Pojulle annettiin päivittäin kipulääkkeitä ja sille kokeiltiin eläinlääkärin suosittamaa fysioterapiaa. Ensimmäisen fysioterapian jälkeen tilanne vain paheni. Poju ei enää halunnut liikkua ja käytännössähän tilanne oli se, ettei sen toinen lonkka pysynyt lainkaan paikoillaan. Keskustelimme tilanteesta omistajien kanssa ja päädyimme yhteisymmärryksessä siihen, että ainoa eettisesti oikea ratkaisu on päästää Poju tuskistaan. 11.4. Poju lähti eutanasian kautta tähdeksi taivaalle. Koiran menettäminen on aina raskasta, mutta järjettömän vaikeaa on luopua 3-vuotiaasta perheenjäsenestä, jonka elämän piti olla vasta alussa.
Kasvattajana mietin tietenkin, miksi näin kävi. Pojun emän Saagan sisarusparvessa on hyvin suurta hajontaa lonkkatuloksissa aina A-D. Puolisisaruksissa jopa E-lonkkia. Kaikki lonkkatiedot eivät olleet käytettävissäni vielä silloin, kun Saagan pennutus oli ajankohtaista. Valitsin sille kuitenkin tarkoituksella hyväindeksisen, A-lonkkaisen uroksen pienentääkseni riskiä. Vaikka kuinka mietin, en olisi tästä yhdistelmästä osannut odottaa näin pahaa lonkkatulosta. Pojun viidestä sisaruksesta neljä on luustokuvattu ja kaikilla muilla on puhtaat A-lonkat. Olen siis tullut mutuilussani siihen tulokseen, että jostain tuntemattomasta syystä Pojun kohdalla lonkkien kehityksessä on sikiöaikana mennyt jotain totaalisesti pieleen.
Olen pyrkinyt kannustamaan kasvattieni omistajia kuvauttamaan koiriensa luuston sekä bongailemalla joukkotarkastuksia, osallistumalla kuvauksiin rahallisesti että myös ihan muistuttelemalla asiasta. Tämä Pojun kohtalo kertoo karulla tavalla sen, miten pitkälle koira pystyy peittämään kipuaan ja miten mahdotonta meillä on tietää koiraan todellisesta terveydentilasta ilman tutkimuksia. Joten nyt vakava viestini jokaiselle tätä lukevalle: Kuvatkaa koiranne luusto. Miettikää pentua ottaessanne, onko kasvattaja pyrkinyt omilla valinnoillaan minimoimaan esim. lonkka- ja kyynärvikojen riskiä. Koiranet on kaikille avoin tietokanta, josta jokainen voi käydä katsomassa luustokuvausten tuloksia. Yksinkertainen muistisääntö on, että pentueen emän ja isän yhteenlaskettu lonkkaindeksi pitäisi olla vähintään 200. Jos näin ei ole, on keskimääräistä suurempi riski saada aikaiseksi lonkkavikaisia pentuja. Tällainen nuoren koiran menettäminen on kasvattajallekin yksi iso painajainen. "Olen tosi pahoillani" on aika mitättömän laimeaa siinä kohtaa, kun toiset menettävät rakkaan lemmikkinsä. On tosi voimaton olo, miten voisin auttaa? Voinko ylipäätään tehdä mitään? Siinä kohtaa pienen pieni lohtu itselleni on se, että yritin parhaani, toimin yleisten ohjeistusten mukaan, en tarkoituksella leikkinyt venäläistä rulettia. Lopulta Pojun tapauksessa en osannut tehdä muuta kuin pahoitella, kuunnella, olla tukena sen vaikeimman päätöksen tekemisessä. Kiittää, kertoa, että teitte kaikkenne, älkää syyttäkö itseänne. Ja toki tässä tapauksessa myös palauttaa myyntihinnan, koska kyseessä oli selkeästi synnynnäinen vika, joka johti nuoren koiran kuolemaan. Mutta totuus on, ettei yksikään pahoittelu tai yksikään euro tuo koiraa takaisin.
Ja kaiken jälkeen eniten mietin sitä, miten kauhean kipeä Poju oli, miten pitkään se on kätkenyt kipunsa, miten vähän me ihmiset lopulta pystymme koiraa lukemaan. Joten rakkaat ihmiset. Miettikää, kyseenalaistakaa, etsikää tietoa ja kuvauttakaa ne koiranne! Kyse ei ole jalostuksesta, hifistelystä tai turhasta rahanmenosta. Kyse on sinun koirastasi ja sen elämänlaadusta, jopa elämän pituudesta. Ja sitten toissijaisesti toki myös siitä, että kaikki tieto on tärkeää, kun valitsemaasi rotua yritetään pitää terveenä jalostusvalinnoilla, joihin juuri nämä viralliset tutkimukset vaikuttavat (tai ainakin niiden tulisi vaikuttaa). Ja varalta vielä kerron, että ei, koiran lonkkien terveyttä ei voi päätellä siitä, että se makaa tietyssä asennossa tai hyppii tai juoksee.
Pojun kohtalon myötä kaksi Pojun sisarusta Jope (Juovattaan Kun Olet Poissa) ja Nena (Juovattaan Kamat Lujilla) kävivät luustokuvissa. Jopella polvet 0/0, kyynärät 0/0, selkä terve ja lonkat A/A. Nenalla sama rimpsu, mutta lisänä kuvattiin olat, jotka nekin terveet, samoin virallinen sydänkuuntelu: ei sivuääniä. Nämä tulokset olivat käsittämättömän suuri helpotus!
Myös P-pentueesta Hupi (Juovattaan Pala Rauhaa) kävi tutkittavana. Polvet edelleen 0/0, silmissä PPM iris-iris, joka ei Hupin elämää haittaa. Hupi kävi myös luonnetestissä, jonka se oli tassutellut läpi loppupistein +113, laukauskokematon. Tuomareiden loppupalaute oli ollut, että kiltti ja ihana perhekoira, josta ei saa taisteluhalua kaivettua millään esiin. Hupi asustaa lapsiperheen ensikoirana ja on täyttänyt siellä paikkansa erinomaisen hyvin.
No, väliin siis mahtui mukaviakin terveysuutisia. Kunnes sitten reilu viikko sitten tuli pommi. Illalla soi puhelin ja Lyylin (Juovattaan Uhkiaposkinen) omistaja soitti. Lyyli oli juuri aiemmin saanut kouristuskohtauksen. Ensimmäinen ajatus oli järjetön epäusko, Lyylihän on vasta vajaa 8kk ikäinen pentu! Toinen ajatus oli, että en kasvata enää ikinä. Sitten iski hätä Lyylin ja hänen omien ihmistensä puolesta.
Lyylillä oli alkanut juoksu edellisenä päivänä. Tällä hetkellä ajatuksena on, että juoksu laukaisi epileptisen kohtauksen. Lyyli on käynyt perus tutkimuksissa, eikä niistä selvinnyt mitään kohtausta selittävää. Epäilynä siis on idiopaattinen epilepsia. Aika näyttää, uusiiko kohtaukset ja tarvitseekä Lyyli lääkitystä voidakseen elää täysipainoista elämää. Enemmän kuin mitään toivon, että kyseessä olisi vain tuo yksittäinen kohtaus. Mutta toisaalta olisi vähän itsensä huijaamista ajatella, ettei kyse olisi epilepsiasta, sen verran klassinen kouristuskohtaus oli ollut. Olen ihan valtavan pahoillani Lyylin, Lyylin sijoitusperheen ja Lyylin omistajan puolesta. Tiedossani oli, että pentueen taustoista löytyy epilepsiaa. Valitettavasti uskaltaisin väittää, että kyseistä inhottavaakin inhottavampaa sairautta löytyy ihan jokaisen suomenlapinkoiran taustoilta. Tarkistutin Luna + Oiva -yhdistelmän jalostustoimikunnalla ja se oli ok. Käytännössä tiedossa ollut epilepsiariski oli selvästi rodun keskiarvoa pienempi. Silti näin voi käydä. Tässäkin tapauksessa Lyylin emän isän puolelta taustat ovat kovin tuntemattomia. Ja aina suvussa voi olla koiria, joilla epilepsia on, mutta omistaja ei ole sitä syystä tai toisesta osannut tai halunnut julkisesti tuoda esiin.
Joten taas sinulle, tätä lukeva lapinkoiran omistaja: Jos koirallasi ilmenee mikä tahansa sairaus tai arkea hankaloittava piirre (epilepsia, kilpirauhasen vajaatoiminta, kutinat, allergiat, toistuvat ja jatkuvat mahaoireilut, ääniarkuudet..mitä tahansa, niin ilmoitathan niistä rotuyhdistyksen tietokantaan http://terveys.lappalaiskoiragalleria.org/ ja koirasi ollessa paimensukuinen lapinkoira myös PLS:n terveystietokantaan https://www.paimensukuinen.fi/terveysjajalostus/terveystietojen-ilmoittaminen/
Juovattaan kasvatustoiminta on nyt aikalisällä. Minulla ei ole yhtään narttua, jolla voisin pentuja edes yrittää tehdä. Tirppa on Tirppa. Niin kaunis, niin terve. Minä haluaisin, voi kuinka minä haluaisinkaan tehdä sillä yhden pentueen. Mutta minulla ei ole siihen perusteita. Sen luonne ei ole ollut sellainen, joita haluaisin lisää maailmaan. Toisaalta olen huomannut, että jonkun toisen mielestä Tirpan luonteessa ei ole vikaa. Olen Julian kanssa miettinyt, että ehkä me kuitenkin viemme Tirpan luonnetestiin. Ainakin saisimme varmuuden sille, että onko Tirpan luonteessa ne jutut, miksi en sitä uskalla jalostuskoirana ajatella. Vai olemmeko lukeneet koiraamme täysin väärin, mikä sekin toki on mahdollista.
Sijoituskoirista Hertta (Poikkikorvan Haltin Hertta) siirtyi haltijansa Tiinan omistukseen. Syy oli sama kuin Tirpan kohdalla. Hertta on ihana koira, mutta sen luonteessa on myös sellaisia piirteitä, jotka ei omaan ihanne lapinkoiraan missään määrin kuuluisi. Voi olla, että jonain päivänä kadun tätäkin päätöstäni, mutta nyt se tuntui kuitenkin oikealta.
Inez (Äänekäs Lumikki) on ihanaluonteinen ja näppärä pieni narttu. Se harrastaa peko-juttuja haltijansa kanssa ja on varsin pätevä kadonneiden etsijä jo. Inezellä on kuitenkin ollut pitkin elämää erilaisia kutinoita ja / tai ohimeneviä iho-ongelmia. Koska ne nykytietämyksen valossa ovat paitsi aina autoimmuunipohjaisia että periytyviä, niin en uskalla Inezelläkään pentuja tehdä.
Tanka (Soutajan Pielisen Balladi) on käynyt luustokuvissa oikein kelpo tuloksin. Mikäli silmätarkki ja luonnetesti on ok, niin Tankalle on tarkoitus yrittää pentuja v. 2023 aikana. Tanka on minulla yhteisomistuksessa Mierka-kennelin Hennan kanssa ja asuu ihan eteläisessä Suomessa sijoituskodissaan. On siis todennäköistä, että se saa pentunsa etelässä.
Mutta onneksi minulla on jo monen monta ihanaa kasvattia, joiden elämää voin etänä seurata. Kuka tietää, ehkä vielä jonain päivänä meilläkin on taas käyttöä pentulaatikolle.
Ihanaa kesää kaikille Juovattaan elämää seuraaville!
