lauantai 5. syyskuuta 2015

Kuulumisia pentulaatikosta

Minun lomani loppui keskiviikkona ja elämä muuttui heti jotenkin kiireisemmäksi. Ja eikös vain keskiviikkoiltana sitten huoli nostanutkin päätään. Aloin leikkaamaan pentujen kynsiä ja siinä samalla huomasin, että Pommi-tytön toinen silmä rähmii. Silmät olivat vielä kiinni, mutta sisänurkasta pääsi ulos valkoista, paksua eritettä. Ilta ja yö kuluikin sitten niin, että yritin parin tunnin välein putsata silmää ja varovasti painella eritettä ulos. Aamulla kuitenkin silmä oli turvonneen näköinen ja kun vielä huomasin, että myös Lahjan silmä rähmii, varasin samantien ajan eläinlääkäriin.

Eläinlääkärireissu sujui hyvin. Pennut pakkasin fleecehuovalla pehmustettuun kissan kantoboksiin ja Noki lähti viralliseksi valvojaksi mukaan. Eläinlääkäri avasi varovasti Pommin ja Lahjan toisen silmän, huuhteli ja laittoi antibioottisalvaa. Pommin silmästä purskahti ihan iso määrä märkää, kun se avattiin, eli hyvä, kun sain ajan niin nopeasti. Muiden pentujen silmät todettiin terveiksi ja lähdimme kotiin jatkamaan hoitoa. Olen nyt putsannut ja lääkinnyt silmiä ja molempien tyttöjen silmät ovat jo aivan terveen näköiset. Jatkan lääkitystä varuilta vielä pari päivää.

Lahja oli viime yönä aukaissut toisenkin silmänsä ja katselee maailmaa nyt herttaisesti sinisillä pennunsilmillään. Muilla silmät ovat vielä kiinni (sitä Pommin avattua silmää lukuunottamatta toki).

Pennut kasvavat hurjaa vauhtia, Noki taitaa antaa niille kermaa maidon sijasta :D Pikkunoki on selkeesti pienin, se on muutenkin sellainen emänsä kopio, minilappalainen. Isopoika rikkoo ihan kohta kilon painon ja on tosi järkäle. Aamuyöllä se oli syönyt raukka itsensä niin ähkyyn, että maha pullollaan piti itkeä hetki. Sukuunsa tullu siis!

Tässä tältä aamulta pieni pätkä ateriointia, huomatkaa Lahjan iiiiiihana häntä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti