen uuteen yhteydenottoon. Lopuille ei ollut niinkään väliä kumpaa linjaa pentu edustaisi, kunhan on suomenlapinkoira. Minulle itselleni ei ole merkitystä, haluaako henkilö juuri paimensukuisen vai ei. Kaikkien ensimmäistä lapinkoiraa ostavien kanssa kyllä käyn keskustelun paimensukuisuudesta ja mitä se tarkoittaa. Yritän korostaa sitä, ettei kumpikaan linja ole toistaan parempi ja mitkä ne käytännön erot ovat. Kerron myös miksi itse olen juuri paimensukuisia päätynyt kasvattamaan. Muutaman selvästi näyttelykoiraa etsivän pentukyselijän olen ohjannut kyselemään pentua toisaalta, koska meidän kasvateista harvemmin tulee niitä näyttelymenestyjiä. Sen sijaan olen sanonut, että Juovattaan pentujakin ehdottomasti saa näyttelyissä käyttää halutessaan. Onhan se ihan mielenkiintoista saada ulkomuototuomarinkin arvio koirastaan / kasvatistaan. 

Näistä n. 40:stä kattavamman vastaukseni saaneista lopulta 24 johti pidempään viestittelyyn. Loput joko eivät enää vastanneet mitään tai pari ilmoitti päässeensä pentujonoon jollekin toiselle kasvattajalle, josta varmemmin pennun saavat. Loppujen lopuksi joukosta valikoitui 10 perhettä, jotka jäivät ns. alustavalle varauslistalleni kanssani jännittämään, saadaanko pentuja aikaseksi ja mitä sieltä syntyy. 

Mietteitäni kasvattajana

Rodun suosion ollessa näin huipussaan, on tilanne pentua etsivän kannalta kinkkinen. Nyt on tosissaan ne kuuluisat myyjän markkinat. Kasvattajilla on varaa valita, minne ja kenelle he haluavat pentunsa myydä. Itselleni asia ei ole pelkästään positiivinen, vaan on aiheuttanut pitkiä pohdintoja, jopa hieman unettomia öitä ja epämieluisaa tunnetta siitä, että joudun valitsemaan, kenelle tuotan pettymyksen. Toisaalta tämä on täysin oma vikani. Jos olisin ihan hiljaa pentusuunnitelmistani ja alkaisin etsiä koteja pennuille vasta niiden synnyttyä, tilanne olisi monin tavoin helpompi. Tietäisin montako kotia tarvitsen ja millaisille pennuille niitä etsin. Kieltämättä tämä vaihtoehto on välillä houkuttanut. 

Meillä on pentuja suhteellisen harvoin ja pentue on minulle itselleni aina suuren ja pitkäaikaisen haaveen täyttyminen. Pentueen aikaansaamiseen liittyy pitkällä aikavälillä paljon jännittäviä hetkiä. Ajattelen, että minä vain mahdollistan sen pennun syntymisen, josta sitten hetken päästä tulee jonkun ikioma perheenjäsen useiksi vuosiksi. Haluan siis, että tuo ikiomaa koiraansa odottava saa olla mukana pentunsa taipaleella niin alusta asti, kuin suinkin mahdollista. Niinpä nytkin kävi niin, että jokainen Juovattaan U-pennun lopulta meiltä itselleen saanut myötäeli kanssani juoksun odottamisen, astutuksen, tiineysultran, röntgenin, synnytyksen käynnistymisen ja jokaisen pennun syntymisen. Ja jokaisen päivän siitä eteenpäin aina luovutushetkeen asti. Koen tämän itse hirveän palkitsevana. Pentujen omistajat tuntuvat luovutuksen hetkellä jo todella tutuilta, kun heidän kanssaan on koettu alkutaipaleen tunnemyrskyt. Ja olen saanut valtavasti palautetta siitä, miten tutulta se oma pentu tuntuu jo pennun hakureissulla, kun sen elämässä on saanut olla mukana alusta asti. Tähän liittyen haluan laittaa joka päivä pentujen kuvia ja kuulumisia omaan Facebook-ryhmääni. Haluan antaa pennuista ja niiden elämästä mahdollisimman paljon tietoa ulospäin. 

Tähän viimeisimpään pentueeseen syntyi 7 pentua. Kotiehdokkaita oli edelleen se 10. Yleensä aina käy niin, että matkan varrella joku löytääkin pennun jo muualta tai tulee jokin muu odottamaton asia, miksi pennun ottaminen ei enää olekaan ajankohtaista. Siksi otin näin monta kuin 10 elämään tätä pentujen odotusta kanssani. Nyt kävikin niin, että kukaan ei ”pudonnut matkasta”, vaan minun piti tosiaan valita kaikista kymmenestä. Ja voin sanoa, että ei ollut helppoa. Halusin tehdä päätökset nopeasti, koska tiesin, miten kovasti tietoa odotettiin. Toisaalta tuntui mahdottomalta ”leikkiä Jumalaa”, koska jokainen niistä kymmenestä tuntui parhaalta mahdolliselta kodilta. Miten sitten valitsin? Valitsin ensin järjellä. Narttupentuja oli 4 ja kolme kovasti arvostamaani kasvattajaa oli ilmaissut kiinnostuksensa pentuun. Päätin, että he kaikki saavat pennun, jotta meillä olisi jatkossakin paimensukuisia pentuja. Ja se neljäs sitten.. Se meni ensimmäistä koiraansa odottaneeseen lapsiperheeseen, jotka olivat ottaneet minuun yhteyttä jo 10kk ennen pentujen syntymää. He kävivät meillä tutustumassa minuun ja koiriimme jo hyvän aikaa ennen astutusta. Pitivät aktiivisesti yhteyttä ja tuntuivat olevan hyvin tosissaan asian suhteen. Ja tuntui mukavalta, että he halusivat pennun nimenomaan meiltä. Tunnetasolla minuun vetosi myös perheen tytär, joka oli odottanut omaa koiraa ”koko elämänsä” ja oli selvästi sitoutunut asiaan. Tunnustan vielä, että tässä oli myös hieman itsekkyyttä taustalla. Perhe käy säännöllisesti Kuusamossa, joten tapaan pentua jatkossakin. Ilman pentua jäi kaksi aivan ihanaa perhettä ja voin käsi sydämellä sanoa, että tuntui äärimmäisen vaikealta ilmoittaa heille, ettei pentua riittänyt. Heissä ei ollut mitään vikaa. Oli vain valittava. 

Urosten kohdalla pääsinkin helpolla. ”Uroskoteja” oli neljä, urospentuja kolme. Ja yhdelle kodille olikin juuri pentujen syntyessä tullut tieto toisenlaisesta perheenlisäyksestä ja olisivat jokatapauksessa siirtäneet pennun ottamista. 

Sinulle, pentua etsivä

Kuten aiemmin mainitsin, nykyinen kysynnän ja tarjonnan suhdanne on varsin epäreilu sinulle, jolla pentu on toiveissa. Meillä kasvattajilla on varmasti hyvinkin erilaisia tapoja valikoida kodit kasvateilleen. Ja myös erilaisia toiveita tai vaatimuksia kasvattiensa omistajille. Pentua etsivän pitäisi siis ensinnäkin löytää se omia toiveitaan vastaava kasvattaja ja/tai pentue. Ja sitten vielä saada markkinoitua itsensä niin, että erottuu edukseen sieltä jopa satojen kyselijöiden joukosta. Ei ole helppoa, eikä varmastikaan tapahdu hetkessä. 

Jos sinulla on jo ennestään suomenlapinkoira, tiedät jo paljon. Ehkä haluat uuden pennun siltä samalta kasvattajalta, jolta edellinen on? Tai ehkä kaikki ei ole sujunutkaan kuten olisit toivonut ja haluatkin uuden koiran eri suvuista tai erilaiselta kasvattajalta? Ehkä edellisen koirasi kasvattaja ei enää kasvata tai hänellä ei muutoin ole pentuja tulossa lähivuosina ja joudut etsimään uuden?

Ihan ensimmäiseksi mieti, mitä haluat. Mitkä ovat sinulle niitä asioita kasvattajassa ja pennun vanhemmissa, joista et ole valmis tinkimään? Haluatko, että kasvattaja asuu lähellä? Haluatko, että hän on jo paljon kasvattant konkari? Tai ns. pienkasvattaja, jolla pentuja on vain harvoin? Haluatko, että kasvattaja harrastaa omien koiriensa kanssa jotain tiettyä lajia ja osaa täten auttaa sinuakin harrastuksen tiimoilta? Haluatko, että pentueen vanhemmat ovat tiettyä sukua tai eivät ole jotain tiettyä sukua? Haluatko, että pentueen vanhemmat ovat luonnetestattuja? Millaisia terveystuloksia niillä pitäisi olla? Haluatko tietyn värisen pennun? 

Kun sinulla on listattuna ne ehdottomat jutut, mieti vielä toiveita. Mitkä ovat asioita, joita kasvattajalta ja pentueelta toivot, mutta joista voit tarvittaessa joustaa jos ja kun juuri toiveitaisi vastaavaa ei ehkä löydy? Voitko tinkiä isän terveystutkimuksista, jos emä on laajasti terveeksi tutkittu? Voitko ottaa pennun emästä, jolla on jotain lievää terveyskremppaa, jos muut vaatimukset täyttyvät? Voitko ajella pentua katsomaan ja hakemaan toiselle puolelle Suomineitoa, jos kaikki muu täsmää? Toivotko parkkia pentua, mutta lopulta se ei ole välttämätöntä jos muilla tavoin sopivin pentu olisikin musta?

Ja sitten alkaa se varsinainen työmaa. Tutustu kasvattajien kotisivuihin tai Facebook-ryhmään. Käy Kennelliiton koiranet-sivustolla, josta pystyt katsomaan kuinka paljon ja minkalaisia pentuja kasvattaja on tähän mennessä saanut aikaiseksi. PLS:n terveystietokannasta näet vielä enemmän tietoa ja rotujärjestöllä Lappalaiskoirat ry:llä on myös kaikille avoin terveystietokanta. Sieltä pystyt myös katsomaan onko kasvattajan koirien terveystiedot julkisia vai salaisia. 

Kun tiedät mitä haluat, sinulla on huomattavasti helpomaa tehdä vaikutus ainakin minuun kasvattajana. Se vaatii työtä, mutta siitä on valtavasti hyötyä myös sinulle itsellesi. Kun soitat tai laitat sähköpostia valitsemillesi kasvattajille, voit heti ensimmäisessä yhteydenotossasi kertoa, miksi lähestyt juuri häntä. Mikä kasvattajassa ja/tai suunnitellussa pentueessa on sellaista, joka herätti mielenkiintosi? Itselleni tällainen antaa jo hyvinkin paljon sitoutuneemman kuvan kuin joukkoviestinä kaikille kasvattajille lähetetty ”Onko pentuja tulossa / vapaana / varattavissa?”

Kerro myös heti jotain itsestäsi. Koko elämänhistoriaa tuskin kukaan kasvattaja odottaa, mutta sellaiset oleelliset koiran elämään liittyvät asiat. Onko sinulla ollut koiria aiemmin? Asutko kaupungissa / maalla? Omakotitalossa / kerrostalossa? Etsitkö koiraa johonkin tiettyyn harrastamiseen? Paljonko sinulla on realistisesti aikaa koiralle? Miksi olet kiinnostunut juuri tästä rodusta? jne.

Ja se tärkein: Varaa pennun löytymiseen aikaa. Kesäloman alussa tehty pennunhankintapäätös tuskin johtaa pennun saamiseen sen loman aikana. Toki poikkeuksiakin on, mutta pääasiassa pennut ovat varattuja jo syntyessään. Ole siis maltin kanssa liikkeellä ja yritä sietää epävarmuutta. 

Vaikka pennun löytäminen voi olla haastavaa ja aikaa vievää, ethän tue pentutehtailua. Vaikka rekisteröimätön tai epämääräisistä olosuhteista hankittu rekisteröity pentu voi olla ihana & rakas, niin tällaisen hankkimalla mahdollistat pahimmillaan eläinrääkkäyksen!!!

Onnea pennun etsintään! Se oikea pentu löytyy varmasti, kun jaksat odottaa ja etsiä. Ja kun sen oman pentusi kanssa kotiudut sitten aikanaan, voit todeta: Juuri näin tämän pitikin mennä.

U-pentueen esittelyä

 Pikkuisen Uut ovat asustelleet uusissa kodeissaan jo pari viikkoa. Kaikki kotiutuivat nopeasti ja ovat osottautuneet vallan reippaiksi lapinkoiran aluiksi. Eroja pennuissa on, ja minulla on hyvä tunne siitä, että jokainen meni lopulta juuri oikeaan kotiin.

Kokonaisuutena tämä pentue oli ehkä tasaisin, mitä meillä on ollut. Vaikka pennut jakaantuivat kahdelle isälle, niin ihan hirveän suuria eroja niissä ei ollut. Tämä pentue jää mieleen erityisesti siisteydestään. Kaikki seitsemän oppivat todella nopeasti tekemään tarpeensa pissa-alustoille ja aina kun mahdollista, ulos. Luutusin lattioita vain murto-osan verrattuna muihin pentueisiin. Lunan ensimmäinen pentue oli myös hyvin oppivainen mitä sisäsiisteyteen tuli. 

Ulkonäöllisesti pennuissa on yksi erittäin pörröturkkinen, pari selvästi lyhyempikarvaista ja muut sellaisia "perus paimensukuisia". Eläinlääkärin tarkastuksessa Karman kivekset eivät olleet laskeutuneet, mutta muutoin kaikilla oli kaikki kunnossa. Pentutesti jäi tekemättä, mikä harmitti minua suunnattomasti. Yllätyksekseni Kuusamossa ei ole ketään, joka pentutestauksia tekisi. Niinpä Unnin omistaja Merja ja Kajaskiven kennelin Noora kävivät tekemässä pennuille omanlaiset "tee se itse"-pentutestit. Nekin kyllä toivat esiin pennuissa niitä pieniä eroja, jotka lopulta vaikuttivat pentujen jakaantumiseen juuri niihin koteihin, mihin lopulta päätyivät. 

Mutta pidemmittä puheitta, tässä U-pennut, kuvat omistajiensa ottamia. Suuri KIITOS kaikille teille upeille pikku-uun omistajille ja sijoituskodeille, että halusitte pennun juuri meiltä. On kunnia kasvattaa pentu kotiin, missä sen ottamista on hartaasti harkittu ja pentua odotettu.

Juovattaan Ukkosenjyrhäys eli Viljo muutti nuorenparin harrastuskaveriksi Vihantiin

Juovattaan Unikatkijainen eli Karma muutti Joiku-isänsä kaveriksi Klaukkalaan

Juovattaan Uhkiaposkinen eli Lyyli on Juskankankaan kennelin sijoitusnarttu. Lyyli asustaa Porissa kahden muun paimensukuisnartun kanssa.

Juovattaan Uppolumi eli Halla muutti Rovaniemelle lapsiperheen ensimmäiseksi koiraksi. Hallaa on odotettu perheessä kuulemma n. kymmenen vuoden ajan. Tulevaisuudessa Halla nähdään ehkäpä ainakin agilityradoilla ja lumilautailemassa.

Juovattaan Umpimähkhään eli Vuokko on Kajaskiven kennelin sijoitusnarttu. Vuokko asustelee Nurmijärvellä pitkänlinjan lappalaiskoiraharrastajalla, seuranaan porokoirauros.

Juovattaan Uskomaton Tarina eli Unni muutti Taivalkoskelle Sääskisuon kennelin Merjalle. Merjan kanssa ollaan aiemminkin tehty koirahommissa yhteistyötä ja voi olla, että joskus Unnikin saa jonkinlaisen Sääskisuo-Juovattaan yhteistyöpentueen.

Juovattaan Urakkapalkka eli Valo jäi tänne Kuusamoon ihanan työkaverini perheeseen. Valon seurana asustelee jo iäkkäämpi lapinkoirarouva. 

 

 

Painajaisesta päivänvaloon

Tästä tekstistä tulee pitkä, mutta toivon, että mahdollisimman moni jaksaa lukea tämän loppuun. 

Kun aloin suunnitella Lunalle (Juovattaan Aikapommi) toista pentuetta, minulla oli mielessä jo muutama uros, joka voisi Lunalle sopia. Lopulta urosvaihtoehtoja oli neljä, jokaisella omat hyvät ja huonot puolensa. Koska olin jo kahdesti aiemmin kokeillut kaksoisastutusta ja siinä onnistunutkin, päätin kokeilla sitä taas.

Kaksoisastutuksesta

Synnytys, tiineys ja imetys ovat aina nartulle raskas rupeama. Ainakin jokainen ihmisäiti tietää, ettei lapsensaaminen ole ihmiselläkään mikään pikkujuttu. Samoin se ei ole sitä koirallekaan. Lisäksi jalostuksellisesti eli rodun parasta ajatellessa on aina huomattavasti parempi, että kymmenen eri narttua saa jokainen yhden pentueen kuin että yksi narttu saa kymmenen pentuetta. Jokaisella koiralla kun on ihan oma geeniperimänsä ja geeniperimän mahdollisimman laajana pitäminen on yksi tärkeimpiä jalostuksellisia asioita. Näiden em syiden vuoksi Kennelliitto määrittää, että yhdelle nartulle voi rekisteröidä korkeintaan viisi pentuetta. 

Minun oman ajatukseni mukainen järkevä jalostuskäyttö nartulla tarkoittaa 1-3 pentuetta riippuen nartusta ja siitä, mitä se periyttää. Jollain harvinaisempaa sukulinjaa olevalla, kaikinpuolin erittäin terveellä ja upealuonteisella, hyvät emäominaisuudet omaavalla nartulla voisin miettiä neljää pentuetta, mutta toistaiseksi en ole yhtään moista superyksilöä tavannut. Ajattelen myös, että pentueiden väli pitää ollan sen verran pitkä, että edelliset ovat kerenneet aikuiseksi ja niiden terveydestä ja luonteesta on saatu jo jotain tutkittuakin näyttöä. 

Ja nyt päästään siihen, miksi olen näinkin monta kertaa jo halunnut kaksoisastutusta kokeilla. Se on minulla suhteellisen helppo tapa yrittää saada aikaan useampia yhdistelmiä ilman, että rasitan narttua useilla pentueilla. Tämä oli nytkin syynä ja valitsin Lunalle kaksi erisukuista urosta Joikun (Äänekäs Jossain Täällä) ja Oivan (Juskankankaan Hupiveikko)

Jalostuslainasta

Luna ei ole oma koirani, vaan oman koirani tytär eli oma kasvattini. Lunan omistajat antoivat Lunan minulle jalostuslainaan ensimmäisen kerran v. 2018 ja koska siitä pentueesta syntyi viisi (toistaiseksi) tervettä, erittäin kivat luonteet omaavaa koiraa ja yhteistyömme sujui hyvin, sain Lunaa lainata toistamiseen. No miksi sitten tällainen jalostuslaina ja mitä se edes on?

Olen itse päälle 40-v perheenäiti. Teen 3-vuorotyötä hoitoalalla ja perheessämme on kaksi päiväkoti- ja kaksi teini-ikäistä lasta sekä kaksi jo poismuuttanutta opiskelijanuorta. Minun aika ja resurssit eivät riitä pitämään kotona isoa koiralaumaa, mutta haluan silti harrastaa koirankasvatusta. Käytännössä meillä on kotona kaksi koiraa, joista kumpikaan ei (enää) pentuja tee. Minulla on (ollut) joitain sijoituskoiria, joiden lisäksi jalostuslaina mahdollistaa Juovattaan pentueiden syntymisiä silloin tällöin jatkossakin. 

Käytännössä jalostuslaina tarkoittaa, että nartun omistaja on luovuttanut minulle oikeuden teettää pentue koirallaan. Tästä maksan ns. jalostuslainakorvausta nartun omistajille sopimuksen mukaisesti. Itse olen käyttänyt sopimuksessa summana 20% pennun myyntihinnasta / elävänä syntyvä pentu. Lisäksi sopimukseen kirjataan, miten toimitaan, jos narttu sattuisi menehtymään synnytyksessä tmv dramaattista. Siihen voi laittaa myös muita asioita, mutta nuo kaksi olen kokenut tärkeimmiksi ja toki sitten se maininta, että vastaan itse kaikista pentueeseen liittyvistä kuluista. Olen aina uskonut maalaisjärjen ja sovittelun voimaan, jos jotain yllättävää ilmenisikin. 

Painajainen

Koska molemmat valitsemani urokset astuivat Lunan, oli selvää, että pennuille tehdään dna-määritys, polveutumistesti, jossa selviää, kumpi uroksista on minkäkin pennun isä. (Käytännössä Kennelliitto ohjeistaa tekemään polveutumistestin aina, jos useampi kuin yksi uros on yrittänyt astua nartun tai jos siihen on ollut mahdollisuus.) Pentuja syntyi seitsemän ja värien perusteella jokaisen pennun kohdalla isä saattoi olla kumpi vaan. Eläinlääkäri sirutti pennut, otti niistä poskisoluharjoilla dna-näytteet ja sitten ne lähetettiin Laboklinille tutkittavaksi. Jännittävä odottaminen alkoi. 

Ensin tuli tieto, että yhden pennun näyte oli ollut huono ja Laboklin pyysi uuden näytteen, tällä kertaa verestä. Käytin siis pennun verinäytteenotossa, täyttelin uuden lähetteen ja taas veri postin kuljetukseen. Sitten maanantaina, 8.11. aamulla sähköpostiin alkoi tipahdella tuloksia. Aloin klikkailla tuloksia auki pentu kerrallaan. Iloisen kutkuttava jännitys muuttui kuitenkin nopeasti täydelliseksi epäuskoksi. Tulosten mukaan yhden pennun isä on Joiku, kolmen pennun isä on Oiva ja kahden pennun isä ei ole niistä kumpikaan. (Sen yhden, uusintanäytteen vaatineen pennun tulos ei ole vielä tätä kirjoittaessani tullut.) 

Lähetin tuloksen ensin parille kasvattajakaverilleni, koska ajattelin ensin, että enkö osaa tulkita englanninkielistä tekstiä oikein. Mutta ei. Kyllä siinä selvästi näin luki. Tästä käynnistyi yksi elämäni henkisesti raskaimmista päivistä. Kennelliiton neuvonta aukesi vasta klo 11. Sitä ennne otin yhteyttä Lunan omistajaan. Tärkeintä oli nyt miettiä, olisiko mitään, pientäkään mahdollisuutta, että Lunan olisi päässyt astumaan joku kolmaskin uros Sehän oli astutusreissulla vain 2 päivää ja muun ajan kotiväkensä kanssa. Sain kuulla, että vastoin ohjeistustani Luna oli saanut olla juoksun aikana valvomatta aidatulla kotipihallaan ja lisäksi perheen kesämökillä kytkettynä pihassa ihmisten ollessa sisällä. Oppi minulle: kerro aina ihan todella tarkasti ja oikeasti asiaa painottaen sijoitus /jalostuslainakoiran perheelle, miten tärkeä asia tämä on. Oppi sinulle, narttukoiran omistaja: Se vahinkoastuminen voi tapahtua, vaikka teillä ei olisi koskaan näkynyt irtokoiria, vaikka narttusi ei olisi koskaan ennen karannut, vaikka pitäisit sitä valvomatta vain pienen hetken.

Seuraavaksi soitin Kennelliittoon, jossa minut yhdistettiin jalostusasioista vastaavalle. Olin itse aika tunteikkaassa tilassa ja itkua pidätellen, siinä edes koko puhelua onnistumatta, kerroin tilanteeni. Puhelimen päässä oli aivan ihana nainen, joka lohdutti ja kertoi, miten edetä asiassa eteenpäin. Labratkin tekevät joskus virheitä, eli ihan ensimmäiseksi varasin näille kahdelle pennulle ajan verinäytteenottoon ja poissuljetaan uudella testillä tämä virheenmahdollisuus. Jos pennut osottautuvat "isättömiksi" eli sekarotuisiksi, niin sitten teen asiasta ilmoitksen Kennelliiton kasvatustoimikunnalle ja sikäli asia on selvä, mitään sanktioita asiasta ei koidu. Kennelliitto ei myöskään vaadi Lunan aiemman pentueen polveutumistestaamista, mutta en nukkuisi öitäni, jos en sitä tekisi. Koen, että olen polveutumistestin velkaa paitsi omalle mielenrauhalleni, myös P-pentujen omistajille. Lisäksi sain huomata jo maanantai-iltana koiraharrastuksen pimeän puolen, kun kuulin, että tätä minun painajaistani repostellaan eräällä keskustelupalstalla. Siellä oli kerrottu, kuinka vastuuntunnoton kasvattaja olen, kun pentueiden isästä ei ole mitään tietoa ja kaikki kylän rakit astuvat narttujani. Haluan siis ihan senkin vuoksi polveutumistestata P-pennut, ettei kenenkään ulkopuolisenkaan tarvitse asialla päätään vaivata. 

Ylivoimaiseksi vaikein osuus koko tilanteessa oli kertpa asia pentua odottaville ihmisille. Kirjoitin asiasta yleisen selonteon Juovattaan Facebook-ryhmään ja sitten otin yhteyttä jokaiseen pennunottajaan erikseen. Sitten vasta itkettikin. Niin ääretöntä ymmärrystä, luottamusta, tsemppaamista ja lojaaliutta en voinut ikinä edes toivoa. Jokainen ymmärsi tilanteen ja lopulta kävi niin, että molempien "isättömien" pentujen kodit ovat valmiita ottamaan oman pentunsa, vaikka sen isä ei koskaan selviäisi. Samoin sen pennun koti, jonka testi ei ole vielä valmistunut. Tämä sotku koskettaa sikäli koko pentuetta, että rekisteröinti voidaan suorittaa loppuun vasta, kun uusintatestit valmistuvat eli joudun luovuttamaan pennut ilman rekisteripapereita. Tämä vaatii aina ostajalta äärimmäisen vahvaa luottoa kasvattajaan ja olen nöyrä asian edessä. Myös pentujen kotien ulkopuolelta olen saanut aivan ihania viestejä, tsemppaamista ja voimaa rämpiä tämän suon yli. 

Päivänvaloa

Tällä hetkellä tilanne on se, että eilen lähti "Hallasta" ja "Valosta" verinäytteet kohti Labokliniä. "Karman" näyte on ollut siellä jo joitain päiviä, eli varovaisesti toivoen ensiviikolla odottaisin saavani niistä vastaukset. Olen päässyt asian ylitse. Loppujen lopuksi mitään kamalaa ei ole tapahtunut. Kaikki pennut voivat erinomaisen hyvin, ovat vallottavia, reippaita ja elämänhaluisia koiranalkuja. Niille jokaiselle on oma, rakastava koti, jossa pentua on jo pitkään odotettu. Ylimääräistä vaivaa, harmia ja rahanmenoahan tästä koituu, mutta ne on lopulta elämässä pieniä juttuja. Samoin syyllisten etsiminen on aivan turhaa, kun vahinko on jo tapahtunut. Tulevaisuudessa voimme tästä oppia, kaikki osapuolet. Hyvässä lykyssä kyseessä on jokin laboratorioon liittyvä virhe ja kaikki ovatkin ihan sitä mitä tilasin. Mutta jos osa pennuista onkin jotain ihan muuta, niin ei se niiden tärkeyttä millään tapaa vähennä. Ihan yhtä rakkaita ovat, jokainen. 

Lopuksi sinulle, pentua harkitseva

Meitä kasvattajia on paljon ja voi tuntua loputtomalta suolta kahlata kaikkia läpi, kun etsit sitä teille oikeaa. On ihan ok, että kysyt suosituksia, mielipiteitä tai vinkkejä hyvistä kasvattajista tutuilta / somesta / keskustelupalstoilta. Suosittelen kuitenkin, että jättäisit huomioimatta ne mielipiteet ( olivatpa positiivisia tai negatiivisia), jotka on kirjoitettu anonyymisti, ilman nimeä tai kasvoja. Lisäksi, kertoivatpa muut ihmiset meistä kasvattajista mitä tahansa, niin käythän tutustumassa meihin ja muodostathan sitten ihan itse mielipiteesi. 

Olen itse yrittänyt alusta saakka pitää kasvatustoimintani mahdollisimman avoimena ja läpinäkyvänä. Siksi mm. en millään tavoin rajoita meillä vierailuja, vaan pentuja saa käydä katsomassa niin usein kuin haluaa. Olen hyvin epätäydellinen ihminen ja vaikka kasvattajana yritän parhaani, niin lähellekään aina en onnistu. Siksi myös meillä vierailevat näkevät sen aidon, minulle rakkaan ja tärkeän, mutta jollekin toiselle ihan kamalan arkeni ja elämäni. Esittelen sen meillä asuvan, ihmisiä arkailevan ja impulsiivinen vilkkaan oman kasvattini. Kerron, että älkää vaan tämmöiseltä koskaan pentua ottako. Hehkutan ja iloitsen vilpittömästi, kun onnistun, mutta minulle ei ole mitenkään vaikeaa myöskään kertoa, että tässä meni pieleen. Haluan kasvattaa pentuni samanlaisille ihmisille. Erehtyväisille, aidoille, empaattisille, maalaisjärjen omaaville, parhaansa yrittäville, oikeille eläville persoonille. En kiiltokuville. 

Päivitys tekstiin 2.12.2021: Laboklinilla tutkittiin kolmen pennun verinäytteet. Lopputulos oli se kaikista paras, eli alunperin kyseessä oli huonosta poskisolunäytteestä ja /tai laboratorion virheestä johtuneet väärät tulokset. Näiden kaikkien kolmen isäksi osottautui Joiku. Pentujen rekisteröinti on silti edelleen kesken, koska Kennelliitto on nyt neljä päivää yrittänyt osaltaan setviä Laboklinilta tulleiden tulosten tulvaa. Toivon kovasti, että vielä tämän viikon aikana pääsisin maksamaan rekisteröinnin ja saisin ensiviikolla postitella viimein pentujen omistajille rekisteripapereita.

 

JUOVATTAAN U- pentue syntyi 24.-25.9.

 Luna kaksoisastutettiin Joikulla ja Oivalla. Pentueen taustoista voi lukea Pentuja-sivulta tarkemmin. Lunan omistaja käytti Lunan ultrassa, jossa oli näkynyt 3 pentua, mutta eläinlääkäri oli epäillyt, että niitä on enemmän. Hain Lunan meille jo heti syyskuun alussa. Matka oli pitkä ja halusin, että se saa rauhassa oleutua meille ennen synnytystä. No, Lunahan tuli meille kuin kotiinsa. Ei ollut lainkaan ihmeissään maisemanvaihdoksesta. 

Lunan maha kasvoi ja itse veikkailin vakaasti kuutta pentua. Kävimme tiineysröntgenissä, kun ensimmäisestä astumisesta oli kulunut 56.vrk. Eläinlääkäri, samoin kuin minäkin, laski kuvasta heti 7 pentua. Tarkemmin kuvaa katsoessamme totesimme, että ei siellä taidakaan olla kuin 6. Päädyimme lopputulemaan, etä jokatapauksessa 6-7 pentua.

Pääsin viimeisestä työvuorostani torstaina 23.9. klo 7.15 ja edessä oli 2,5 vkon loman. Totesin Lunalle, että nyt voit synnyttää milloin vaan. Olin mittaillut Lunan lämpöjä tiistaista asti, mutta mitään selvää lämmönlaskua en ollut saanut vielä kiinni. Kuitenkin torstai-iltana klo 21 aikoihin Luna yhtäkkiä vetäytyi pentulaatikkoonsa ja aloitti läähättämisen. Koko yön se läähätti, lepäsi pikkuaikoja ja taas läähtti. Kun vielä aloitti kevyen petaamisen ja kävi aamuyöllä 3 x ulostamassa, aloin olla varma, että nyt eletään avautumisvaihetta. Tätä samaa läähättelyä, lepäämistä ja ulkona ramppaamista jatkui koko perjantaipäivän, kunnes klo 19.20 Luna muuttui hyvin levottomaksi. Se kulki piipaten ympäri huonetta, häntä koipien välissä roikkuen. Ja sitten klo 19.43 hulahti pentuvettä huoneen matolle. Jee, vihdoinkin alkaa tapahtua!

....tai niinhän minä luulin...

Meni kaksi tuntia. Luna läähätti, halusi ulos, ulkona yritti työntyä kaikkiin mahdollisiin piiloihin, taas läähätti ja taas käytiin ulkona. Mitään ponnistusvaiheeseen kuuluvaa työntämistä ja supistelua en nähnyt. Kun tätä oli jatkunut 2,5 h soitin ensimmäisen kerran päivystävälle elänlääkärille klo 22.15. Keskusteltuamme tilanteesta sovimme, että odotellaan vielä tunti ja jos ei ensimmäinen pentu synny, niin uusi soitto ja lähdetään klinikalle. Klo 23 Luna selvästi supisteli muutaman kerran, mutta sitten homma taas hyytyi. Joten uusi soitto eläinlääkärille. Sovittiin, että nähdään tunnin päästä klinikan ovella. Meidän nuorimmaisemme oli herännyt ja huuteli sängystään äitiä. Lähdin käymään siellä ja hetken päästä kuulin mieheni huutavan: "Sinun pitäis varmaan tulla tänne". Menin katsomaan ja niin vain Luna ponnisti! Saatiin ihan kunnolla tsempata jokainen, mutta niin vain klo 23.50 syntyi ensimmäinen pentu! Soitin eläinlääkärille, että komento takaisin ja toivottelin hyvää yötä. Siinä sitten Luna synnytteli yön aikana rauhalliseen tahtiinsa 5 hyväkuntoista pentua. Viides syntyi klo 4.22 ja sitten..ei mitään. Kello oli 6, kun aloin ekan kerran miettiä, että kauankohan voi odotella. Klo 7 olin jo aivan valmista kauraa. Mies tuli hetkeksi valvomaan ja minä otin vartin tirsat. Ja sitten odottelu jatkui. Klo 8 jälkeen soitin tilanteesta taas eläinläkärille. Lähetin hänelle sähköpostiin röntgenkuvan ja kohta hän soitti, että kyllä siellä yksi pentu vielä on pakko olla. Tässä välissä Luna meni levottomaksi ja tahtoi pihalle. Pihalla se "synnytti" maahan ison kasan vihreä-mustaa mönjää, joka ei koskaan ole synnytyksessä hyvä merkki. Kerroin tämän eläinlääkärille ja tulimme lopputulemaan, että sisällä on varmaankin vielä kuollut pentu. Uloshan se olisi saatava, ettei tulehduta koko kohtua. Luna hoiteli rauhallisena viisikkoaan ja minä aloin olla huolesta ja väsymyksestä loppu. Sovimme että klo 10 näemme klinikalla, otetaan röntgenkuva varmistaaksemme pennun olemassaolon ja sitten toivotaan, että saadaan se ilman sektiota ulos. 

Ja sitten se seikkailu alkoikin. Luna peräkonttiin, pennut lämpimässä laatikossa Julian syliin etupenkille. Matkaa eläinlääkärille ei ollut onneksi pitkästi. Olimme vähän etuajassa ja siinä kävelytin Lunaa. Se pariin kertaan kyykkäili ja olin näkevinäni yhden kunnon supistuksenkin. Toivo heräsi, että selvittäis ilman leikkuria. Kohta puhelin soi ja eläinlääkäri kertoi autostaan puhjenneen renkaan. Toiminnan naisena ilmoitin, että me voidaan tulla hakemaan hänet kytiin. Ja niinhän sitten ajeltiin rengasliikkeen pihaan. Siinä eläinlääkäri tsekkasi Lunan ja totesi, että nyt ei jäädä odottelemaan. Hän tuikkasi peräkontissa Lunalle oksitosiinia lihakseen, pakattiin el.lääkärin tarvarat autoon ja ajeltiin klinikan pihaan. Siellä olikin tungosta, kun samassa pihapiirissä oli syysmarkkinat. Aloin ottamaan Lunaa autosta ja totesin, että se ponnistaakin jo tosissaan. Samaan aikaan eläinlääkäri ilmoitti, ettei saa ulko-ovea auki. Samaan aikaan, kun hän soitti talkkaria avaamaan ovea, Luna synnytti auton peräkonttiin täydellisen, ELÄVÄN ja ison narttupennun. Olisin voinut halata koko maailmaa, olo oli niin helpottunut! Luna alkoi hoivailla pentuaan paikasta ja yleisöstä välittämättä. Päätettiin ottaa vielä varalta röntgen, ettei sisään vaan jää mitään. Eläinlääkäri lähti laittamaan rtg-laitetta kättövalmiiksi ja minä menin hakemaan Lunaa, vain nähdäkseni sen ponnistavan jälleen. Ja ihan samantien sieltä putkahtikin vielä pieni, terhakka urospentu. Huh heijaa! Pennut kuivaksi ja sisarustensa kanssa laatikkoon, Luna pikaisesti röntgeniin. Tyhjä on, ei näy kuin iso pieru. Elänlääkäri lupasi laittaa paperit ja laskun sähköpostiin ja me hurautimme endorfiinipöllyssä kotiin. 

Kotona kannoin pennut pentulaatikkoon, päästin Lunan takakontista ja se asettui hoitamaan pentuja antaumuksella, aivan kuin mitään epämääräisiä reissuja ei koskaan olisi tehtykään. Aivan huippu arkihermoilla ja emänvaistoilla varustettu narttu!

Pentuja syntyi siis seitsemän, 4 narttua ja 3 urosta. Synnytys vedettiin pitkän kaavan mukaan, siinä rikottiin jo monia todennäköisyyksiä ja ohje-aikoja. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.Eka pentu syntyi perjantain puolella, loput lauantaina. Viralliset syntymäajat:

1. Klo 23.50 uros 327g, parkki

2. Klo 00.26 uros 325g, parkki valkoisin merkein

3. Klo 1.58 narttu 358g, musta ruskein ja valkoisin merkein

4. Klo 2.36 narttu 246g, kerma

5. Klo 4.22 narttu 299g, musta merkein

6. Klo 10.49 narttu 407g, parkki valkoisin merkein

7. Klo 11.16 uros 286g, kerma

 

Olin päättänyt pentujen nimien alkavan U-kirjaimella ja selannut meänkielen sanakirjaa etsien sieltä kivoja ideoita, nimiä joita ei olisi muilla lapinkoirilla. Synnytyksen loppuvaihe kirvoitti sitten kaksi tilannetta kuvastavaa nimeä sinne sekaan. Eli pennut ovat nyt syntymäjärjestyksessä

Juovattaan Ukkosenjyrhäys (u)

Juovattaan Unikatkijainen (u)

Juovattaan Uhkiaposkinen (n)

Juovattaan Uppolumi (n)

Juovattaan Umpimähkhään (n)

Juovattaan Uskomaton Tarina (n)

Juovattaan Urakkapalkka (u)

Pennuille oli odottamassa 10 kotia, joista jouduin tekemään raastavan vaikeaa valintaa. Toivon, että valitsin viisaasti. Toivon, että jokainen pieni U täyttää yhden perheen suuren haaveen. Toivon, että jokainen valittu on yhden Uun arvoinen. Ja olen niin pahoillani, että kaksi perhettä joutui kohtaamaan suuren pettymyksen. 

Lunalle aloitettiin eilen antibioottikuuri epäillyn alkavana kohtutulehduksen vuoksi. Sen yleistila on pysynyt koko ajan hyvänä, se hoitaa pennut esimerkillisen hyvin, on meitä ihmisiä kohtaan erittäin luottavainen ja pennut ovat puhtaita & tyytyväisiä. Kaikki hyvin siis juuri nyt.

Väreistä, rakkaudella.

Sain inspiraation kirjoittaa asiasta, johon usein törmää erilaisilla keskustelupalstoilla / somen koiraryhmissä. Kirjotan nyt vain ja ainoastaan omia ajatuksiani. Tarkoitus ei ole yrittää korottaa itseäni kenenkään toisen yläpuolelle. Ei myöskään ole tarkoitus ”ruikuttaa kasvattamisen vaikeutta ja kalleutta”, vaikka tietyt asiat tekstissä tulee ehkä korostumaan. Tarkoitus on vain yrittää selventää, miksi olen aika jyrkkäkin tässä asiassa.

Eli, ne värit.

Suomenlapinkoirissa esiintyy todella monia eri värejä ja niistä vielä monia erilaisia muunnoksia, sävyjä ja yhdistelmiä. Värit ovat rotumme rikkaus! On täysin ymmärrettävää, että ihmisillä on suosikkivärejä, tai jokin tietty väri, joka ei miellytä oikein silmää. Itsellänikin on näin. Voin rehellisesti sanoa, että en ole oikein koskaan tykännyt brindlen ja sinisen väristä lapinkoirissa. Sen sijaan lähes kaikki muut värit miellyttävät yhtä paljon, eli mitään ylivoimaista suosikkia ei ole. Pentuina dominokuvioiset ovat aivan hurjan söpöjä, ja aikuisena monet merkkiparkit omaavat itseäni miellyttävän ilmeen. Normaaleja mieltymyksiä, mitä saa ihmisellä olla. Kun meille syntyy pentue, minusta on aina yhtä mielenkiintoista nähdä, minkä värisiä pentuja tällä kertaa mahtaa pentueeseen putkahtaa. Nykyään en asiaa edes arvaile etukäteen, sen verran usein on jo värigeenilotto ylläreitä järjestänyt.

No, saako sitä tietyn väristä sitten toivoa? Miksi minun kennelin sivuilla lukee, ettei meiltä voi varata pentua värin perusteella?

Kasvattamisessa tie (jalostus)koiran hankinnasta pentueen syntymään on pitkä. Se tie voi olla tasainen, helppo ja mutkaton. Mutta se voi usein olla myös kivikkoinen ja mutkia täynnä. Valitettavasti välillä se tie vie myös umpikujaan, josta matka ei enää pääse jatkumaan. Ja joskus käy niinkin, että ne esteet ilmestyy tielle vasta pentueen syntymän jälkeen, kun luulit jo päässeesi onnellisesti maaliin.

Itselläni on tähän mennessä ollut 3 omaa ja 8 sijoituskoiraa sekä yksi pentue jalostuslainanartulla. Omista koiristani yksi osottautui jalostuskelvottomaksi jo alle vuoden ikäisenä ja yksi ensimmäisen pentueensa jälkeen.

Kahdeksasta sijoituskoirasta olen saanut tähän mennessä 2 pentuetta, 3 umpikujaa ja 3 ovat vielä niin nuoria, etten tiedä mihin tie johtaa. Yhden kohdalla se umpikuja kyllä jo näyttää hieman häämöttävän.

Jalostuslainapentueen kanssa tie oli, hieman hankalaa synnytystä lukuunottamatta, melko mutkaton.Terveysriskipuntarointia sekin kyllä vaati keskimääräistä enemmän.

Mitä etappeja tuo tie sitten pitää sisällään. Lyhyesti listattuna

• löydä sopiva pentu (voi viedä aikaa..)

• mahdollisesti sijoituskodin etsintä

• terveystutkimukset (lonkat, kyynärät, selkä, polvet, silmät, sydänkuuntelu, puuttuvat geenitestit). Nämä kaikki pitää olla ok, jotta tie voi jatkua

• Luonnetesti, tämäkin potentiaalinen umpitien tai mutkien kohta

• sopivan uroksen etsiminen (=tuntikausia koiranetissä, kasvattajien kanssa keskustellen, kuvia katsellen, urosten omistajien yhteystietoja metsästäen, riskejä puntaroiden..)

• jalostustoimikunnalle kysely, onko pentue heidän mielestään ok

• (Tässä välissä voi ilmetä erinäisiä asioita, joiden vuoksi totean joutuneeni umikujaan. Esim. koiralla voi puhjeta allergia tai jokin perinnöllinen sairaus, joka estää jalostuskäytön)

• astutus (joskus riittää yksi yritys, joskus menee monta juoksua ja satoja kilometrejä)

• tiineysultra, ehkä tiineysröntgen

• synnytys

• ensimmäisten päivien epävarmuus (alkaako kaikki pennut nostamaan painoaan, toipuuko emä synnytyksestä)

Sittenhän on niitä "pieniä" juttuja kuten tulevien kotien valinta, mikä sisältää usein ainakin itselleni vaikeita päätöksiä, pahaa mieltä, pettymyksiä ja riittämättömyyden tunnetta. Pentujen kasvaessa pelkään aina pikkuisen sitä, että jotain sattuu. Tähän mennessä esim. yks pentu vetäsi portaat alas semmoisella tyylillä, että ontui pari tuntia. Tai yksi päätti syödä jotain epämääräistä pihalla ja oksensi itsensä huonoon kuntoon. Aina voi sattua jotain, mikä pistää psyyken koetukselle ja jopa uhkaa pennun henkeä.

Kun pennut ovat 5-6-vkoisia, päätän, kuka pentu menee kenellekin pentua odottavalle. Aktiiviset pennut harrastaviin koteihin, helponoloiset ensikoiriksi, haasteellisemmat sisupussit kokeneelle omistajalle. Pentutestaan aina pennut ja sieltä tulee yleensä aina arvokasta lisätietoa ja vinkkejä.Silti tämä on välillä haasteellinen palapeli ja aika iso vastuu siitä, valitsenko oikein.

Ja kun pennut sitten muuttavat uusiin koteihin, niin eihän se kasvattajan huoli ja vastuu siihen lopu. Joku laittaa viestiä, että pentu ontuu. Yhdellä on ripuli. Yhdellä maksa-arvot pilvissä. Yksi pelkää ääniä. Jokainen kasvatti on rakas, tärkeä, minun tänne maanpäälle ”tuottama", josta koen olevani jossain määrin vastuussa koko sen eliniän.

Yritän parhaani. Tutkin jalostukseen aikomani koirat mielestäni varsin kattavasti. Teen luonnetestin, jotta luonteesta on oikeasti jotain mustaa valkoisella. Yritän tonkia urosten taustat ja valita sen omasta mielestäni järkevimmän vaihtoehdon huomioiden luonne, terveys ja rakenne. Kun pennut ovat syntyneet, yritän järjestää niille niin hyvät olot kuin pystyn. Nautin niiden kanssa olemisesta, yritän tutustuttaa niitä jo moniin asioihin. Autoilemme, tapaamme eri-ikäisiä ihmisiä, käymme metsässä ja kaupungilla. Yritän parhaani. Silti aina välillä epäonnistun. Pahimmalta tuntuu arkuus, allergia ja huonot kyynärät. Ne kun vaikuttavat tosi paljon koiran elämään ja arkeen koiran kanssa. Olen syyttänyt itseäni huonoista päätöksistä, pahoitellut kasvatin omistajalle, miettinyt miten jatkossa näiltä välttyisin. Silti, jotenkin minua lohduttaa se, että yritin parhaani ja olen rehellinen ja avoin myös näissä negatiivisissa asioissa.

Ja nyt sitten niihin väreihin. Jos selviän sen koirani /sijokkini kanssa kaikista nuista etapeista ja pentue tuhisee laatikossa, olen ikionnellinen, kiitollinen ja haltioissani. Kuten aiemmin kerroin, minusta on aina kiva nähdä, minkä värinen pentu syntyy. Mutta sillä värillä ei ole kertakaikkiaan mitään merkitystä. Jokainen elävä, hyvinvoiva pentu on minulle kasvattajana suuri voitto ja kiitollisuuden aihe. Se sininenkin, joka tupsahti värigeeniloton yllärinä viimeisimpään pentueeseen. Aivan huikean mahtava tyyppi, jolla on mahtava luonne. Se, etten henk.kohtaisesti sinisestä väristä tykkää, ei tuon pennun arvoa vähentänyt yhtään. Ja olihan se loppujen lopuksi oikeastaan ihan veikeä se värikin. Jos se olisi ollut narttu, se olisi ollut aivan samalla viivalla riistaparkin ja riistadominon siskonsa kanssa, kun itsellemme jäävää pentua mietimme. Värillä ei olisi ollut väliä.

Joten. Miksi siis meiltä ei voi valita pentua värin perusteella.

• Toivon, että haluat pennun minulta siksi, kun arvostat niitä asioita, jotka minulle kasvattajana ovat tärkeitä

• Toivon, että koiraa arvostetaan elävänä olentona ja ymmärretään, että sisin on yhteiselon sujumiselle tärkeämpi kuin ulkokuori

• Pennut varataan nykyään jo hyvissä ajoin ennen niiden syntymää ja joudun sanomaan monelle ihanalle ihmiselle ei, koska pentuja ei vain riitä kaikille. Ennen pentujen syntymää minun on mahdotonta sanoa, minkä värisiä pentuja sieltä sattuu tulemaan. Siksikin otan ns. alustavalle varauslistalle vain sellaisia, joille lähtökohtaisesti kelpaa minkävärinen pentu tahansa.

• Jos pentueen taipaleella on ollut paljon hankaluuksia, voin jopa kokea hieman loukkaavana ja omaa panostani vähättelevänä sellaiset pentukyselyt, jossa ikäänkuin halutaan ”tilata tietynlainen pentu”. Tämäntyylisen pentukyselyt pyörivät aika usein juurikin sen värin ympärillä.

Tästä tekstistä ei tullut laisinkaan niin sujuvaa, kuin olisin toivonut, koska ihmispentuni keskeytti minut n. 28837 kertaa. Toivon kuitenkin, että tämä sai edes muutaman lukijan miettimään tätä väritoiveasiaa myös kasvattajan näkökulmasta. Loppukevennyksenä todettakoon, että 15-vuotias Mirja sanoi ottavansa itselleen niin tummatukkaisen ja ruskeasilmäisen miehen, että kaikilla lapsillani olisi tumma tukka ja ruskeat silmät. 40-vuotias Mirja toteaa saaneensa kaljun ja sinisilmäisen miehensä kanssa kuusi sinisilmäistä lasta, joista kahdella on vaalea pellavapää, kahdella vaaleanruskea ja kahdella tummanruskea tukka. Ja täydellisen rakkaita ovat, jokainen.

Juovattaan tapahtumia

Edellisestä kirjoituksesta on hurahtanut taas yli puoli vuotta, joten päivitelläänpäs vähän koirakuulumisia. 

Omien koirien osalta Tirppa kävi kesällä luustokuvissa erinomaisin tuloksin. Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä LTV0 ja VA0. Luonteensa vuoksi Tirppa ei tule koskaan pentuja tekemään, mutta hienoa, että terveys on ainakin täl osin kunnossa. Tirppa kävi Julian kanssa rallytokon alkeiskurssin ja tykkää lajista kovasti. 

Sijoituskoirista Däni (Ilonpisara) siirtyi haltijansa omistukseen. Se on arjessa kaikinpuolin kiva ja terve koira, mutta luonnetesti kummitteli niin vahvasti mielessäni, etten uskaltanut sillä pentuja tehdä. En pystynyt perustelemaan uskottavasti itsellenikään, miksi hermot miinuksella olevan koiran pitäisi jatkaa sukua. Toivoisin, että koiriemme luonteisiin ylipäätään suhtauduttas rehellisemmin ja vakavammin. Ei se luonnetesti mikään ainoa totuus ole. Mutta suosittelisin ihan jokaiselle kasvattajalle ja pentua harkitsevalle, että kävisi katsomassa vaikka yhden päivän luonnetestejä. Sen oman koiran luonteesen liittyviä asioita kun on niin helppo selitellä ja silotella ties millä. Tekee hyvää nähdä erilaisia koiria testissä ja tajuta, että sillä on eroa, onko koira kova vai pehmeä, hyvä- vai heikkohermoinen, toimintakykyinen vai -kyvytön. Moni luonnetestissä "heikosti pärjäävä" koira voi olla arjessa aivan ok  eikä testi varsinkaan koiraa huonoksi tai vähemmän rakkaaksi muuta. Mutta se voi antaa uutta näkökulmaa siihen, kannattaako koiraa käyttää jalostukseen ja etenkin, millaista kumppania sille olis hyvä etsiä. Matleenalle jokatapauksessa suurkiitos yhteistyöstä ja ihania vuosia Dänin kanssa!

Eli nykyisin minulla on kolme sijoituskoiraa, jotka kaikki vielä elävät huoletonta pentuelämää. Päivitän lähiaikoina kuvat ja tiedot Hertasta, Inezestä ja Tankasta sijoituskoirat-sivulle. Näille on pentuja toiveissa ehkä joskus v. 2023 tienoilla, JOS kaikki menee hyvin. 

Kasvatit ovat kaikki taas vanhentuneet ja osa ehkä sitämyötä vähän viisastuneetkin. Terveyskuulumisia onkin paljon. Aloitetaan niistä hyvistä: 

P-pentueesta Käry (J. Pilke Silmäkulmassa) ja Hupi (J  Pala Rauhaa) kävivät luustokuvissa hienoin tuloksin. Käryllä lonkat B/B, kyynärät 0/0, selkä LTV0 ja VA0. Hupilla lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0. P-pentueen Pyry (J. Pyhä Yksinkertaisuus) luustokuvataan joulukuussa ja sitten on koko pentue tutkittu lonkkien, kyynärien, selän ja polvien osalta. En voi tarpeeksi kiittää aktiivisia omistajia, olette ihan huippuja! P-pentue täytti viikko sitten 2 vuotta ja ensimmäinen rohkea tassuttelikin sitten kypsässä 2v 4 pvän iässä luonnetestiin, hullun kasvattajan yllyttämänä. Hienosti Jehu suoriutui, kaikki osa-alueet plussalla ja yhteispisteet +142, laukausvarma. Ensivuoden aikana toivottavasti saadaan ainakin pari sisarusta testattua myös. 

A-pentueesta Luna (J. Aikapommi) ja Juhatapioista Joiku (Äänekäs Jossain Täällä) uusivat silmätarkkinsa. Lunalla täysin terveet silmät, Joikulla puutteellinen kyynelkanavan aukko, joka ei oireile eikä ole jalostuksellinen este. 

Juhatapioista Jaajo (Ä. Kelpaat kelle vaan) kastroitiin kesällä eturauhasvaivojen vuoksi. 

Ja sitten kaiken hehkutuksen jälkeen ne huonot uutiset. K-pentueen Hönö (J. Kivenä Kengässä) alkoi keväällä kutista siinä määrin, että eläinlääkärissä piti käydä. Allergialääkkeet helpottivat oloa selvästi ja allergiakokeissa löytyikin yliherkkyys useammalle kasville ja ruoka-aineelle. Nyt Hönölle on löytynyt sopiva ruokavalio ja oireilu saatu kuriin. Mutta ikävä asia jokatapauksessa niin koiralle, omistajalle kuin kasvatuksellisestikin. Hönön allergiaoireilu on ilmoitettu jalostustoimikunnalle, jotta se voidaan huomioida mahdollisten sukulaiskoirien jalostuskäytössä. 

Pikkuihmiset hääräävät tässä taustalla, joten jos joku unohtui mainita, laitetaan häiriön piikkiin. 

Isän Suru -laikasta on kasvanut iso, kaunis nuori narttu. Missikisoihin ei Surusta ole, koska sen korvat päättivät jäädä vähän lurpalleen. Mutta sepä ei meitä haittaa. Käyttökoiraksi se hankittiinki ja siinä toimii vallan kivasti. Surulle on ammuttu jo nyt ensimmäisenä syksynä 3 hirveä ja lisäksi se on innokas jänis- ja lintukoira. 

Ja niitä pentuja... Pennutuskuume nostelee päätään, mutta toistaiseksi on hiljaista. Mahdollisesti saan jalostuslainata Lunaa toistamiseen ensikesänä. Mutta tämä on vielä auki. Kerron lisää sitten, jos asia etenee. Mikäli Lunan saan pennuttaa, yritän sitä astuttaa Joikulla. Mutta varauroksiakin on pari mietittynä, jos Joiku ei ala pusuja kummempaan toimintaan. 

Oikein ihanaa joulunodotusta kaikille Juovattaan elämää seuraaville ja etenkin teille ihanille kasvattien omistajille & sijoituskoiran haltijoille!

T. Mirja + muu poppoo