keskiviikko 10. joulukuuta 2014

22vrk

Pentujen elintila laajeni eilen illalla, niillä on nyt käytössään kokonainen huone. Ja varsin värikäs sellainen. Vuorasimme erivärisillä vahakankailla laminaatin ja koska vahakangas on pentujen tassujen alla liukas, niin sen päällä on sitten helposti pestäviä mattoja, kroonikkosuojia, fleecehuopia, karva-alustoja ja kahdessa kohtaa huonetta myös pissa-alustoja. Katsotaan, jos pentuset oppisivat jossain vaiheessa niitä käyttämäänkin. Pentulaatikossa viimeaikoina yhdessä nurkassa oli tuollainen pissa-alusta ja sitä käytettiin suht hyvin. Mutta huone on isompi tila ja pienen pennun hätä yllättää usein jossain ihan muualla kuin paperin lähettyvillä. Piki putsaa vielä pentujen jätökset suurimmassa määrin, joten hajurikkain aika on vasta edessä päin.

Tänään saapui postissa poskisoluharjat polveutumistestiä varten. Paljon on kyselty, että voiko pentujen väreistä päätellen kumman uroksen ne on. Minä olen itse tosi huono näiden väriperiytymisten kanssa, mutta viisaammat on vastanneet, että ei varmuudella. On todennäköisempää, että kaikki viisi dominoa olisi Oliverin, ja joku sanoi, että merkkivärinen Meteoriitti olisi todennäköisemmin Pipon. Mutta kumpikaan nuista ei ole varmaa, vaan isä voi olla toinenkin. Minulla itsellä on sellainen tuntuma, että pennuista ainakin suurin osa, jos ei kaikki, olisi Oliverin, mutta toivon ihan mahdottomasti, että pentuja olisi molemmille ihanille uroksille!

Pennut sirutetaan 19.12. ja samalla niistä otetaan dna-näytteet isyyden selvittämistä varten. Siihen sattuu sitten eteen juuri rikkonaiset joulupyhien viikot, joten aika näyttää, milloin saamme vastaukset.

Pennut on kehittyneet parissa päivässä ihan hurjasti ja ne todella ovat valloittaneet koko huoneen, pari pentua kävi kurkkimassa jo muutakin taloa kun ovi oli raollaan. Aivan ihania ja reippaita kaikki kymmenen!

Sijoitan näistä narttupennuista yhden ja valinta ei tule todella olemaan helppo.

Tässä joitakin kuvia tältä päivältä:
Tirriäinen, Tassu ja Hei

Hei-tyttö

Kinuski, pieni hassu koirapoika. Repi aamulla minun housunlahjetta, vaikkei oo vielä hampaitakaan!

Tapsu nukkuu, Pippuri heräilemässä

Tirriäinen <3 Tämä on tytöistä se, joka on vienyt sydämeni. Silti en oo lainkaan varma, olisiko tämä paras (järkevin) sijoitustyttö. Aika näyttää. Mutta ainakin tämä on todella reipas pieni koiranalku.

Huoneen suosituin nukkumapaikka. Unilla Jaajo, Block, Meteoriitti ja Sissi

Ensimmäinen askel kohti isyyden selviämisiä ;)

Näistä kahdesta tulee hienoja uroksia, kasvattajalla on vahva tunne asiasta! Molemmat hyvin urosmaisia, jytkyjä pentuja. Rauhallinen Tapsu ja vilkkaampi Pippuri.

1 kommentti:

  1. Olisiko Piki kohta ja siinä ruumiin ja sielun tilassa, että voisi kertoa oman versionsa menneistä tapahtumista?

    VastaaPoista