Matka oli kyllä todella pitkä, mutta eipä mulla sen kummepaa hätää ollut. Mulla on tosi kiva matkustuspaikka autossa ja pötköttelin oikeastaaan koko kymmenen tuntia. Tokihan me välillä pysähdyttiin ja sain postailla hajuviestejä mm. Pyhäsalmen haukuille.
Luulin aivan, että ajeltaisiin ihmislasten mummolaan, mutta olinpas väärässä. Jäätiinki sinne naapurikylään mökkeilemään. Oli mukavan rauhallista ja ympärillä kivasti metsääkin. Siellä oli niin rentouttavaa nuuhkiutua ja käveleksiä. Tuosta ihmispomosta on vaan tullu vähän ylihuolehtiva, eikä päästäny minua vapaana spurttailemaan ollenkaan. Ihan ku oisin muka mihinkään lähteny!?
 |
Pari päivää meni mökkeillessä, ihan kohtalaisesti oli rapsutuksia tarjolla ja semmosta normaalin lepposaa olemista. Sunnuntaina pääsin viimein ihmislasten mummolaan ja sitä myöten vapauteen. Kyllä oli mukava päästellä ihan kunnolla sata lasissa menemään.
Illalla ihmiset paistoivat makkaraa nuotiolla ja sain olla siinä mukana nauttimassa retkitunnelmasta. Kyllä ihmislapset on vaan niin parasta; makkaratarjoilu pelasi minulleki asti! Rapsutuksia ja halauksia riitti makkaraakin enemmän. Tykkään kyllä kovasti nuista ihmislapsista. Ihmispomo kehuu, kuinka osaan olla niiden kanssa tosi rauhallisesti. On mulla kyllä tunnustettava, että yks heikko kohta minustaki löytyy; pallot ja kepit. Niiden kanssa saatan välillä innostua liiaksi ja sillon saatan jopa haukulla hieman komentaa ihmislapsia, jos eivät meinaa ymmärtää heittää keppiä. Mutta pahasti en komenna koskaan, innokkuuttani vain. Ja sitten, kun ihmislasten meno alkaa väsyttää, niin käppäilen vaan kaikessa rauhassa takavasemmalle. Niin helppoa se on. Oon kuullu, että kaikki meikäläiset ei lapsista niin diggaile, mutta mulle ne on kyllä ollu alusta asti maailman luontevin juttu.
Sattui vielä tuolle sunnuntaille semmonenki juttu, että ihmispomon isä ampui hirven! Minähän en oikein tuosta hirvenmetsästyksestä ymmärrä, mutta talon omat koirat oli ihan fiiliksissä siitä hommasta. Ihmispomo oli kauheen ylpeenä, kun en säikkyny laukauksia nyt ollenkaan. Ne oli viime syksynä mulle aika paha rasti, kun metsästysaikaan mökkeiltiin. Mutta nyt oon voittanu pelkoani ja en ollu millänsäkään paukahduksista. Mulla on vähän traumoja uuden vuoden pommeista ja on ollu tosi vaikeaa unohtaa se hässäkkä. Oisin varmaan tarvinu jotain terapiaa sen asian suhteen, mutta eihän se tuo ihmispomo asiaa tajunnu ja en itekään alkanu sen kummemmin elämöimään asiasta, tämmönen vaatimaton kun olen.
Maanataina ajeltiin kotiin ja oli kyllä mukava päästä omaan pihaan tsekkaamaan paikat ja on kait se tunnustettava, että oli mulla kakaraaki ollu vähän ikävä. Vedettiin mukavat iltarallit tuossa pihalla, kun se kotiutui. Välillä se on yhenlainen taakka, mutta ei sitä ilmankaan osais kyllä enää olla!
Tämä viikko onkin kulunut ihan perusarkea elellen. Tuo ihmispomo kyseli, että onko pahoinvointia? Kerroin, että ei todella ole, ja että ruokaa sais tulla enemmänki. On alkanu jotenki maistumaan nyt entistä paremmin kaikki. Ihmispomo hommas ihan uutta sapuskaa, semmosta Belcando-merkkistä ja on kyllä hyvää! Minähän olen pohjimmiltani sivistynyt kulinaristi ja nautiskelija, mutta melkein on ryöstäytyny tällä viikolla ahmimisen puolelle. Vielä, kun vähän lihaa saan siihen päälle mauksi, niin ..lurps, nyt tuli taas nälkä!
Tänään sain kuvapostia kahden viikon takaiselta sulholtani, Pipolta. Katselin niitä oikein ajatuksen kanssa, ja on se vaan komee, ei siitä pääse mihinkään! Pipon hieno nimi on Pukranvaara Balvva Ganda. Laitan nyt muutaman kuvan tähän, niin ymmärtänette, miksi en vaan voinut muuta kuin antautua...
 |
| Kuva: Laura Perttuli |
 |
| Kuva: Laura Perttuli |
 |
| Kuva: Laura Perttuli |
 |
| Kuva: Laura Perttuli |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti