sunnuntai 28. joulukuuta 2014

5 vkoa ja 5 pvää

Koskapa Maija & kamera oli taas kylässä, niin saatte ihastella naperoista uusia kuvia.

Kaikki kymmenen ovat tänä viikonloppuna käyneet ekalla autoajelullaan. Eilen puolet porukasta olivat mukana, kun käytiin Riihimäellä juna-asemalla mutka, eli n. 60km reissu. Ihan uskomattoman hienosti meni, alkuun parin minuutin uikutusta ja sitten kaikki nukkuivat loppumatkan.
Tänään toiset viisi pääsi n. 70km:n ajelulla, kun käytiin minun työpaikalla moikkaamassa lapsia ja aikuisia. Kaikki 5 tyttöä matkustivat hipihiljaa ja ongelmitta. Kellään kymmenestä ei ollut mitään pahoinvointiakaan, vaikka Riihimäelle rytyytettiin jopa mukulakivikatua.

Tassulle on löytynyt erittäin mukavankuuloinen kotiehdokas, joten kaikille pennuille näillä näkymin on ne omat ihmiset odottamassa.

Kovasti odotan jo tiistaita ja pentutestiä. Hurjan mielenkiintoista nähdä, mitä pennuista sanotaan. Ne ovat saaneet kyllä olla täysin meidän perheen elämässä mukana kuluneen viikon, vain yöt ovat viettäneet pentuhuoneessa emänsä kanssa. Isohkossa lapsiperheessä pennut tottuvat monenlaiseen, ja ulkoiltukin toki ollaan monta kertaa päivässä. Mutta sellaisia tilanteita, missä ne olisivat ihan yksin, on ollut ihan minimaalisen vähän. Tiedän, että olisi tärkeää saada niitäkin kokemuksia ja yritän niihin panostaa tulevan viikon aikana. Pentutestissähän jokatapauksessa pentu on ilman kavereita ja onki mielenkiintoista nähdä, miten ne käyttäytyvät aivan uudessa tilanteessa.

Mutta nyt siis niitä kuvia:


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti