Wuhh, mulla menee lujaa!

Eilen oli tosi erikoinen päivä, näin yön yli nukuttuani voisin siitä vähän kertoa teillekin.

Aamulla aikaisin emäntä otti minut ja Piki-rouvan autoon ja lähti ajelemnaan. Olin aika isosti pettynyt, etten saanut aamuruokaa, mutta ei auttanu valittaa. Emäntä on aika itsepäinen näissä asioissa, jos jotain päättää. Otin Pikin vierestä takapoksista hyvän asennon ja siinä torkuttiin pikku tirsat. Jossain vaiheessa emäntä ajeli semmoista inhottavaa mäkistä ja mutkaista tietä ja mulla tuli oksennus. En tehnyt asiasta sen isompaa numeroa ja emäntäkin kiitteli, että olin oksentanut lakanalle. Siivosi sotkut ja matka jatkui saman tien. 

Aika kauan ajeltiin, luulin jo, että oltas menossa mummolaan. Mutta Piki-rouva kun on niin kauheen viisas, niin se jutteli mulle jotain, että nyt ei taida tytön hupakko tietää mihin joutuu. En todella ymmärtänyt mitä se tarkoitti, joten jatkoin vain tyytyväisenä unia. 

Viimein sitten auto pysähtyi ja Piki bongasi samantien ikkunasta koiran. Kerroin Pikin taustaäänenä, että me ollaan täällä autossa ja venaa hetki, niin tullaan moikkaamaan. Yllättäin emäntä komensikin Pikin pysymään autossa ja vain minä pääsin pihalle! Kävin nopeesti pissalla ja juoksin tutustumaan tähän vieraaseen koiraan. Se oli tosi ihana, kertoi nimensä olevan Usva ja se pussas minua! Ne on niitä isojen tyttöjen juttuja, joista Piki mulle on viimepäivinä vähän kertonu. Olin aika hämilläni, en oikein tiennyt miten päin olla. Siellä oli tosi ihanat maisemat, peltoa silmän kantamattomiin ja hetken mietin, että alan rallattelemaan Usvan kans siinä kunnon päivälenkit. Vaan sitten se alkoi nuuhkia minun hännän alustaa ja mulla iski pakonomainen tarve vaan jähmettyä paikalleen. Tuntui tosi hyvältä ja jäin siihen ihan ajatuksiini. Mutta voi kauhistus, sitten kävikin se sama karsee homma kuin tiistaina Röllin kanssa! Yhtäkkiä tuntuki inhottavalta ja just, kun olin luikkimassa pakoon, tajusin, etten pääsekään mihinkään. Olin kiinni siinä Usvassa! Rääkäisin emännän apuun ja se tulikin samantien minua rauhoittelemaan. Aika nopeasti helpotti ja loppujen lopuksi oli aika kivaa, kun kolme tyyppiä rapsutteli ja kehui minua. Usva yritti siinä vielä minua alkaa pussailemaan, mutta käänsin loukkaantuneena pääni ja mökötin sille. 

Minä, Usva ja kiperä tilanne

Aikansahan se taas otti, mutta kohta pääsin pälkähästä ja emäntä hyppäytti minut takaisin Pikin luo autoon. Janotti ihan kauheesti, onneksi vesitarjoilu pelasi. Hetken odottelun jälkeen lähdettiin ajelemaan takaisin päin.

Autossa makoilin huldahuolettomana, kunnes Piki yhtäkkiä alkoi kertoa mulle TOSI isojen tyttöjen juttuja. Se kysyi, että ymmärränkö minä, mitä tässä niinku oikeen tapahtuu? Vastasin, että ei kait tässä, autolla ajellaan, mitäs erikoista tässä nyt on. Sitten vähän järkytyin, kun Piki kerto, että tässä nyt tehdään koiranpentuja! Siis pentuja! Niitä, joiden leikkitätikoirana olin talvella, kun Piki semmoisia pyöräytti maailmaan. En ollu yhtään tajunnu, että tämmönen kumma pikku ilottelu vois johtaa semmoiseen. Piki sanoi, että se hetken ihanuus on kuule yhdeksän viikon lihavuus sitten. Mutta minä kun oon tämmönen peruspositiivinen tyyppi, aloin nopeesti miettiä asian hyviä puolia. Huomasin nimittäin talvella, että Pikille toimi emännän suunnalta aika törkeen hyvä ruokatarjoilu. Ja sitä paitsi, pennuthan on ihania. En tosin oo varma, mitä niille ihan pikkuruisille pennuille pitää tehdä, kun Pikin pentuihin tutustuin vasta vähän isompana. Piki huokaisi ja katto silleen jännästi. Se on Niin Viisas Nainen, onneksi mulla on se oppiäitinä kaikessa! 

Yhtäkkiä emäntä kaarsi yhdelle parkkikselle, joka oli hieman tutun näköinen. Tajusin, että me käytiin siellä pari päivää sitten moikkaamassa Rölli-koiraa. Piki vinkkas, että se on kuule menoa nyt ja samalla emäntä päästi minut autosta. Juoksin samantien Röllin luo ja mulla tuli ihan hirvee hinku taas pikkuisen ilotella. Emäntä kerkes just autolta meidän luo, kun taas tapahtu se karsee homma! Taas me oltiin jumissa, hitto ku minun muisti voiki olla niin hyvä mutta lyhyt! Pikkusen oli pakko protestoida, se on oikeesti ihan vihoviimeistä hommaa se jumissa olo! Mutta emäntä oli ihan tyytyväisen näköinen, niin rauhotuin sitten tosi nopeesti. 

Rölli, minä ja taas kävi näin...

Jotain maagista tuossa hommassa kuitenkin on, koska kun pääsin taas vapaaksi, niin olisin kyllä halunnut ottaa ihan heti uudestaan. Emäntä kuitenki sano, että nyt riitti ja taisin saada uuden lempinimen kun se puhui useaan kertaan jostain pikkulortosta. Piki sanoi, että se on semmonen kotilempinimi, eikä sitä kannata kauheesti kylillä huudella. En tiedä mitä se tarkoittaa, mutta olen tottunut aina vaan tottelemaan Pikiä, joten ei siitä lempinimestä nytkään sitten sen enempää.

Kotiin päästyämme emäntä anto meille kertakaikkisen ihanat rustoluut ja nautiskeltiin niistä. Sitten saatiin rallatella pihalla pitkä tovi. Piki alkoi jo hieman paheksua minua, kun kuulemma mulla pitäs yrittää vähän hillitä hormoonejani. Kysyin, mitä ne on, mutta Piki vaan huokasi syvään ja sitten se vähän leikki mun kans isojen tyttöjen leikkejä, kun minä niiiiiin halusin.

Emäntä sitten myöhään illalla jutteli mulle samoja kuin Piki aiemmin, eli pentujuttuja. Me mennään kuulemma ultraan eläinlääkäritätille neljän viikon päästä ja sitten tiedetään, onko mulla mahassa pentuja. Siihen asti kuulemma jatketaan ihan normaalia elämää. En kuulemma saa edes ekstraruokaa ennen sitä, olin vähän vaisuna kun sen kuulin. Mutta ei se neljä viikkoa vissiin kauhean pitkä aika ole.

Sitä odotellessa voin vaikka keskittyä isojen tyttöjen leikkeihin Piki-rouvan kanssa, syömiseen ja olemaan ihana. Siinä on jo aika paljon yhdelle koiralle.

Terkuin Noki 

 

Tärppipäivien arvontaa ja ensimmäiset treffit

Nokilla on ihan omanlaisensa hormonikierto- ja käyttäytyminen verrattuna Pikiin. Pikin juoksut ovat 7-9kk välein. Sen käytöksestä ei juurikaan huomaa juoksua. Se pitää itsensä hyvin puhtaana, ja osoittaa selkeästi sitten tärppipäivänsä, joita kestää n. 2vrk.

Noki taas tulee juoksuun reilun 5kk välein. Ensin se on päivän ajan tosi kipeän oloinen. Sitten alkaa vuoto, jonka siivoamisessa Noki ei ole turhan tarkka.. Lattioita saa siis luututa tiuhaan. Sanotaanko näin, ettei Nokin juoksun alkamista voi olla huomaamatta. Kun se on muutaman päivän tiputtanut, alkaa levoton vaihe; piippausta, piippausta ja vielä kerran piiiiippausta. Aika nopeasti se sitten alkaa liehitellä Pikiä ja suorastaan wonkaa häntä terhakkaasti sivuun käännettynä. Tätä jatkuu sitten viikon, kaksikin. Toisinsanoen Noki ei oo ihan turhan tarkka siitä, milloin sitä astutaan..

On siis suhteellisen vaikeaa huomata, milloin Nokilla on oikeasti otollisin aika astumiselle. Aikaisimmista juoksuista olen pistänyt muistiin, että juoksun 10.-11. pvä olisi ollut se kaikista selkein tärppiaika. Tänään on menossa 9. pvä.

Nythän Noki on toiveissa kaksoisastuttaa. Toinen uros on meiltä tunnin ajomatkan päässä, toisen luo ajaa ilman pysähdyksiä nelisen tuntia. Koska Noki eilen alkoi kovasti tyrkyttää itseään Pikille ja häntä kääntyi sivuun, lähdimme tänään kokeilumielessä tapaamaan lähempänä asuvaa Rölliä. Noki oli aluksi Röllistä hieman hämillään, mutta nopeasti sitten tarjosi itseään. Ensin lähti kesken pois Röllin alta, mutta hetken päästä sitten Rölli astui Nokin nalkkiin. Nalkissa tönöttivät hyvän aikaa ja ensimmäinen astutus on hoideltu. Mulla oli itsellä aikalailla mahdottomuus ajaa tänään Usvan luo, ja oikeastaan aavistelen Nokin käytöksestä, että onkin vielä hieman aikaista. Siispä menemme torstaina ensin Usvan luo ja sitten paluumatkalla käymme Röllin luona. Voi hyvin olla, että torstaihin osuu se kaikista otollisin aika. Mutta senpä näkee sitten.

Tästä on nyt hyvä jatkaa.

Noki

Usva

Rölli (Kuva: Röllin omistaja)

Nokin juoksu alkoi!

Pikin aloitettua juoksunsa olen tarkasti seurannut Nokin hännänalustaa. Arvasin, että aloittaa juoksunsa pian Pikin perään. Ja eilen aamunahan sitten veritippoja alkoi ilmestyä.

Otin samantien yhteyttä sovittujen urosten omistajiin. Kävi ilmi, että toisen uroksen omistaja on juuri lomamatkalla tärppien aikaan. Hetken mietittyämme päätimme luopua suunnitelmasta.

Rölli jokatapauksessa on käytettävissä. Mulla on vaan kova halu kokeilla kaksoisastutusta ja koska tiedän useampia kivoja uroksia, jotka periaatteessa olis Nokille ihan ok, aloin plärätä niitä mielessäni.

Hetken soutamisen ja huopaamisen jälkeen päädyin Usvaan, joka viralliselta nimeltään on Tuiskuturkin Wahti. Usva on 8-vuotias ja sillä on yhdet rakkauslapset, mutta ei rekisteröityjä jälkeläisiä. Usvan olen tavannut kertaalleen ja ihastuin paitsi sen nättiin ulkonäköön, niin ihanan ystävälliseen ja avoimeen luonteeseen. Usva on maalaispoika ja asustaa narttukoiran kaverina maatalossa. Se ei pelkää koviakaan ääniä ja on arjessa mutkaton kaveri. Usvan silmät on tutkittu terveeksi 7-vuotiaana, samoin sen isällä ja veljellä on suht tuoreet silmätarkastuslausunnot. Tämä oli myös yksi oleellinen juttu, miksi päädyin juuri Usvaan. 

Ensviikon loppupuolella siis suuntaamme Röllin ja Usvan luokse. Todennäköisesti käymme ensin Röllin luona torstaina (tai miten juoksu nyt kehittyy) ja katsotaan jatkoa sitten sen mukaan, onnistuu astuminen silloin vai ei.

Laitan tarkempaa esittelyä pentueesta sitten, jos astutus onnistuu. Nyt vaan odotellaan..

Aina ei voi voittaa... ja oppia ikä kaikki...

Sumun astutus ei valitettavasti onnistunut.

Jo etukäteen oli tiedossa, että Sumu juoksun alkua on ollut aiemminkin vaikea huomata, koska kyseessä on erittäin puhtaana itsensä pitävä narttu.

Juoksua osattiin odottaa touko-heinäkuulle. Ja kesäkuun ensimmäisenä päivänä sitten yksi veritippa oli bongattu lattialta, myöhemmin myös toinen. Laskimme juoksun alkaneen ensimmäisestä tipasta.

Hain Oliverin meille torstaina, kun juoksun alusta oli 11 päivää. Sumun käytös oli alkanut viestittää, että tärpit voisivat olla lähellä. Illalla Oliver pääsi ensin merkkailemaan meidän aidattua pihaa ja nuuhkuttelemaan juoksussa olevan Pikin jättämiä hajuviestejä. Sumu tuli n. 45min myöhemmin ja koirat tutustuivat hyvässä hengessä. Pienen leikin ja lämmittelyn jälkeen Sumu oli valmis. Se seisoi hyvin häntä sivulla ja kerkesin jo iloita, että osuttiin oikeaan aikaan. Oliver omaan sinnikääseen, mutta herrasmiesmäiseen tapaansa nousi useaan kertaan Sumun selkään. Mutta siinä vaiheessa, kun oli pääsemässä sisään, Sumu vingahti ja lähti pois alta. Yhden kerran mielestäni Oliver pääsi sisään asti, ja varmaan oli sekunneista kiinni, etteivät olisi jääneet nalkkiin. Oliver tamppasi jo takajaloillaan tutun näköisesti. Kuitenkin Sumu livahti pois alta. Ajattelin, että on ehkä hivenen aikaista ja paikat ei oo vielä tarpeeksi pehmeät.

Oliver lähti Sumun luokse ja oli yön laulellut suloaarioita morsiamen kaipuussaan.. Aamulla pariskunta oli käynyt yhdessä lenkillä, jossa Sumu oli auliisti tarjonnut itseään Oliverille. Loppuun saakka astuminen ei kuitenkaan onnistunut. Koska oli lämmin päivä, sovittiin, että koirat pidetään muutaman tunnin erillään lepäämässä. Ajelin Sumun luon päivällä ja kokeilimme taas. Heti pihalle päästyään Sumu seisoi hetken häntä sivulla, mutta kun Oliver hyppäsi selkään, Sumu murahti ja sen jälkeen tarjosi Oliverille vain irvistelyjä ja murinaa. Kävimme kävelyllä, mutta tilanne tuntui vain pahenevan.

Otimme taas aikalisän ja koirat viileään sisälle tauolle. Myöhemmin illan aikana Sumu kylmeni täysin, ei päästänyt Oliveria lähelleenkään, eikä enää missään tilanteessa kääntänyt häntäänsä.

Päädyimme siihen lopputulokseen, että todennäköisesti juoksu oli tietämättämme alkanutkin jo aiemmin ja näin ollen tärpit olikin menossa ohi, eikä tulossa niinkuin oletin. Koska koirilla on aikamoinen stressi olla saman katon alla tuollaisessa tilanteessa, enkä voi Pikin juoksun takia ottaa Oliveria meillekään, päätimme palauttaa Oliverin tänään kotiinsa.

Oliverin puolustukseksi sanottakoon, että se ei nartun murinoista ottanut itseensä, vaan sitkeästi yritti liehitellä ja lämmitellä. Se toimi taas samalla tavoin kuin Pikin kanssa, eli rauhallisesti ja sinnikkäästi se hoiti homman. Valitettavasti valmiiksi asti ei päässyt, mutta sanoisin kyllä, ettei vika ollut uroksessa. Vaan vain väärässä ajoituksessa.

Harmittaa melkoisesti, koska Sumun iän huomioiden tämä oli aikalailla "nyt tai ei koskaan"-tilanne. Sumu siis jatkaa normaalia arkeaan kotona, kaunis puuhkahäntä heiluen. Minä tallennan kokemusten arkistoon itselleni tiedon, että vastaavien erittäin siistien narttujen kohdalla vastedes pidetään Serla-sulkeisia päivittäin juoksua odottaessamme.

Nyt sitten vaan katse tulevaisuuteen. Seuraavaksi odottelen Nokin juoksun alkamista ja toivotaan, että kaikki taivaan planeetat ovat sitten oikeissa asennoissa ja saadaan astumiset onnistumaan. Nokilla on arvioni mukaan tärpit jo melko aikaisessa vaiheessa, yleensä se on seissyt Pikille jo juoksun 9.-11. pvä. Seurataan tilannetta siis tarkasti, ettei pääse käymään kuten Sumun kans. Noki onneksi on nuori koira, ja sillä ei oo samanlainen "pakkorako", vaan jos nyt ei onnistu niin yritämme vain seuraavasta juoksusta sitten uudelleen.

Suunnitelmista käytäntöön ; Sumun juoksu on alkanut!

Eilen sain puhelun Sumun (Seitavuoren Skoaddu) omistajalta ja uutinen oli odotettu; juoksu alkoi nyt. Ensiviikolla haen sulhasehdokas Oliverin (Tuiskuturkin Waltias) meille muutamaksi päiväksi ja toivotaan, että pariskunnalla kemiat kohtaavat.

Lähipäivinä kirjoittelen tarkempaa esittelyä Sumusta ja Oliverista. Oliverista löytyykin jo kuvia tästä blogista http://pikkupiksutit.blogspot.fi/2014/10/hormonihoyryja-ja-toisenkin-uroon.html 

Tämä pentue siis tulee syntymään ja kasvamaan Sumun omassa kodissa Vantaalla. Olen itse mukana astutuksessa, synnytyksessä ja vierailen säännöllisesti pentujen luona. Kyse on ns. jalostuslaina- ja yhteistyöpentueesta. Siitäkin vielä lisää myöhemmin.