torstai 27. elokuuta 2015

Pennut 2vrk

Pentulaatikossa kaikki hyvin! Noki on osottautunut erinomaisen tunnolliseksi emäkoiraksi. Ihan turhaan pelkäsin, osaako se hoitaa pentuja sektion kokeneena ensisynnyttäjänä. Noki on hellyttävä, ihana, minun oma rakas pikkumusta, joka on kasvanut pentujen myötä selkeästi aikuiseksi.

Nokin haava on pysynyt hyvin siistinä ja kuivana. Sillä ei tunnu olevan haavakipuja ja maitokin virtaa hyvin. Tänään on olleet riesana sektiokoiralle hyvin tyypilliset ilmavaivat. Ne on tehneet olon epämukavaksi, on läähätyttänyt ja luoja paratkoon tätä lemua pentuhuoneessa! Olen yrittänyt käyttää Nokia usein pienillä kävelyillä, että ilma purkaantus raikkaaseen ulkoilmaan. Mutta aika hankala on pikkuäitiä saada pentujen luota matkaan.

Luulin jo, että selvittiin tällä kertaa ilman ripulia, mutta ei sittenkään. Tänään iltapäivän ja illan aikana Noki on ollut aivan ruikulla ja perskarvoja on pesty vähän väliä ruskeasta vellistä. Kurja juttu, toivottavasti ei vaikuta maidon tuloon ja loppuisi nopeasti. Ainakin nyt alkuun pentujen painot on lähteneet nousemaan hyvin. Ja kaikki viisi on niin tyytyväisen oloisia, että varmasti ovat saaneet syödäkseen. On hauska huomata, miten tasaisesti pennut imevät kaikkia kymmentä nisää. Se on tietenkin hyvä asia, ettei pääse mikään nisä pakkaantumaan täyteen. Nämä pennut ei ole kovinkaan laumasieluja; hyvin usein osa nukkuu ja osa syö. Pikin pennut oli aina kaikki kerralla tissibaarissa ja sitten ne kaikki nukkuivat yhtä aikaa. Näillä sen sijaan on 24/7 maitobaari käytössä, vain aniharvoin kukaan ei ole tissillä. Nukkuvatkin ihan hajallaan ympäri laatikkoa, vaikka olen jo laskenut huoneen lämpötilaakin. Hassuja tyyppejä!

Nimesin pennut jo nyt pienenä. Halusin (ehkä vähän tylsästi) kaikille A:lla alkavat nimet, joissa olisi jokin ajatus taustalla.  Koska minulla ei ole tähän hätään yksilökuvia pennuista, laitan pelkät nimet ja tuntomerkit, myöhemmin sitten yksilöesittelyt kuvien kera.

Pienempi poika saa nimen Juovattaan Ainutlaatuinen. Päätin jo ennen pentujen syntymää, että ekana syntynyt pentu nimetään näin. Onhan se maailman ensimmäinen Juovattaan pentu ikinä! "Työnimenä" tällä on toistaiseksi vain Pikkupoika. Pikkupoika on väriltään musta ja sillä on rinnssa ja tassuissa valkoista. Tällä hetkellä pentulaatikon vilkkain vipeltäjä, jolla on iso ja vaativa ääni!

Isompi poika saa nimen Juovattaan Armoton Jästipää. Tämä tyyppi kiilasi synnytyskanavaan pikkupojan kanssa yhtäaikaa ja tukki koko kulkuaukon, joka oli lopullinen syy sektioonkin. Uroksilla tuppaa jossain vaiheessa olemaan semmonen kunnon jästipää-vaihe, jota murkkuiäksikin kutsutaan. Eipä tarvi omistajan sitten epämieluisia "hellyttelynimiä" keksiä, kun on ihan virallisestikin jästipää.. Toistaiseksi tämä vaikuttaa kyllä aika lungilta tyypiltä, että liekö nimi liioittelua. Aika näyttää..

Parkinvärinen tyttö saa nimekseen Juovattaan Arvokas Lahja. "Lahja" syntyi viimeisenä ja oli näin ollen saanut eniten nukutusainepössyjä osakseen istukan kautta. Se oli pitkälle yöhön vaisu ja sitä oli vaikeaa saada imemään. Ihana työkaverini, joka riensi avukseni eläinlääkäriin, jäi kanssani valvomaan meille Nokin heräämistä. Marianne ihastui tähän parkkityttöön ja kerkesi olla jo tosi huolissaan sen tokkurasta olemuksesta. Päätimme jo siinä, että tälle tytölle pitää keksiä joku herkkä nimi. Ja tällainen sitten saatiin aikaiseksi. Lahja on porukan rauhallisin ja hiljaisin lössykkä.

Musta ruskein merkein tyttö saa nimekseen Juovattaan Aito Arvoitus. Työnimen "Pikkunoki" saanut äitinsä kopio on pentueen kipakoin tyyppi ja pitää tissibaarilla jöötä toisille. Tämän pentueen taustoihin liittyy paljon miettimistä, pohdintaa ja omien periaatteiden sekä riskien puntarointia. Jossain vaiheessa sitten päätin, että antaa mennä, koskaan ei voi tietää mitä tulee, vaikka kuinka paperilla asiaa pyörittelis. Lisäjännitystähän pentueessa tulee kaksoiastutuksesta, kun pentujen isät selviää vasta myöhemmin. Tämä pentu on perinyt värityksensä emältään, joten tästä on vaikeinta edes veikkailla isää. Näihin ajatuksiin perustuu sitten tuo virallinen nimi.

Kolmas tyttö saa nimen Juovattaan Aikapommi. "Pommi" työnimen saanut tyttö on väriltään musta ja sillä on hauska valko-musta kirjava mahanalunen sekä kauniit valkoiset nilkkasukat jokaisessa tassussa. Perustyytyväinen pentu, viihtyy paljon maitobaarissa. Tämän nimi liittyy oleellisesti edellisen pennun kanssa samaan aiheeseen. Kasvattajana olo on ajoittain vähän kuin aikapommi sylissä istuisi; jokaisen kasvatin terveystuloksia sitä jännää ja odottaa, kaikille aina toivoo sitä parasta, mutta pettymyksiltä ei vaan voi välttyä. Toivottavasti tämän tytön aikapommi on suutari, ja siitä kasvaa kaikinpuolin terve koira.

Tässä on nyt muutamia kuvia pienokaisista. Meillä ei edelleenkään ole kunnon kameraa, eli laatu on kännykkäräpsyt. Jossain vaiheessa saadaan sitten ihan kunnon kuviakin vierailijoiden avustuksella.

Isopoika ja Pikkunoki

Pommi ja Pikkupoika

Lahja

Noki hoitaa

Pikkunoki

Isopoika

Lahjan valkoinen hännänpää ;)

Kaikki viisi..hyvin väritietoisena näköjään :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti