Retkipennut lähtivät maailmalle

 Tankan pentueen kanssa kaikki sujui todella mutkattomasti. Mitään yllättävää ei tullut eteen. Tanka hoiti pentunsa antaumuksella. Maitoa riitti, emä pysyi hyväkuntoisena, pennut kasvoivat ja kehittyivät normaalisti. Pentujen kasvettua Tankasta kuoriutui rento ja erittäin leikkisä emä. 

Pennut valikoituivat tällä kertaa varsin helposti uusiin koteihinsa. Ainoa narttupentu Juovattaan Hiiden Hurmos meni Hennan sijoituskoiraksi ja sai siellä nimen Nasse. Nasse on aika taisteluhaluinen ja leikkisä, vauhdikas pentu, jota emänsä kurmuutti huomattavasti urospentuja enemmän. Nasse sai kodin, jossa on aiemminkin ollut paimensukuisia lapinkoiria. Toivottavasti siitä kasvaa terve ja kiva koira, joka joskus aikanaan pääsisi jatkamaan tätä emälinjaa. 

Urokset olivat kolme selvästi erilaista persoonaa. Ensimmäisenä syntynyt Juovattaan Tepaston Karhu eli Roihu on ulkoisesti todella urosmainen nallekarhu, juuri sellainen mistä tykkään. Roihu on pentueen rauhallisin, joka tuumailee uusia asioita hetken ennen kuin menee tutustumaan. Sitten kun pääsee tutuksi, niin on vallan rohkea ja reipas. Ulkona Roihusta kuoriutuu oikea villikko, se rakastaa juosta joku käpy tai risu suussa ympäriinsä. Oli hyvin selvää, että Roihun paikka on erittäin varmaluonteisen isänsä luona. Käry on pennulle hyvä roolimalli ja Roihu saa varmasti Kärystä tukea mahdollisesti jännittävissä uusissa tilanteissa. 

Toinen uros sai viralliseksi nimekseen Juovattaan Napapiirin Nopia, joka kuvastaakin sitä hyvin. Kutsumanimeksi tuli uudessa kodissa Oiva. Oiva muutti Pohjanmaan lakeuksille Seinäjoelle. Oiva on ulkoisesti uroksista kevytrakenteisin. Luonteeltaan erittäin vilkas ja leikkisä, ihmisistä ja palloista tykkäävä poju. 

Viimeisenä syntynyt uros Juovattaan Riisitunturin Repolainen sai kutsumanimekseen Remu ja jäi meidän perheeseen. Fyysisesti muutti asumaan Tirpan kaveriksi tyttömme Julian luokse. Koska Tirppa on luonteeltaan vähän epävarma, vähän överisti asioihin reagoiva, vieraita kohtaan pidättyväinen, mutta muutoin aktiivinen ja touhukas niin oli luontevaa valita sen kaveriksi pentueen "etulinjalainen". Remu on hyvin reipas ja rohkeasti, mutta järkevän rauhallisesti uusiin tilanteisiin menevä pentu. Sitä ei juuri mikään hetkauta ja se palautuu nopeasti, jos jotain sattuu säikähtämään. Ja se menee todella innoissaan ja rohkeasti moikkaamaan heti kaikki, ihan vieraatkin ihmiset. 

Kaikki pennut muuttivat uusiin koteihinsa viime viikonlopun aikana. Ja kaikki ovat sopeutuneet todella hyvin. Toivon näille neljälle pitkää ja tervettä elämää omien ihmistensä kanssa!

Nyt minun kasvatustoiminta jää pitkälle tauolle. Onneksi saan seurata kasvattieni elämää. Ja haaveillahan aina voi, se ei maksa mitään. 

Ihanaa kesän odotusta kaikille Juovattaan elämää seuraaville!

Tankan ja Käryn pennut syntyivät 20.2.

 Pentue-esittelyssä luonnehdin Tankaa mm. nopealiikkeiseksi "pikkusähikäiseksi". Tämä kuvastaa myös Tankan synnytyksen alkamista. Illalla nukkumaan mennessäni vielä viestittelimme Tankan oman ihmisen Jonnan kanssa kuulumisista. Kaikki normaalisti ja ok, ei merkkejä lähestyvästä synnytyksestä. Ja kolme tuntia myöhemmin sain viestin: "Vähän nyt kuitenkin näyttää, että saattaa synnyttää jo tänä yönä." Tuntia myöhemmin meni vedet ja kohta olikin jo ensimmäinen pentu maailmassa. Kerkesin itse tässä vaiheessa paikalle, joten tämä synnytys meni melko vähillä jännittämisillä!

Tanka oli erinomainen synnyttäjä ja luontainen emä. Meidän ihmisten tehtäväksi jäi lähinnä katsella ja ihailla. Ja hieman rajoittaa synnytysaluetta, koska yhden pennun Tanka olisi mieluusti synnyttänyt sänkyyn. Lopulta neuvotteluiden jälkeen kompromissina pentueen ainoa narttu putkahti lattialle, kun jostain syystä pentulaatikko ei juuri siinä kohtaa ollut Tankan mielestä kelvollinen. 

Lopputuloksena oli neljä erittäin reipasta ja hyvänkokoista (isohkoa) pentua. Ensin syntyi kaksi urosta, sitten narttu ja viimeisenä vielä kolmas uros. Väriarpajaisissa oli tällä kertaa parkki valloillaan eli kaikki neljä ovat väritykseltään hyvin samankaltaisia parkkeja vaalein merkein. 

Nyt pentulaatikossa on seesteinen emä ja neljä tyytyväistä pentua. Kaikille on kodit odottamassa, kun nyt vielä vähän mietitään ja tuumaillaan, että minne ainokainen narttu päätyy ja sen jälkeen sitten on urospentujen vuoro. Kotiehdokkaita kun taaskin on enemmän kuin pentuja. 

Tällä kertaa pentujen nimet eivät ala tietyllä kirjaimella, vaan nimimaailma liittyy Tankan virallista nimeä mukaillen retkeilyyn ja kotiseuturakkauteen. Mutta näistä lisää sitten, kun pennut hieman kasvavat ja näemme, mikä nimi kellekin sopisi. 

Pienokaiset syntymäpäivänään. Kuva: Johanna Sillanpää 

Pentuja tulossa!

 Tanka kävi tiineysultrassa 30 vrk astutuksesta. Eläinlääkäri vahvisti epäilyksemme oikeiksi; Tanka on tiine. Eläinlääkäri sanoi, ettei mitään isoa pentuetta ole tulossa, varmuudella saatiin näkymään 3 pentua. Toki nämä ultrat eivät tässä vaiheessa ole kovin luotettavia pentujen määrän suhteen. Minullakin on kokemusta, että pentuja on syntynyt jopa yli kaksinkertaisesti ultrassa nähtyyn. Ja toisaalta myös siitä, että ultran jälkeen osa pennuista on imeytynyt pois. 

Tanka käy reilu viikko ennen laskettua aikaa saamassa toisen annoksen herpesrokotteesta ja nappaamme samalla mahasta yhden röntgenkuvan. Siitä pystyy sitten laskemaan, montako pientä luurankoa mahassa lymyilee. 

Pentuja on menossa useampia jo ennestään tuttuihin koteihin ja lisäksi muutama oikein potentiaalinen uusi tuttavuus on pentua kysellyt. Joten varmasti jokaiselle syntyvälle pienelle lapinkoiran alulle löytyy koti näistä. 

Nyt sitten vain odotellaan ja seuraillaan, miten Tankan maha alkaa paisua. Se on kuulemma muuttunut vallan seesteiseksi ja nisät on jo alkaneet turvota. 

Lisätietoa näistä pennuista löytyy Pentuja-sivulta

Kasvattien ja kasvattajan kuulumisia

 Surun pennut kasvoivat ja kehittyivät ongelmitta. Pentueen ainoa narttu Riemu jäi emänsä seuraksi kasvamaan. Riemusta isä on kaavaillut ns. kaiken riistan koiraa, Surulle kun on ammuttu ainoastaan hirviä. Pentueen uroksista Häirikkö sai kutsumanimen Rocky ja muutti isänsä Moskun luokse. Viuhahduksesta tuli Piku ja hän sai ihanan kodin kuusamolaisen pariskunnan luota. Pennut ovat olleet terveitä ja eläväisiä. Rockyllä ei ole kivekset laskeutuneet, katsellaan löytävätkö määränpäähän vai jääkö kivesvikaiseksi. Kaikilla kolmella on korvat vielä ihan lurpallaan. Moskulla on ns. oikeanlaiset korvat, Suruhan nosti omansa pystyyn vasta kypsässä vuoden iässä ensimmäisen juoksun alettua. Eli odotellaanpas minkalaiset höröttimet pennuille lopulta kehittyykään.

Pentue polveutumistestattiin ja kyllähän se tälläkin kertaa vaati hermoja ja useampia näytteitä, ajasta puhumattakaan. Kaikki on nyt kuitenkin saatu kirjoihin ja kansiin ja kaikkien isä oli odotetusti Mosku. 

Sijoituskoira Tanka (Soutajan Pielisen Balladi) heilasteli erittäin pitkän kaavan mukaan sulhonsa Lupon (Äänekäs Unikekko) kanssa. Valmista ei saatu aikaiseksi ja varuilta tehty tiineysultra viimeviikolla näytti tyhjää. Kokeillaan sitten seuraavasta juoksusta uudestaan.

Vuoden surullisin asia kasvattien osalta oli ehdottomasti pienen ihanan Lyylin (Juovattaan Uhkiaposkinen) kuolema. Lyylihän sairastui epilepsiaan ollessaan vielä pentu, alle 8 kk ikäinen. Lyyli sai erittäin asiantuntevaa hoitoa, mutta siitä ja lääkityksestä huolimatta kohtauksia ei saatu loppumaan. Lyylin kohtaukset olivat rajuja ja lääkitystä nostettiin useampaan kertaan. Lopulta lääkkeen sivuvaikutukset veivät koiralta niin elämänilon kuin voimatkin. Omistaja teki raskaan päätöksen päästää pieni piirto-otsa ikuiseen vapauteen maaliskuussa, 1,5-vuoden iässä. Olen niin sanomattoman pahoillani. Pahoillani Lyylin sairaudesta, pahoillani Lyylin aivan liian lyhyeksi jääneestä elämästä. Kiitos Ilona ja Tarja, kun teitte Lyylin eteen parhaanne. 

Minun oma elämä on muuttunut nyt kesän aikana monin tavoin. Muutimme Kuusamosta Etelä- Suomeen. Omakotitalo vaihtui rivitaloon ja vuokralaisena olo tuo asiaan omat juttunsa. Niinpä Juovattaan kasvatushommat ovat nyt määrittämättömällä tauolla. Jos Tankan astutus ensitalvena onnistuu, pennut rekisteröidään Juovattaan poppooseen, mutta ne syntyvät ja kasvavat Tankan omassa kodissa. Hupin pentu-unelmat kariutuivat tuoreimman muuton myötä. Minulla ei ole tiloja kasvattaa pentuetta. Harmittaa, mutta elämän realiteetit on vain pakko hyväksyä. 

Omista koirista Tirppa jäi Julian kanssa asumaan Kuusamoon. Ainoa oikea paikka Tirpalle, ovat Julian kanssa niin erottamaton pari. Tirppa on muuttunut ihan hirmuisesti viimeisen vuoden aikana, ja nimenomaan edukseen. Noki muutti vanhimman poikamme ja miniämme luo viettämään rapsutusten ja rakkauden täyteisiä eläkepäiviä. On meilläkin aina välillä, mutta on kyllä kotiutunut ihan muitta mutkitta Villen ja Elinan koiraksi. Nuoripari haaveili kauan koirasta, mutta pentu ja vuokra-asunto tuntui (ehkäpä Tirpan pentuajan muistaen..) riskibisnekseltä. Minulla on ollut huono omatunto siitä, etten pysty antamaan Nokille aikaa ja liikuntaa niin paljon kuin se ansaitsisi. Joten tämä on nyt kaikkien osalta paras tilanne. Noki täytti juuri 11v ja askel on yhä yhtä kevyt kuin nuoruusvuosina. Silmät sillä samenee ihan selvästi, joten kaihiepäily lienee muutakin kuin pelkkä epäily. Käydään viimeistään ensikesänä tsekkaamassa miltä silmissä näyttää. Muutoin mitään kremppaa Nokilla ei ole. Oli täällä meillä juuri muutaman päivän ja ihastelin sen liikettä. Se on tosi hyvässä kunnossa, ei yhtään ylipainoa ja tosiaan liikkuu niin puhtaasti, ettei selän LTV-muunnoksesta tai polven löysyydestä ainakaan tässä kohtaa tarvitse huolta kantaa. 

Vaikka koti on koiraton ja kasvatustoiminta paussilla, niin seuraan rakkaudella kasvattieni elämää. Loppuvuoden tavoitteena olisikin saada U-pentuja luustokuviin ja ainakin pari kasvattia luonnetestiin. Katsotaan, miten onnistutaan!

Meillä on sittenkin itäsiperianlaikan pentuja!

Isäni itäsiperianlaikaa Surua yritettiin siis astuttaa helmikuussa pitkään ja hartaasti. Kovasta yrityksestä huolimatta koirat eivät päätyneet nalkkiin asti ja pentuhaaveet kuopattiin tältä keväältä. 

Huhtikuun alussa Surun maha alkoi kuitenkin pyöristyä ja tissit kasvaa. Pentujen liikkeitä ei kuitenkaan missään vaiheessa alkanut tuntua ja olimme kahden vaiheilla; onko Suru tiine vai tukevasti valetiine? 

Perjantaina 14.4. ajelin sovitusti vanhempieni luo, tarkoituksenani tutkailla Suru tarkasti läpi. Laskeskelin, että siitä "lähimpänä valmista" astumisesta oli tuolloin 60 vrk. Kyllä minä osaisin nähdä onko sillä pentuja mahassa vai ei. No, tehtävästä tulikin erittäin helppo, sillä perille päästyäni totesin Surun synnyttävän. Isä ja äiti tempaisivat ennätysajassa pentuhuoneen ja pentulaatikon toimintakuntoon ja alkuillan aikana Suru synnytti vallan eleettömästi ja rauhallisesti kolme isoa pentua. Ensin syntyi karamis uros, sitten riista narttu ja viimeisenä riista uros.  

Suru hoiteli synnytyksen ja pennut täysin itsenäisesti ja osottautui heti luontaiseksi emoksi. Ensipäivien jälkeen on kyllä osannut ottaa kiitettävästi myös omaa aikaa, käy lähinnä laatikossa hoitelemassa pennut ja muutoin viihtyy ihan muualla. 

Pennut voivat erittäin paksusti. Silmät on kaikilla auki ja jalatkin alkavat pikkuhiljaa kantaa. Pentujen nimet tulevat tällä kertaa Irwinin tuotannosta:

Juovattaan Häirikkö = karamis uros, isoin ja kovaäänisin. Murisee ja kiroilee vakuuttavasti, pentulaatikon kingi ja vanhempieni yöunien häirikkö 

Juovattaan Riemu Ja Ratto = narttu, rauhallinen mutta kipakka neiti. Kun emä on Suru niin tytär on tietenkin Riemu. Riemu jää syntymäkotiinsa kasvamaan isän jahtikaveriksi Surun rinnalle

Juovattaan Viuhahdus = riista uros, vikkeläliikkeinen kaikkeen tyytyväinen ihana pentu

Viuhahdus etsii vielä sitä oikeaa kotia, jossa se saa olla perheenjäsen ja isännän tai emännän paras metsästyskaveri. Pennut luovutetaan 7-vkoisesta alkaen rekisteröityinä, madotettuina, polveutumistestattuina sekä hyvin sosialistettuina. 

Pentujen emä on Suru, isä oletetusti Siltamiehen Niesi "Mosku". Astutusta yritettiin myös toisella uroksella, joten pennut polveutumistestataan. Astumistyylin, pentujen syntymäajankohdan sekä ulkonäön ja väritysten perusteella pidämme erittäin todennäköisenä, että pennut ovat Moskulle. 

Mikäli Viuhahdus voisi olla sinun tuleva koirasi, otapas yhteyttä sähköpostitse juovattaan@luukku.com tai puh. 0442577515.

Eihän tämä taaskaan ihan putkeen mennyt...

Kasvatusrintamalla viimeinen kuukausi on tuonut minut pilvilinnoista takaisin maan pinnalla, osin ihan kellariin asti. 

Ensin Surun astutus ei onnistunut. Yritettiin kahdellakin uroksella, en edes enää muista monenako päivänä. Suru osoitti olevan mallia "annan ymmärtää, mutten ymmärrä antaa". Se siis tarjosi itseään uroksille hyvin auliisti parin viikon ajan. Alkuun urosta ei kiinnostanut lainkaan, mutta lopulta erittäin hyvää astumisyritystä oli monen päivän ajan. Vaan kun uros pääsi sisälle, luiskahti Suru samantien kiljaisten alta pois. Lopulta ei enää kiinnostanut kumpaakaan muu kuin leikkiminen, joten pistettiin leuka rintaan ja todettiin, että ehkä vuoden päästä sitten.. Koirat olivat tarhassa pieniä aikoja keskenään pois näköetäisyydeltä, että tokihan pieni teoreettinen mahdollisuus pentuihin on, mutta se on kyllä hyvin pieni. 

Noh, sitten Hupi. Kävin tapaamassa Hupia Tampereella helmikuun lopulla. En ollut nähnyt sitä kunnolla aikuisena kuin kuvissa ja se olikin livenä paljon kauniimpi kuin luulinkaan. Hupi otti minut kotonaan vastaan hyvin rauhallisesti ja ystävällisesti. Ovikello ja pari vierasta eikä haukahdustakaan päästänyt. Tätä on nykyisin näin Tirpan kanssa elävänä alkanut arvostaa ihan uudella tavalla ;) Hupi otti nopeat paijaukset vastaan ja kömpi sitten omiin oloihinsa. Omistajan kanssa juteltiin pennutuksen käytännön asiat selviksi ja tehtiin jalostuslainasopimus. Ja sitten vain juoksua odottamaan... kunnes parin päivän päästä puhelin kilahti ja kaikki meni uusiksi. 

Sain kuulla, että Pyryn (Juovattaan Ainutlaatuinen) pojalla on ollut epilepsiakohtaus. Tämä uusi epileptikko on siis Hupin serkku (Hupin emä ja Pyry ovat sisaruksia). Hupin siskopuolella Lyylillä on epilepsia, ja nyt sitten tämä. Yksi tapaus on vielä ok. Mutta nyt sitten A-pentueen kahdella koiralla on epilepsiaa sairastava jälkeläinen. Olisi aika itsensä(kin) pettämistä ajatella, että kyseessä on harmiton sattuma. Todennäköisempää on jokin geneettinen yhteys. Hupin laskennallista epilepsiariskiä tuo serkun sairaus ei oleellisesti nosta ja sen puolesta Hupin ja Kaskun yhdistäminen on periaatteessa ihan ok. Jalostuskriteeritkin suosittelevat jättämään pois vain epilepsiaa sairastavan koiran, epilepsiasairaan koiran jälkeläiset, täyssisarukset sekä vanhemmat. Sovin Hupin ja Kaskun omistajien kanssa, että mietin asiaa vielä. 

Olin jo taipumassa siihen, että kyllä me ne pennut nyt yritetään saada Hupille. Sillä olisi mielestäni suvullisesti ihan annettavaa rotuun. Se on itse terve, sillä on nätti rakenne ja tykkään itse sen luonteesta. Lisäksi tämä emälinjani keikkuu ihan oleellisen paljon Hupin varassa. Tässä kohtaa sitten viestittelin Lyylin (J. Uhkiaposkinen, Hupin kanssa sama emä, eri isä) omistajan kanssa. Lyylin epilepsia on pahentunut, se on loppuvuoden lääkkeen nostosta huolimatta saanut nyt maaliskuussa taas kaksi rajua kouristuskohtausta. Tuli niin voimaton olo ja paha mieli Lyylin ja omistajan puolesta, että aloin oikeasti  miettiä ylipäätään koko kasvattamisen mielekkyyttä, mutta etenkin uskallanko oikeasti tehdä Hupilla pennut. Entä jos sekin periyttää epilepsiaa? 

Parviäly käyttöön ja juttelin asiasta useamman kasvattajan sekä yhden eläinlääkärin kanssa. Epilepsian periytymismekanismihan on suurelta osin vielä tuntematon. Jollain tapaa se tuntuu tietyissä suvuissa kulkevan, se on selvää. Tunteet ja järki kävivät keskustelua, ja kumpi milloinkin oli niskanpäällä. Koska asia alkoi haitata jo yöuniakin, tein kompromissin: En astuta Hupia vielä nyt ihan pian alkavasta juoksusta. Katson seuraavan 6kk ajan, mitä tapahtuu. Mikäli tähän selvästi A-pentujen sukuun tulee yhtään uutta epilepsiatapausta niin sitten tämä linja saa osaltani jäädä tähän. Mutta mikäli uusia ikäviä uutisia ei tule, niin yritän astuttaa Hupin Kaskulla syksyn juoksusta. Hupi alkaa olla sitten jo n. 5-vuotias, joten yhtään pidemmälle tätä asiaa en voi lykätä. Katselen ja sovin nyt sitten kaikessa rauhassa vielä varauroksen, mikäli Kaskun kanssa ei syystä tai toisesta natsaisikaan. 

Olen todella pahoillani niiden muutaman ihanan perheen puolesta, jotka kesäpentua tästä itselleen kovasti toivoivat. Toivon, että jaksatte odottaa syksyyn. Mutta ymmärrän hyvin, jos päädytte kysymään ja hankkimaan pennun toisaalta. Niin kuin sen oikean pennun etsiminenkään ei helppoa ole, niin ei se ole aina myöskään täältä kasvattamisen puolelta mutkatonta. 

Lopuksi vielä omien koirien kuulumisia. Molemmat kävivät maaliskuun alussa silmätarkissa. Tirpalla oli täysin terveet näkimet ja se yllätti minut täysin olemalla varsin reipas ja helppo käsiteltävä. Sehän lähtökohtaisesti jännittää vieraita ihmisiä, mutta yllättäin ihmislauma eläinlääkärin odotustilassa + kaksi lääppivää eläinlääkäriä olivatkin aivan ok Tirpukalle. Heikon hetken taas kerkesin jo miettiä, josko sillä kuitenkin ne yhdet pennut... mutta ei, ei tuo meidän rakas Piippanen ole kuitenkaan jalostusluonne. 

Nokilla on molemmissa silmissä muutosta, toisessa pikkuisen, toisessa enemmän. Kirjattiin nyt kaihiepäilynä ja käymme ensivuonna sitten katsomassa, onko tilanne pahentunut. Voi siis olla myös hyvälaatuista iän tuomaa samentumaa. Tai sitten kortikaalinen katarakta. Joka tapauksessa tutkineen eläinlääkärin mielestä tämä Nokin löydös ei vaikuta sen jälkeläisten, eikä etenkään toisen polven jälkeläisten jalostuskäyttöön. Mutta toki on hyvä tiedostaa, että siellä suvussa voi olla tämmöistä myöhäisellä iällä puhkeavaa kaihia. Ylipäätään koiria pitäisi käyttää silmätarkastuksessa vielä sittenkin, kun ikänsä (tai muutoin) jäävät pois jalostuksesta. 

Minun viimeinen (yhteis)sijoituskoirani Tanka (Pielisen Balladi) on läpäissyt onnekkaasti kaikki kriteerit ja tutkimukset ja se on tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta. Juoksua odotellaan touko-kesäkuulle. Vielä on pikkuisen epävarmaa, tuleeko pennuista Mierka- vai Juovattaan nimeä kantavia. Ja sekin on vähän vaiheessa, että missä pennut fyysisesti syntyvät ja kasvavat. Mutta kaikki selviää lähiaikoina. 

Loppuun vielä sellainen uutinen, että Juovattaan kennel ihmisineen muuttaa Etelä-Suomeen alkukesän aikana. Tarkempi sijoituspaikka vahvistuu ajan kanssa, mutta jonnekin tuonne Vantaan ja Mäntsälän välimaastoon olettaisin meidän päätyvän. Paljon on siis keväälle puuhaa luvassa, vaikkei nyt niitä pentuja sitten saatukaan. 

Pentusuunnitelmat etenevät!

Surun juoksu on alkanut, joten seuraavan parin viikon sisällä treffaillaan Moskun kanssa. Mikäli hommat hoituvat toivotunlailla, ensimmäiset Juovattaan itäsiperianlaika-pennut näkevät päivänvalon huhtikuun alussa. Pennut syntyvät ja kasvavat vanhempieni luona, minä häärin taustapiruna ja hoidan viralliset hommat.

Muokattu 10.2.2023: Surun astutus ei näytä onnistuvan. Yritetty kahdellakin uroksella ilman tulosta. 

Myös suomenlapinkoirapentue otti tänään pienen askelen eteenpäin, kun jalostustoimikunnan vastaus tupsahti sähköpostiin. Suunniteltu yhdistelmä Juovattaan Pala Rauhaa x Ruuhikairan Rovan Nosse on hyväksytty huomautuksella kyynärvikariskistä. Kyynärasiaa mietin itsekin jo etukäteen ja mm. siksi, jos pentuja saadaan aikaiseksi, niiden myyntihintaan kuuluu kattava luustokuvaus n. 2-vuotiaana.  Hupin juoksua odotellaan maaliskuulle ja jos kaikki menee kuten unelmoin, touko-kesäkuulla syntyy Juovattaan V-pentue.