sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Katselmuskuvia ja sunnuntain kuulumiset

Tänään Katselmuksessa oli "meidän porukasta" vain Äänekäs Onnentassu eli Simo. Olin ihan mielettömän ylpeä siitä, miten hienosti Simo esiintyi! Se on kuitenkin 3-vuotias testosteronia uhkuva uros, joka elelee kotikoirana, eikä juurikaan käy tällaisissa koiratapahtumissa. Ja silti se poseerasi & liikkui kehässä kuin vanha tekijä! Siinä on kyllä koira ja omistajat kohdanneet täydellisesti toisensa, ja minulla oli ilo myydä samaan kotiin toinenkin pentu eli Jaajo viimeisimmstä pentueesta.

Simon kehässä tuomarina Janika Wiksten ja arvostelu kuului näin:
"Hyväntyyppinen 3-vuotias uros, jämerä pää, hyvä ylälinja, hyvät kulmaukset edessä, liikkuu sivusta erinomaisesti, hieman leveästi edestä, hyvä turkki, hyvä luonne, purenta ok, alhaalta puuttuu välihampaita."

Valitettavasti Simosta minulla ei ole kuvia, mutta tässä Maijan ottamia kuvia eiliseltä päivältä. Niissä siis Joiku, Jaajo, Panda, Unni ja Sylvi.. ja katsokaa, miten taitavasti penskat esiintyivät pentukehässä! Hyvä pennut! Hyvä omistajat! Olen ihan jätti ylpeä teistä kaikista!!






















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti