Marraskuu toi mukanaan sekä hyviä että huonoja uutisia koirarintamalla. Aloitetaan niistä hyvistä!
P-pennut täyttivät 11.11. yhden kokonaisen vuoden ja "hätistelin" omistajia heti polvitarkastus-asialla. Ihanan toimeliaat kasvatin omistajat päästivätkin kasvattajatätin piinasta kiitettävän nopeasti ja heti marraskuun aikana kopeloitiin virallisesti polvet 4 / 5 pennulta. Ja voi sitä ilon määrää, kun kaikilla polvet kunnossa ja tulos siis 0/0. Myös Pietan polvet tutkitaan myöhemmin. Voinen siis varovaisesti todeta, ettei Noki tunnu periyttäneet ainakaan kovin voimallisesti löysäpolvisuuttaan jälkeläisiinsä. Tämä polviasia täytyy kuitenkin huomioida vielä ainakin parin sukupolven päähän jalostusvalinnoissa.
P-pennut saivat myös viisi tomeraa serkkua, kun A-pentueen Pyry eli Juovattaan Ainutlaatuinen astui mallikkaasti Kajaskiven Pulskaneilikan. Tuloksena Villasukan kenneliin 4u + 1n, kaikki kerman värisiä. Tuntuu nämä mustat Aat periyttävän sangen voimakkaasti tuota blondigeeniä!
Äänekkäiksi rekisteröidyistä Onnenpennuista Myrry eli Äänekäs Onnenmyyrä kävi uusimassa silmätarkastuksen ja näkimet olivat edelleen aivan kunnossa. Myrry heilasteli vastikään onnistuneesti hienon vanhemman herran kanssa ja nyt kovasti toivotaan siemenien itävän. Mikäli pentueeseen syntyy sopiva narttupentu, saan siitä uuden sijoituskoiran kasvamaan. Innokas ja rakastava sijoituskoti on jo odottamassa, joten vain se pentu puuttuu.
Ja sitten ne paskemmat uutiset..
Ihan kaikista tympein juttu oli sijoituskoirani Dänin (Ilonpisara) luonnetesti. Däni on arjessa vallan kiva, reipas ja utelias koira. Itse ajattelin, että se on ehkä pehmeä ja mahdollisesti toimintakykyä ei ihan ammennettavaksi ole. Mutta aivan puun takaa tuli se, ettei sen hermot meinanneet kestää testiä ylipäätään. Kelkka oli Dänille kova paikka ja puolustusosion jälkeen tuomarit juttelivat Däniä ohjanneen sijoitusemännän kanssa testin jatkosta. Matleena päätti, että testiä voidaan jatkaa. Loppuun koiruus testin tassuttelikin, mutta keräsi se valtavan kuorman siitä itselleen. Däniä läähätytti vielä hyvän aikaa testin päätyttyä. Mutta automatkan aikana oli onneksi jo täysin palautunut ja Armi-koira sai kotiin saman tutun riiviön mikä testiin oli lähtenyt. Testin lopputulos oli -16, laukausvarma. Testin hyvä anti oli se, että kaiken sen stressin jälkeenkin Däni oli täysin laukausvarma ja se oli myös kaikissa tilanteissa hyväntahtoinen, luoksepäästävä ja avoin.
Noh. Ne Dänin pentusuunnitelmat sitten.
Luonnetesti ei ole koko tai ainoa totuus koiran luonteesta. Se on kuitenkin mielestäni hyvin suuntaviivoja antava, laajahko kattaus niistä palikoista, mistä koiran "pääkoppa" rakentuu. Minä en etsi itselleni, eikä tavoitteenani ole kasvattaa mitään supervietikkäitä harrastustykkejä. Peruskiva perhekoira riittää. Siispä voin hyvin käyttää jalostukseenkin koiraa, jolta puuttuu vaikkapa taistelutahtoa tai toimintakykyä. Pehmeyskään ei itselleni ole iso mörkö, kunhan sitten toinen osapuoli hieman pehmeyttä voi paikata. Mutta ne hermot. Minun on vaikea kuvitella mitään sellaista koiran käyttötarkoitusta, jossa koira ei tarvitsisi edes välttävän hyviä hermoja. Uudet paikat ja tilanteet, lapsiperheen härdelli, muutto, arjen yllätykset... Jos hermot tilttaa, niin koiralla saati sen perheellä ei oo enää kivaa. Siksi tuo Dänin tulos iski niin pahasti, että tarvittiin aika monta suklaata asian sulatteluun. Däni on tosi nuori vielä, ja minulla ei ole mikään kiire päättää sen jalostuskäytöstä. Se oli tarkoitus astuttaa vanhalla, käyttämättömällä uroksella alkuvuoden juoksusta, mutta sen nyt unohdamme. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään, millä voisin itselleni tai tuleville pennun kyselijöille perustella Dänin jalostuskäytön. Pidän sen kuitenkin vielä nimissäni, koska se on aivan ok sijoituskodin ihmisille. Katsellaan lopullinen päätös sitten ajan kanssa. Ihan kaikista tärkeimpänä toiveena minulla on, että Däni pysyisi loppuikänsä sellaisena kuin se nyt on ollut. Ettei se alkaisi iän myötä oireilemaan hermojaan missään tilanteissa.
Huonoihin uutisiin voidaan liittää myös Nokin selkäkuvaustulos LTV4 ja tyttärensä Ainon (J. Aito Arvoitus) VA1, LTV 3. Luna (J. Aikapommi) kävi juuri selkäkuvissa, tuloksia odotellaan. Myös K-pentujen emän Saagan sisarpuolten luustokuvaustulokset on saaneet miettimään, että alkaisko oikeesti vaikka keräilemään koiratarroja kasvattamisen sijaan. Mutta aina ei voi voittaa, ei edes geeniarpajaisissa!
Meidän Tirppa on kasvanut Nokia selvästi isommaksi, ihanaksi oman perheen kainalo- ja pusukoiraksi. Mutta valitettavasti se on vieraita kohtaan pidättyväinen, ja vaatii aikansa, ennenkuin haluaa mennä vieraiden ihmisten paijattavaksi. Tässä yksi luonteenpiirre myös, mistä en koirassa tykkää. Tirppis on kuitenkin vasta pentu ja toivon, että runsaat hyvät kokemukset erilaisista ihmisistä vielä sosiaalistaisivat sitä parempaan suuntaan. Aika näyttää, senkin. Muutoin se on kyllä vallan kivanoloinen paketti. Aloittivat juuri Julian kanssa tokon alkeiskurssin. Ihan parasta Tirpan mielestä on juosta ja hyppiä lumikinoksissa. Hyvänä kakkosena tulee sitten pallot, sylissä rapsuteltavana makaaminen ja luiden kätkeminen mitä ihmeellisimpiin paikkoihin.
Noki porskuttaa entiseen tapaansa. Sillä välillä niin ärsyttää kakarakoiran riekkuminen. Mutta silti pitää työntyä ihan kylkeen nukkumaan. Rakkaita ne on toisilleen. Ja tietenkin meille.
Oikein Ihanaa Joulun Aikaa ja Parempaa Uutta Vuotta 2020 kaikille Juovattaan elämää seuraaville!
T. Mirja, Noki ja Tirppa + muu perhe
