tiistai 2. joulukuuta 2014

Kaksi viikkoa!

Näitä alkaa olla jo aivan mahdotonta kuvata tavallisella kännykällä. Tässä nyt parhaimmat räpsyt, jotka saatiin tytön avustuksella aikaiseksi. Ihan mahdottomia menijöitä, ei pysy kyllä kamera perässä :D Lauantaina saamme kylään kunnon kameran ja kuvaajan, sitten parempia kuvia luvassa.

Pennuista yhdeksällä on silmät auki ja kaikki kömpivät jo neljällä jalalla eteenpäin, tosin meno on vielä hyvinkin huteraa. Painotkin nousevat, jokaisella vähän omaan tahtiinsa. Yhtä vaille kaikki ovat kuitenkin jo tuplanneet syntymäpainonsa, osa jo muutama päivä sitten. Pikkuinen Kinuski-poika on kasvunsa kanssa se hitain, mutta noin muutoin se on kauhean reipas ja nopea! Pikkityttö Tirriäinen on se kaikista pienin, mutta se oli sitä jo syntyessään. Ja se on ihan mielettömän hanakasti tissillä, ja imee pitkään & hartaasti. Ehkä siitä vaan tulee minilappalainen kuten Noki-kakara-tätistä ;)

Nämä on siinä iässä, että niitä vois vaan tuijottaa pentulaatikon reunalla ja paijata ja pussata ja ja ja ja..

Piki jakselee oikein hyvin, hoitaa pennut huolella ja vapaa-aikanaan tarkkailee pihaa & nukkuu lempipaikallaan uunin edessä. Se on hyvin luottavainen Nokin ja Onni-kollin suhteen; Noki saa käydä pentuja nuuhkimassa ja nuolemassa ja tänään Piki imetti pentuja Onnin katsoessa kiinnostuneena pää kallellaan ihan vieressä. Olen positiivisen yllättynyt tästä kaikesta, ajattelin etukäteen, että Piki on tarkempi pennuistaan mitä tulee muihin nelijalkaisiin. Nokin mielestä pennut on ihan kauhean jännittäviä, mutta myös kiinnostavia. Se on tosi liikuttava, kun korvat lintassa häntä heiluen se arasti nuolee pentuja. Ja Onni.. noh, me luultiin, että se on vaaraksi pienille pennuille, että luulee niitä vielä saaliiksi ja hyökkii kimppuun.. Mitä vielä, sehän raukka pelkää pentuja ja menee niiden lähelle vain silloin, kun ne on syömässä eli ts. Pikin hallussa :D

Tässä nyt nämä kuvat ja 2-viikkoispainot, samassa järjestyksessä kuin aiemminkin:

Pippuri, uros, musta merkein, 745g
Tapsu, uros, domino, 910g
Jaajo, uros, riistaparkki, 800g
Kinuski, uros, riistaparkki, 620g
Sissi, narttu, parkkidomino, 720g

Tirriäinen, narttu, parkkidomino, 600g
Meteoriitti, narttu, musta merkein, 765g

Tassu, narttu, parkkidomino, 795g
Hei, narttu, domino, 805g

Block, narttu, riista, 890g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti